Puhdetyö ja veteraanit.

Militari luokitukseen kuuluu aika laaja esineluettelo sekä keräilyaihepiirejä. On dokumenttien kerääjiä, valokuvien kerääjiä, oman sukutaustansa kautta keräily (jos isoisä palveli tykistössä, niin tykistön artikkelit keräily kohteena), sekalaisen kerääjät ja totta kai ihan pienistä isoihin sotilaskäyttöesineihin eli useimmiten aseet tai asepukuun liittyvät osat. Tankkejakin, jotkut taloudellisesti siihen kykenevät, keräävät ja kunnostavat (tosin mielestäni tuppaavat yli hienostella sen restauroinnin, kun usein ne tehtiin aikalailla krouvilla kädellä ja nopeasti).

Itsellä oli Dekottu Suomi-KP, mutta taloudellisen tilanteen takia oli pakko pistää se rahoiksi. Kyseessä oli talvisotamalli ja vanha dekotapa. Olin saanut KP:n alle sen hetkisen linjahinnan, joten teki kyllä kipeetä, mutta kaatunutta maitoa on turha itkeä. Kyllä se pystykorva taitaa olla se seuraava militariesine, joka löytyy mun henkilökohtaisesta kokoelmasta. Emäntä voi sanoa jotain tai sitten ei. Se on mun trofee kun se on seinällä :)

Yksi militari esine luokka on kuitenkin ylitse muiden eli rintamapuhdetyöt. Ne ovat tehty pääsääntöisesti asemasotavaiheessa jatkosodan aikana. Esinekirjo on laaja ihan sormuksista huonekaluihin, mutta pääosa esineistä on korulippaita tai muita pieniä puutöitä. Seuraavaksi yleisin on puukot ja “lentokonemetallista” tehdyt puukon tupet. Itseä hiukan huvittaa tuo määritelmä “lentokonemetalli” sillä se on ihan tavllista alumiinia, joka ei nyt ole niin ihmeellinen metalli. Yleisyys on kohtuullinen ja menet minne tahansa kirpputorille Suomessa, oli se sitten muutaman paikan kirppis tai isompi, niin vähintään yksi puutyö löytyy, jonka voi luokitella helposti puhdetyöksi.

Tunnistaminen onkin sitten se toinen asia. En osaa sanoa miten ja millä voi tunnistaa merkitsemättömän puhdetyön. Omakehuksi, jos saan sanoa, tunnistan ne perus puutöiden joukosta kokemuksen luomalla varmuudella. En siis osaa määritellä tähän tekstimuodossa miten se tapahtuu ja mikä se on mistä puhdetyön tunnistaa. Työn jälki ja puumateriaali on yleensä laadullisesti korkeaa. Tiettyä krouvia jälkeä on kuitenkin yleensä havaittavissa, ilmeisesti sen takia, ettei kaikkia tarvittavia työkaluja tai materiaaleja ollut saatavilla ihan jokaisella. Sekään ei ole aukoton totuus, sillä hätä keinot keksii ja Tuntemattomasta sotilaastahan voi sen huomata, että kyllä niitä kauppiaita on aina ollut ja ihan joka paikassa. Yksi hankkii materiaalit sekä työkalut ja toinen tekee.

Helpoin toki on jos löytyy kaiverrettuna vuosiluku ja paikkakunta. Yleisintä on kuitenkin lyijykynä merkkaus ja sen aitous on aina hyvä kyseenalaistaa. Täytyy näyttää vanhalta ja näivettyneeltä. Selkeä kuluma, jos sellaista on, on epäillystä herättävä, sillä silloin on yritetty ikäännyttää merkkaus. Kuulakärkikynämerkkaus on aina väärennös. Tuohon viestiosuuteen voi nopein kuitata, että miksi näin :)

Oman urani aikana olen kuullut erilaisia ja joskus hölmöjä lauseita. Yksi mielestäni törkeimpiä on kuitenkin lause, jonka kuulin monta vuotta sitten. “Noita ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Olisi pitänyt tuomita ammuttavaksi kaikki, jotka noita teki. Olisivat kaivaneet syvempiä juoksuhautoja.” Tämä lause kuului huutokaupassa takana olevalta herralta. Pidin tätä loukkauksena veteraaneja kohtaan ja onneksi minun ei tarvinnut tähän reagoida vaan kyseinen herra, tai paremminkin kuspiä, sai vierellä olevilta ripitystä. Puhdetöiden arvo rintamalla oli iso. Ei se sotilaan mielenterveys pysy kunnossa, jos koko ajan ollaan kaivamassa parempia asemia ja aseen kanssa tähyilemässä itään. Lepo ja harrastukset pitävät mielen ja sotilaallisen valmiuden korkealla.

On toki eräs asia mikä minua on viime aikoina ruvennut oikeasti pännimään. Veteraanien kunniaa tahrataan tänä päivänä. Oman poliittisen agendansa pönkittämiseksi kirjoitellaan “...vetaraanien....”, “...muistakaa veteraanit…”, “...mitä veteraanit…” jne. Kyllä te tiedätte. On mielestäni häpeällistä käyttää oman hyödyn takia veteraanien kunniaa omanaan. Ei se kunnia ole kenenkään meidän, jotka emme tuolla olleet, joten ei sitä meidän kuulu käyttää. Toinen on sitten veteraanikeräykset. Mikä teollisuudenala onkaan syntynyt veteraanien ympärille. Eri keräyksiä ja tuotteita joita myydään, “muista veteraaneja” lauserakenteen turvin. Tuotto vaan ei mene veteraaneille, vaan se katoaa ‘veteraaniteollisuuden’ kuluihin. Veteraaneja on nyt 2016 Suomessa jäljellä 21 838 ja keski-ikä on yli 91 vuotta (Tieto Sotiemme veteraanit sivustolta).  Veteraaneille on järjestetty parempi sairaanhoito, valtio antaa keskiverto eläkettä parempaa eläkettä, etuoikeuksia vähän siellä täällä, sekä veteraani järjestöillä on rahaa vielä ihan kivasti (ennen oli enemmän, mutta viime aikoina ovat avanneet hanat ja käyttäneet varojaan entistä ahkerammin). Veteraanien asiat ovat siis hyvin. Todella hyvin. Ja se on hyvä asia. Mutta ‘veteraaniteollisuudella’ on iso ongelma: mitä sitten kun ei ole enää veteraaneja?

