Kuulumisia

Tajusin äskettäin, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan blogia. Tuntuu siltä, että puutetta on niin aiheista kuin ajastakin.Tulevan kevään aikana olen suunnitellut kirjoittavani 14 blogia, mutta ne tulevat käsittelemään politiikkaa sillä olen Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana Turussa.

“Poliitikko-Markon” facebook-sivu löytyy täältä:

https://www.facebook.com/ReininMarko/

Vaikka tässä on pidetty hiljaiseloa, ei se tarkoita sitä ettenkö ole painanut töitä niska limassa. Joulukuu meni ulkopuolisen töissä sillä kuukausi oli samanmoinen kuin aina ennenkin vanhan tavaran kaupassa. Myyntimäärät olivat pieniä ja ihmisten huomio muualla. Edelliseen vuoteen verrattuna yllätyksenä meni kalliimpaa esinettä. Vaikka myyntimäärät oli vähäiset, niin tulos kukkaroon olikin yllättävän hyvä. Saattoi olla urani joulumyynnin ennätys.

Näin vuoden alkuun on hyvä hiukan katsella mitä sitä on suunnitelmissa ja onko toteutuskelpoisia ideoita. Pitkään oli muutama idea tapetilla ja niiden kohdalla jouduttiin siirtämään suunnitelma “myöhemmin mappiin”. Siitä mapista ilmestyy tai kaivetaan esiin silloin tällöin ideoita, kun ajankohta on parempi tai tilanne on muuttunut.

Rompetorit, jotka järjestin viime vuonna olivat ihan kelvollisesti onnistuneita, mutta en usko, että jaksan lähteä uudestaan tekemään samaa hommaa. En ainakaan yksin. Aikaa kuluu liikaa siihen nähden mitä siitä saa. Kyllä voittoa siinä tavoitellaan, mutta tulos kun jää aika lähelle “pullakaffe” palkkaa, ei vain kannata järjestää rompetoria. Toki asiaan vaikuttaa myös se, että byrokratia kasvoi selkeästi kun Liedon kunta otti Tarvashovin haltuun lopullisesti. “Ennen oli kaikki paremmin” tulee mieleen usein, kun muistelee millaista Tarvasjokea ennen kuntaliitosta.

Tässä Tammikuun aikana aloittelin tavaran alennusmyynnit, koska varastossa on aivan liikaa “särkyvää”. Jatkuvasti saa siirrellä ja ihmetellä, että mihin nämä saan mahtumaan. Myöskin se pelko, että tapahtuu vahinko ja tonnilla hajoaa esineitä, on kasvanut. Ei ole hyvä, että joka pöydän päällä on jo kahdessa kerroksessa lasi- ja keramiikkaesineitä. Kannattaa ennemmin myydä vaikka hiukan halvemmalla kuin todeta: “lasinkeräykseen se sitten meni”. Tämä alennusmyynti jatkuu sen aikaa, että saan varastoa hiukan järkevämpään tilaan. Lampun lasikupuja en sisällytä mukaan, kun niiden menekki on tasainen ympäri vuoden. Eli kannattaa seurailla näitä meidän huuto.net ilmoituksiani, sillä kohta tulee taas uusia kohteita matalalla lähdöllä. Toki siellä on jo huudossa 5€ lähdöllä ja 1€ korotuksella ihan kivoja esineitä ja lisää tulee ;)

Voi olla että yritän tässä kirjoittaa jotain lähiaikoina, mutta pelkään, että aikani ei riitä ennen kuin kesä on ovella. Toivon kyllä, että tulee jotain aihetta kirjoittaa sillä se on yleensä sitten sen merkki, että jotain positiivista tapahtuu.

Tästä kuvasta pääset "politiikon" facesivulle :) 

Tästä kuvasta pääset "politiikon" blogiin :)

Linkki vielä Tammikuun 2017 'kuumiin' huutokauppoihini on tässä:

http://www.huuto.net/hakutulos/words/ale/sellernro/534427/wordsfrom/title

Älkää pelätkö palaan astialle varmana myöhemmin.

'Romukauppias' kiittää ja kuittaa, me näemme vielä :)

Muistoja vuosien varrelta.

Tuossa taannoin satuin löytämään netin syövereistä yli kymmenen vuotta vanhoja myyntikuviani. Vuosien aikana noita kuvia on tullut otettua aika paljon. Voi sanoa, että niitä on tuhansia ja taas tuhansia