Suosittelen että lahjoituksia alettaisiin suuntaamaan niille, joiden asiat eivät ole hyvin. Luin taannoin lehdestä, että eläkeläiset (ei siis veteraanit) jotka nauttivat huonointa mahdollista eläkettä eivät mene lääkäriin, kun lasku on käynyt liian kovaksi kuukausituloihin nähden. Huomattava osa uusista luotto-ongelmista on myös eläkeläisten, joka on mielestäni huolestuttava asia.

Veteraanien muistoa parhaiten vaalitaan siten, että me siirrymme auttamaan niitä, joiden puolesta veteraanit vuodattivat verta. Lasten puolesta he siellä olivat eivät itsensä takia.

Kuvat on otettu viime kesänä Mikkelin jalkaväkimuseossa.

Yksi työviikonloppu.

Viikonloput ovat usein niitä työtäyteisiä päiviä tällä alalla. Eri kirppikset, rompetorit ja markkinat ajoittuvat viikonlopuille. Huutokaupat yleensä myös ovat viikonloppuisin. Suurin osa asiakkaista on myös kotona silloin, eli noudot tapahtuu usein lauantai- ja sunnuntaipäivinä. Samoin on myynnillisesti vilkkaimmat päivät.

Tässä listattuna yhden viikonlopun tapahtumat:

Lauantai:

• Herätys 10:00
• Töihin lähtö 10:40
• Töihin saapuminen Giganttiin (teen keikkatyötä tuote-esittelijänä Epsonilla tässä kohtaa).
• Puhelu isältä siinä puolenpäivän kohdilla, sillä oli hiukan kysyttävää erään esineen osalta.
• Työpäivä Gigantissa päättyy 17:00 ja siitä sitten kotiin.
• Ruoka mikroon ja tietokone päälle.
• Viestirumpaa tunti pari.
• Leffa pyörimään ja se työpäivä oli sitten siinä, muutamia illan aikana tulleita viestejä lukuun ottamatta.

Sunnuntai:

• Herätys siinä 10.-11:00 välissä ja pikainen vilkaisu viestien tilanteeseen.
• Liikkeelle lähtö ja suuntana Mimminkirppis.
• Mimminkirppiksellä tyhjennän myyntipaikan, sillä aika ei riitä tämän myyntipisteen ylläpitämiseen.
• Matka jatkuu kohti Pöytyää, sillä ala/ylä-aste koulukaverilta saan kattovalaisimen paria kaffepakettia vastaan.
• Kaffepakettien ojennus ja kuitti, sillä näitä vaihtokauppoja alkaa olemaan vuotuisesti niin paljon, että semmoinen 500€ taitaa tänä vuonna tulla loppusaldoksi, joka on aika iso osa hankintabudjettia.
• Saapuminen Tarvasjoelle noin 14.-14:30
• Juon kaffet ja keskustelen isäni kanssa pikaisesti, mitä on liikkeen puolella la ja su tapahtunut.
• Lajittelua DVD osastolla, koska olen päätynyt luopua leffakaupasta. Kannattavuus on vain tippunut liikaa. Eli myyn loput leffat käytännössä siihen hintaan, että pääsen vain niistä eroon.
• Äitini samalla sitten testaa Signer ompelukoneen, sillä itse en ymmärrä näistä mitään ja äiti on nuorempana ollut ompelijana Kestilässä.
• Lajittelun jälkeen 5 banaanilaatikollista elokuvia jää varastoon odottamaan. Seuraavaksi allkaa pikkuhilkkujen etsiminen varastosta. Muutaman euron esineitä on nyt etsinnässä “hyvin organisoidusta varastosta”. En siis käytä pitkää aikaa etsimiseen, sillä aika on rahaa. Löytyy sitten ehkä myöhemmin. Tällä kertaa kaikki esineet löytyivät helposti. (Kannattaa muistutella viestillä eri pikkuhilkuista, sillä niitä tuppaa löytymään silloin tällöin).
• Kuvaan muutaman esineen huutonettiä varten ja lähden kotia kohti.
• Saavun kotini lähellä olevan LIDL:in valoihin ja huomaan, että on aika tehdä suunnanvaihto, sillä kauppa on kiinni. Hups heijaa kello on näemmä 19:30
• Salen kautta siis kotiin.
• Taas alkaa viestien läpikäyminen ja kuvien latailu koneelle.
• Ruoka mikroon ja tupakalle.
• Tupakin jälkeen vastaan muutamaan viestiin ja teen pikaisesti muutaman huutonet ilmoituksen.
• Vilkaisu kelloon 20:58 ja ruoka uudestaan lämpiämään, sillä unohtus syöminen (taas kerran).
• Leffa pyörimään ja koetan olla vastaamatta enää viesteihin (siinä onnistumatta).

Työpäivä siis koostuu hyvin monesta asiasta ja pelkästään koneen ääressä tulee aikaa vietettyä useita tunteja päivästä.

Mölli niminen kissa aiheutti hieman hankaluutta kun koetin kuvata lasikupuja.

Kuvaaminen on hieman haasteellista jos kuvauspöydän ja sylin väliä mennään jatkuvasti.

Flunssan kiusa romukauppiaalle :(

Yksityisyrittäjälle perus flunssa on riesa, joka voi vaikeuttaa elämää uskomattoman paljon. Saikkua ei oikein voi ottaa, kun totuus vain on se, että hommat on hoidettava vaikka ei yhtään tee mieli lähteä kotoa.

Tänään eli perjantaina 9.10 (laitan tämän päiväyksen ihan sen takia koska saattaa olla, että julkaisen blogin tuonnempana ja silloin tarina ei koske kuluvaa päivää) aamu oli hyvin ankea. Iski pikku flunssa ja ilmeisesti tähän flunssaan liittyy huonosti nukuttu yö eli tuli heräiltyä vähän väliä. Puolenpäivän paikkeille oli katselmus sovittuna tavara erästä ja kävinkin katsastamassa sen. Erä vain oli hiukan heikko kaupallisessa mielessä. Rehellisesti sanottuna olisi pitänyt jättää tarjous “50€ tuohon käteen niin vien nämä pois”. En sitten ollut niin ‘hereillä’, että olisin sanonut ettei kiinnosta. Flunssa pistää aivot käymään hitaalla ja eipä tuo huonosti nukuttu yökään auta asiaa. Ei kannata lähteä hakemaan erää, joka on myyntiarvoltaan 250-300€ reaalimaailmassa. Kuljetuskustannukseksi on arvioitava 50€, sillä polttoaine yms. ei ole ilmaista. Varastokustannukseksi on asetettava toinen 50€. Sohvasta ja sängystä on oletuslaskelmaan asetettava 100€ ‘topinoja-riski’ eli kaatopaikkamaksu, joka lankeaa liian helposti sohvien ja sänkyjen kohdalla. Tuohon sataan euroon siis sisältyyy se, ettei ne tuo omaansa takaisin, kuljetus Topinojalle ja kaatopaikkamaksu, joka on 10€/esine. Romukauppiaan riskianalyysi on aika kylmä. Tähän kohtaan flunssa vain esti sen asiallisen ja kohteliaan kieltäytymisen. Flunssa on hankala asia, koska silloin ajatus ei vain juokse niin kuin kuuluu.

Huomenna eli lauantaina taas olisi se viikon tärkein työpäivä. Teen yleensä keskiviikkona ja lauantaina suurimman osan töistä. Tilanteesta riippuu onko pakkauksia, kuljetuksia, hinnoitteluja, korjauksia, rakentamisia, kuittien järjestämistä, kuvaamista, netti-ilmoitusten tekoa jne. Teen pääosin näitä töitä keskiviikkoisin ja lauantaisin. Huomiseksi on vain luvattu viileää ilmaa ja kaikki listalla olevat työt ovat ulkotöitä. Tämä onkin dilemma. Flunssa ja ulkohommat eivät ole viisas temppu, mutta jollei käsillä olevia töitä tee nyt, on ensi kuussa sitten köyhä olo. Työt on tehtävä tietyn aikataulun puitteissa, jotta sitten työpalkka kotiutuu kaupan muodossa myöhemmin. Nyt siis saan palkan siitä työstä mitä olen tehnyt kesän aikana, viime talvena tai jopa viime syksynä. Jos siis haluaa viettää leppoisampaa joulua, on tehtävä töitä flunssaisena ulkona. Yrittäjän ongelma, jota ei ehkä perus palkansaaja tule ajatelleeksi.

Kuluva viikko on muutenkin ollut hiukan kiireisempi, sillä selviä viitteitä on, että “pesänrakennuskuukausi” on alkanut. Suomeksi tarkoittaa sitä, että puhelin soi ja viestejä tulee ihan kivasti. Tätä kestää kuukauden ja sitten hiljenee. Joululahjoja ei minulta osteta vaikka monet esineet mitä minulta voi ostaa sopisivat lahjana annettavaksi. Olisihan sitä kiva saada oma osansa joululahjabisneksestä, mutta käytetty esine ei kuulu lahjaostoksiin.

Jaa niin, tuli tuossa alkuviikosta haettua erä huonekaluja ja täytyy sanoa, että oli hyvin erilainen kokemus. Ensimmäisessä kontaktissa eli viestissä oli kuvat (selkeät, joka on harvinaista), mitat (tieto on kiva, mutta kokeneelle ei niin tarpeellinen heti alkuun) ja sijainti. Kaikki tiedot ja enemmänkin siihen mitä tarvitsen suunnitellakseni aikatuluani. Emäntä tuli mukaan, kun käytiin katsastamassa tavarat ja sopimassa kaikki käytännön järjestelyt. Perus tervehtimisien jälkeen esitin tärkeimmän kysymyksen eli aikataulun. Yllätys ei ollut iso, kun aikaa oli vain pari päivää. Aika semmoinen perus juttu tuo muutaman päivän aikataulu  ja siksi se kuuluu jopa tärkeämpänä tietona ottaa selville, kuin mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Aikataulua ei voi, muuttaa tavaran määrää ja hintaa voi. Loppu onkin sitten normaalia kaupan ehtojen kyselyä ja sopimista mitä tehdään ja miten.

Tietenkin kävin päärakennuksen yläpohjan/vintin läpi, sillä purujen seasta on usein löytynyt arvokkaimmat aarteet. Tällä kertaa oli vain 70/80-luvun sanomalehtiä, joille ei ole kysyntää. Inhottavia paikkoja nuo vintit. Selkä vääränä pölyssä ja pimeässä saa etsiä, mutta se kannattaa usein, sillä siellä ne aarteet ovat. Myöskin klapipinot kannattaa vilkaista, sillä sieltä niitä aarteita on tarpeeksi usein löytynyt. Olkkari on yllättäen useimmiten minulle niitä vähemmän kiinnostavia nurkkia taloudessa. Kokemus on opettanut mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja jopa niin, että ‘nokalla’ eli hajuaistilla saattaa ne parhaat aarteet löytyä. Miksi käyttää vain näköaistia kun ihmisellä on useita hyviä aisteja joita käyttää.

Eli hyvä lukija, jos jossain kohtaa tarjoat esineitä minulle, varaudu kysymyksiin jotka saattavat tuntua epäoleellisilta. Ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä minulle, sillä tavaroiden lisäksi minun on mietittävä logistiikka, aikataulu, pakkaus, kaatopaikalle menevien määrä, hävikki, varastointi, myyntikustannukset, jotka vaihtelevat esineryhmittäin, myyntihinta-tavoite, myynnin epäonnistuminen eli riskianalyysi jne. ja nämä kaikki mietin silloin kun jätän tarjouksen. Myyjälle tärkeitä tietoja ovat aikataulu, hinta ja mitä kauppaan kuuluu eli paljon pienempi osuus kuin ostajalla, joka yrittää myydä voitolla eteenpäin. Tarjoushetkellä siis voin olla pitkäänkin hiljaa ja vain laskea mielessäni kokonaiskuvaa sekä kaupan ehtoja, jotta voin turvallisesti nukkua yöni.

Maahanmuuttajat.

Olen usein puhellut emännän kanssa siitä, etten blogeissani tule käsittelemään politiikkaa, sillä se on osa-alue, joka on tuhoon tuomittu. Nyt kuitenkin on pakko, sillä alkaa oma mittari olemaan täynnä tätä uutisointia pakolaisista ja maahanmuuttajista.

Hyvä lukija huomaathan, että käsittelen aihealuetta pelkästään yrittäjän ja myyjän näkökulmasta en siis yksityishenkilön. Minussa on siis kaksi eri persoonaa ja kaksi erilaista mielipidettä yhdessä henkilössä. Yrittäjä ja yksityishenkilö. Ei, en kärsi jakomielitaudista vaan pyrin olemaan fiksu yrittäjä kun “työminä” on eri kuin “siviiliminä”.

“Jokaisella asiakkaalla on samanlaisia kolikoita ja saman värisiä seteleitä kukkarossa. Ihonvärillä ei ole väliä.” On oma suhtautumiseni. En siis välitä ostajan taustoista tai ihonväristä. Kaupankäynti on kauppiaalle se tärkein asia.

Monesti jopa on niin, että teen mieluummin kauppaa maahanmuuttajien kanssa kuin kantasuomalaisten kanssa. Useat esineryhmät, joita myyn, menevät suurelta osin ulkomaalaistaustaisille. Esimerkiksi polkupyöriä, joita saan taloyhtiöiden pyörävaraston tyhjennyksestä, menevät merkittävissä määrin ulkomaalaistaustaisille. Nämä pyörät usein ovat viallisia ja niitä täytyy sitten korjailla, jos käyttöön haluaa. Suomalaistaustaiset usein ostavat yhden omaan käyttöön ja ulkomaalaistaustaiset ostavat useamman ja palaavat myöhemmin ostamaan lisää, kun ovat saaneet korjattua ja myytyä edellisen erän. Arvatkaapas kumpaa ryhmää palvelen mieluummin? Yksittäisiltä suomalaisilta saa 25-50€ samassa ajassa kun maahanmuuttajalta 100-250€. Ei varmaan tarvitse kauaa laskea mikä on kannattavampaa. Toki on suomalaisiakin, jotka ostavat isommissa erissä, mutta harvemmassa.

Kauppatorilla kun istun myymässä, niin melkein joka kerta myyn kerjäläisille. Ihan tavallisia keittiöveitsiä, haarukoita, lautasia, astiota yms. Totta kai kauppasumma on kolikko kaksi, mutta miten luotettavia ostajia he ovat. Usein ilmaisevat, että “voitko laittaa sivuun tulen kohta”. Käyvät kerjäämässä sen kolikon kaksi ja tulevat lunastamaan ostoksensa. Yleisestikin Turussa kerjäläiset ovat omasta näkökulmastani torikauppiaille harmittomia. Eivät asetu kerjäämään torikauppiaan ns. myyntivyöhykkeelle, sillä eivät halua talloa myyjän varpaille. He eivät kerjää torimyyjiltä ainakaan työaikana. Olen jopa todistanut pariin kertaan, että kerjäläinen on estänyt varkauden onnistumisen ilmoittamalla torimyyjälle, että nyt lähti tuote ilman maksua. Eri asia ovat nämä kaljaa varten kerjäävät suomalaiset, joiden käytös on ihan toinen.

Minulla on siis kerjäläisiin hiukan kahtia jakautunut mielipide. Henkilökohtaisesti en pidä toiminnasta ja siihen olisi puututtava viranomaistaholta, mutta toisaalta torikauppiaalle ovat vallan harmittomia, jopa melkein hyödyllisiä.

Asiakaspalvelu on myös sellainen asia mitä kadehdin ulkomaalaistaustaisilta. Esimerkkejä on monia. Turun Kauppatorilla tänä kesänä on tullut uutena tuttavuutena vihreä pakettiautokahvila. En nyt muista mistä päin yrittäjä on kotoisin. Maan lippu on kyllä kahvilassa esillä ja jokin välimeren maa se on. Pointtina on asiakaspalvelu. Ehdottoman kohteliasta on ja hymy on leveä koko päivän. Tarkkana tosin saa olla, kun kaffen juon ilman maitoa ja tilatessa on pari kertaa tullut maidolla, mutta kohtelias käytös on korjannut asian. Yleensä äänestän herkästi jaloillani mistä haen kahvini. Vakio kebulassakin minua joskus hieman kiusaa kysymys “kuinka sinulla menee?” Ei suomalaiselta voi noin kysyä. Sehän osoittaa että asiakaspalvelija on kiinnostunut asiakkaasta. No ei nyt todellisuudessa, vaan siinä näkyy kulttuurierot. Suomessa sama asia esitetään naama mutrussa myrähtäen. Sama kebula on minulla ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta ja olen ehdottoman tyytyväinen asiakaspalveluun. Monia muitakin esimerkkejä on jopa siinä määrin, että olen tehnyt päätöksen olevani omanlaiseni syrjijä, jos jonain päivänä perustan oikean kivijalkamyymälän. Jos palkkaisin työvoimaa asiakaspalveluun, niin ulkomaalaistaustaiset saattaisivat mennä ennen valkoihoisia suomalaisia sillä haluan, että minulla on erityisen hyvää asiakaspalvelua. Tietenkin jos tilanne olisi sellainen, että minulle haluaisi töihin ja omaisi Turkuun poikkeavan murteen, niin sitä ei kannata peitellä vaan jopa korostaa. Oma havainto on, että Suomen eri murteet toimivat todella hyvin asiakaspalvelussa ja hyvin usein parhaat asiakaspalvelu työntekijät ovat muualta kuin eteläisestä osaa suomea.

Veteraanien ja lottien mielipide asiaan http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443410196679.html

Suomessa olisi aika miettiä miksi ulkomaalaiset saavat saman yritystoiminnan toimimaan kun kantasuomalainen epäonnistuu.

Pop-up kolmas päivä.

Eilen päivällä olin paikassa missä en pystynyt vastaamaan puhelimeen, joten pidin kännykän hiljaisella jotten häiritsisi muita. Tauolla sitten vilkaisin kännykästä puhelut ja viestit. Ensimmäisenä luin viestin ja huudahdin “jes” ääneen. Muut paikalla olijat kysyivät tuliko kauppa? Vastasin ettei tullut vaan viesti Auranmaan viikkolehdeltä. Viestissä pyydettiin ottamaan yhteyttä pikaisesti sopiakseni haastatteluajan. Soitinkin heti sillä haastattelupyyntöön en vastaa kieltävästi ikinä. Sovittiin kello neljään haastattelu.

Ilmoitin kouluttajalle, että nyt tuli kiireellinen lähtö haastatteluun. Sain iloiset kannustukset muilta kurssilaisilta ja hiukan oli ajelu normaalia vauhdikkaampaa, koska olin ehkä liikaakin innoissani. Kävin ensin ulkoiluttamassa emännän koirat. En tehnyt pitkää lenkkiä, mutta onneksi koirilla on viime viikko on ollut jatkuvaa ulkoilua Tarvasjoella. Eli eipä niillä nyt ollut edes suurempia menohaluja vaan olivat selkeästi normaalia rauhallisempia. Viikko maalla väsyttää vanhempia koiria ja palautuminen kestää muutaman päivän.

Liikkeeseen saapuessa Turun sarjakuvakerhon tuttuja ol useampi katsomassa mitä meillä on menoillaan ja siinä sitten juteltiin niitä näitä kahvin ja teen lomassa. Asiakkaitakin kävi muutama sentään. Kellon tullessa neljä saapuikin haastattelija. Kovasti sain kehuja liikkeen valikoimasta ja istuttiin sitten pöydän ääreen. Pöytä on minun itse tekemäni latolaudasta ja tuolit 1800-luvulta. Valaisin on moniulotteinen historialtaan, sillä runko on rintamapuhdetyö, valaisimen osat lampputehtaan lopetushuutokaupasta ja piikkilankakupu on omin käsin tehty. Nämä piikkilankalamput ainakin ovat herättäneet hyvää kiinnostusta. Myyty ei ole vielä yhtäkään, mutta hiukan on ollut katuvaa kiroomista kun on ostanut lampun kalliimmalla kuin millä itse myyn käsityölampetit. Eli ei ainakaan ole hinnalla pilattuja ja takuuvarmasti uniikkeja.

En osaa sanoa kuinka hyvin haastattelu meni sillä minua jännitti aika lailla ja muutamat kysymykset olivat hirmu vaikeita omalla tavallaan. Ehkä, jos olisi useammin haastateltu osaisi varautua kysymyksiin ja vastata rennommin. Jutun pitäisi ehtiä perjantain lehteen, joka olisi minulle hirmu tärkeää, sillä tämä on parasta mainosta.

Ehdin jopa haastattelun jälkeen kasaamaan hyllyt ja asettelemaan hieman ilmavammin pöydillä olevat esineet. Pöydät näkyvät nyt paremmin sillä nekin olisi tarkoitus myydä. Onhan niihin sentään panostettu varsin paljon.

Pöytien kannet on tehty latolaudasta ja jalat ovat suurelta osin kierrätetty erilaisista pöydistä tai jopa säkkikangaspuiden jalustasta. Latolaudat ovat muuten saatu hyvässä nipussa, naulattomana ja kotiin tuotuna.Tein vaihtokaupan lapsuuden ystäväni kanssa. Hän sai mun(!) vanhan mopon ja minä nipun lautaa. PV-50 on siis nykyään rekisterissä ja kunnostettu uuteen (toivottavasti pitkään) elämään. Kahdessa pöydässä on lasikansi, sillä minulla oli muutama varastossa. Helpottaa pöydän pitämistä puhtaana tuo lasi. Kolmannessakin pöydässä oli, mutta siskon mies p******e sen rikkoi. Hioin kaikkien pöytien kannet hyvin kevyesti, jotta latolauta olisi mahdollisimman autenttisessa kunnossa. Päät petsattiin niistä, joissa sahattu pää oli häiritsevä. Pyöreät ja ovaalipöytä jätettiin petsaamatta, sillä näyttivät sen verran hyviltä ilman petsausta. Eli pyrittiin pysymään viimeistelyssä maltillisena eikä lähdetty ylituunaamaan.

Pukkisängyn jalat uusio käytössä. Tätä pöytää kehtaa käyttää vaikka kirppispöytänä kun lähtee itse myymään toreille ja turuille. Itsellä on ollut vastaava kokonaisuus käytössä vuosia.

Tämän pöydän jalkana on kansakouluaikanen karttajalusta.

Tämän pöydän pöytälevy oli jäänyt matkan varrelle joten tehtiin uusvanha pöytälevy.

Tarkkaa tietoa ei ole minkä jalusta tässä pöydässä on mutta oli todella mukavan kokoinen ja tukeva.

Tämän pöydän jalka on vanhan säkkikangaspuiden runko.

Tulkaapa katsomaan mitä romukauppias on tehnyt. Eikä minua haittaa jos tilaus töitäkin saisin. Tulkaa vaikka kaffelle tai teelle. Keksejäkin on :) Liike on auki vielä sununtaihin. Nyt viikolla ajalla 12-19 ja la-su 12-17.30. Ja paikkanahan siis Turun Forumissa liiketila Ricoa vastapäätä.

Pop-up

No nyt se sitten on -  oma pop-up liike avoinna.

Liiketila on kalustettu. Tavarat ovat esillä. Hinnoittelu on valmis. Asiakkaat vaan puuttuu eli se oleellinen :)

Markkinointi sitten päälle oikein urakalla.

Tokihan meillä on kaffetarjoilu. Tässä vaiheessa koetetaan saada kutsuttua paikalle henkilöitä, joiden blogeja seurataan enemmänkin. Ehkäpä keskiviikkona olisi sopivin hetki kutsuvieraspäivälle. Tokihan tässä sosiaalisen median voimaan tukeutuu voimakkaasti, mutta ei sitä voi yhden kortin varaan jättää markkinointia. Tietää vain sitä “käveleväkyltti” reissua enemmänkin.

“Kävelevänäkylttinä” saapastelin keväällä Kulttuurikirppiksen takia, homaa on tuttua. Täytyy vaan muistaa pitää aurinkolaseja päässä sillä se antaa semmoisen turvallisemman olon, kun ohikulkijat tuijottavat kyltin tekstiä. On muuten alkuun todella hämmentävää tuo tuijotus. Täytyy koko ajan muistuttaa itselleen, että eivät ohikulkijat minua tuijota vaan kyltin tekstiä. Siksi aurinkolasit ovat ehdottomat. Kuulin muuten viime viikolla eräältä henkilöltä, että hänen kaverinsa oli nähnyt minut kyltin kanssa. Sitä en tiedä pidetäänkö kyltin kantoa naurettavana vai hyvänä ideana. Näkyvä markkinointi on se millä haluan edetä enkä vain hissutella hiljaa nurkassa. Eihän sillä hiljaisella puhinalla saa asiakkaita oven saranoita kuluttamaan.

Varsinkin nyt kun pop-up kestää viikon, on kaikki mahdolliset neuvot tarpeen, että saa väkeä ovesta sisälle ja ostoksille.

Täytyy tietenkin ensimmäisenä toivoa, että saa omat pois. Onhan tähän laitettu semmoista rahaa mikä olisi kiva saada viikonloppuun mennessä takaisiin. Muija laittoi osan vuokrarahoista ja minä koko tämän kuun hankintabudjetin. On eräällä tapaa olo, että kaikki munat on yhdessä korissa, mutta sitä se yrittäminen on. On vain kaksi vaihtoehtoa: miettiä ikkunan kadunpuolelta, että olisi pitäny tai sitten olla lasin tällä puolen miettimässä miten tuon tyypin ikkunan takaa saa ostoksille. Eräällä tapaa raaka ajatus, että tuolla ulkona kävelee vain käveleviä kukkaroita, mutta näin se vaan on kun katselee maailmaa tiskin tältä puolen.

Jaa niin. Tämä on sitä toimintaa millä Suomi saadaan nousuun - rohkealla yrittämisellä. Toki epäonnistumisia tulee, mutta tekemättä mitään ei voi saavuttaa mitään. Joten kaikki tukemaan suomalaista yrittäjää haastavassa tilanteessa vaikka vain kiittämällä ja toki voi ostaakin jotta saa edes ruokaa pöytään.

Turun Sarjakuvakerhon julkaisuja... jos haluaa uusimman antologian ensipainoksen on kiire sillä on myyty lähes loppuun parissa viikossa :)

Kukkakauppa Piia Jaala:sta tuli oikein mukavia kasveja koristeeksi.

Kukkakauppa löytyy osoitteesta Linnankatu 9-11 Turku.

Nyt v*****a!!!

Jep. Jep.

Aina tulee niitä tilanteita kun miettii, että olisiko viisaampi laittaa vaan pillit pussiin. Romut lavalle ja Topinojalle tai sitten bensaa ja tuli päälle.

Alamäkeä on näissä hinnoissa tultu jo muutama tovi ja tuntuu siltä, ettei millään saa muuta kuin kehut; “kivoi tavaroi sulla” tai “ai kun kivaa että täältä löytyy näitä”. Kaupallinen tapahtuma puuttuu.

Kokeeksi sitten vedin rankemman puoleisesti Huutonettiin muutaman kohteen alhaiseen lähtöön ja maltilliseen nousuun. Kaikkeahan voi kokeilla markkinointi mielessä. En nyt isoja kuvitellut. Arkusta odottelin 150-200€ kun on kuitenkin melko erikoinen ja iäkäs. Klaffi piironki…. juu u - tulos oli 160 ja risat kun sentään odottelin 250-350€. Kummankin odotusarvo oli hankinnallisesti jo tappiollinen, mutta näin päin persettä ei pitänyt mennä. Nyt ei tosiaan naurata.

Eipä tässä sen ihmeempiä. Muutama iso talo taitaa jäädä ja pienet kuihtuu pois. Tosiaan tällä hetkellä fiilis ei ole se paras mahdollinen. Muuten jos sitten hokaatte mistä esineistä puhun ja satutte törmäämään samoihin esineisiin niin, että ne ovat myynnissä… älkää kertoko mulle. Mua ei kirjaimellisesti nyt kiinnosta pätkääkään.

Hauska esine.

Tässä on pohdittu tai paremminkin ehdotettu, että kertoisin blogissani yhdestä tietystä esineestä. No onnistuisihan sekin, mutta kun itselle ei yksi esine oikein ole semmoinen mistä osaisi kertoa blogin verran. Esineryhmä on enemmän se, mistä osaan kertoa niin, että on kattava. Tai ainakin kaikki mitä kerron olisi oikean tiedon mukaista. En siis ole mikään yhteen esineeseen tai esine kategoriaan keskittynyt myyjä, siksi tietotaito on hatara yksittäisten esineiden kohdalla.

Otan käsittelyyn itselle mielenkiintoisen ja rakkaan esineryhmän sillä semmoisesta, josta itse pitää, on helpompi kirjoittaa. “Sekalainen seurakunta” siis tänään aiheena. Siitä vielä lohkotaan pienempi sektori eli “sekalainen tauluroina”. Nyt varmaan iskee kysymys mikä tai mitä nämä ovat?

Sekalaiseen tauluroinaan kuuluu yleensä sellainen esine, joka on hauska ostohetkellä. Voi olla vanha avain, tupakki-aski, tulitikku-aski, karkkipaperi, vanha valokuva jne. Esineet ovat siis kolikko tavaraa ja niitä kerätään sieltä täältä eri kirpputoreilta, rompetoreilta, markkinoilta, maaseudun osto- ja myyntiliikkeistä yms. Nämä esineet sitten liimataan, naulataan, teipataan tauluun, jonka kehyksenä on yleensä vanhat ikkunan pokat. Tarvitseeko kertoa enempää? Luulen, että tämä kuvaus riittää melkein kaikille ymmärtämään mikä tämä esine on ja mikä tämä esineryhmä on.

Miksi sitten itse pidän tästä niin paljon? Hyvänä päivänä voin torilla saada myytyä 20€ edestä tällaisia esineitä. Ei siis mikään kultakaivos yksistään vaan kiva lisä päivämyyntiin. Syy siihen miksi pidän tästä esineryhmästä on ihan taloudellisen panostuksen mutkattomuus. En sijoita pennostakaan ostoon vaan keräilen vinteiltä, puuliitereistä, kellareista tms. paikoista laatikoihin tätä roinaa, kun teen oston esimerkiksi huonekaluista. Ainoa panos on siis oma aikani (tosin aika on kallein omaisuuteni) samalla kun haen isoa seteliä muusta tavarasta. “Toisen roska on toisen aarre” on täydellinen lause tähän esineryhmään. Liian usein luullaan, että lause tarkoittaa isoa tukkua keltaisi, vihreitä tai punaisia euroseteleitä.

Usein puhun, että saan näillä pikku roinilla katettua kuluja, joita tulee polttoaineesta, paikkamaksuista, pullakaffesta, muovipusseista, teipeistä ynnä muusta sellaisesta. Totuus kuitenkin on, että nämä euron tavarat on kiva myydä. Yleensä asiakas on leveällä hymyllä kun tupakki-aski maksaa sen kolikon ja kotiin tullessa se taulu on askeleen lähempänä valmistumista. Luultavimmin tämä taulu ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan on ennemminkin tapa säilyttää niitä muistoja ja suurin ilo on se löytämisen ilo.

Muuten mulla on nämä pikkuroinat taas vähissä eli oliskos vinttejä joita koluta? Rahallista korvausta ei voi luvata, mutta hyviä tarinoita voin kertoa (tulkinnanvaraista tosin).

Tavaroiden hankkiminen.

Vanhojen esineiden ostaminen ja myyminen on monimutkaista. Pelkästään esineryhmien perustietojen hallitseminen on mahdottoman iso osa koko tätä työtä. Myyminen on lähes yhtä monimutkainen asia. Missä myydä? Milloin myydä? Millä hinnalla myydä? Miten myydä? On paljon kysymyksiä, joihin vastaukset syntyvät kokeilun ja erehdyksen kautta. Tällä kertaa paneudun pelkästään ostamiseen.

On ehkä ilkeämielistä kirjoittaa, että hyvänä ost viikkona pahoitan vähintään kymmenen asiakkaan mielen. On jatkuvasti taiteiltava oikean tarjouksen kanssa. Vanha sananlasku alalla sanoo: “Voitto tehdään ostaessa, ei myydessä.” Voisi kuvitella, että pelkästään mahdollisimman pieni ostohinta tekisi parhaan voiton. Se ei pidä aukottomasti paikkaansa, sillä jos maksat reilun kuuloisen summan, sinulle soitetaan uudestaan tai sinusta kerrotaan eteenpäin. Nykyään kyllä taitaa olla niin, että haukutaan enemmän kuin kehutaan.

Minä kerron mitä minulla päässä pyörii ostoa miettiessä. Otetaan esimerkiksi laatikollinen esineitä joiden myyntiarvo on 100€. Sivuhuomautuksena se, että laatikollinen on tällä alalla yleensä banaanilaatikollinen. Eräänlainen perusmittayksikkö. Sisäpiirivitsi kuuluu: kaikki myyjät ovat kovia banaanin syöjiä. Mutta palataanpas takaisin ostotilanteeseen. Tarjoan ja olen valmis maksamaan 30€ tuosta myyntiarvoltaan sadan euron laatikosta. En missään nimessä enempää. Nyt voisi luulla, että olen törkeä ja voiton maksimointi on ainoa asia jota mietin. 70€ voittoa voisi kuvitella tässä kaupassa tulevan.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kulut täytyy huomioida sekä hävikki. 30€ tulee keskiarvona kuluja tavaroiden myynnistä eteenpäin. Ne koostuvat myyntituotteesta riippuen hyvinkin erilaisista asioista. Hävikiksi lasken yleensä 10€ jokaista 100€ kohden. Elikkä ostettu 30 eurolla ja myyty 90 eurolla kun huomioidaan hävikki. Kun vielä vähennetään myyntikulut 30€, niin viimein tulee se 30€ voittoa, josta maksetaan verot. Alkupanos 30 euroa tottakai pistetään uuteen erään kiinni, jotta varastossa olisi myytävää.

Ostaessa täytyy myös huomioda se kuinka kauan raha on kiinni ostetussa esineessä. Varaston kierto on usein tuskallisen hidas. Myös tulee muutoksia muodissa sekä ostokulttuurissa, mikä usein kirpaisee. Silloin kun aloitin tämän romukauppiaan haasteellisen harrastuksen maitokannut olivat kova sana. Nyt ne ovat lähes arvottomia, kun 100 euroa 10 vuotta sitten maksanut kannu on nyt 10 euron arvoinen kannu.

Se ei siis ole missään tapauksessa henkilökohtaisuus hyvä lukijani, jos jonain päivän teen teille tarjouksen, joka kuulostaa törkeän alhaiselta. Paljon mukavampaa olisi maksaa reilummin, sillä siitä olisi etua minulle pitkällä tähtäimellä. Olen siirtynyt enemmän lahjoituksiin, koska yleinen taloustilanne on vaikuttanut pahoin myyntihintoihin. Onhan sekin jonkin arvoista kun siivoan nurkat tarpeettomista tavaroista. Parhaassa tapauksessa voi käydä niin, että lahjoittaja säästää 200-300€ jätemaksuista, 150€ kuljetuskaluston vuokrasta sekä työkulusta. Kirosihan kerran yksi asiakas 5000€ tappiota kun sanoin, että vien vintin tyhjäksi (maksoin silloin 250€). Asuntokaupassa voi hyvinkin olla 5000€ ero onko vintti tyhjä romusta. Eli meikäläisen “siivouspalvelu” kannattaa kutsua, jos haluaa paremman tuloksen asuntokauppaansa.

Yksi artikkeliryhmä mitä minulta kysytään liian usein ja aina joudun toteamaan ettei ole, on vanhojen rakennusten purkuosat. Tarvetta on, mutta hyvin hankala saada mitään hilavitkutinta purkurakennuksista. Ei tule purkajille mieleen, että voisin hakea pois. Tai jos tulee mieleen, niin pyydetään käytännössä samaa summaa kuin vähittäismyyntihinta on. Esimerkiksi rintamamiestaloa kun saneeraa vanhaa kunnioittaen “romukauppiailta” toivoo löytävänsä sen mitä tarvitsee. Me romukauppiaat olisimme hyviä kierrättämään jos olisi mahdollista sekä taloudellisesti kannattavaa.

Kaikkein mukavimpia ovat ne asiakkaat jotka heittävät laatikollisen “romuja” varastooni ja ostavat samalla jotain minulta. Erikoisinta näissä on, että sillin se ostos ostetaan sitten täyteen hintaan ja alennus onkin loukkaus. Muistan muutaman vuoden takaa kun sain lahjoituksena useamman banaanilaatikollisen ja siinä kun kyselin mitäs näistä pitää maksaa vastaus oli “Pitäähän sitä täällä jollakin elää.” Joka laatikon sisältö oli vihreän tai keltaisen setelin arvoinnen ulos myytäessä ja oli siinä suu hetken messingillä romukauppiaalla :)

Kaikki alla olevat esineet ovat pelastettu joutumasta kaatopaikalle!!!

Jollen olisi kerennyt pelastamaan nämä kaikki olisivat nyt maantäytteenä Topinojalla.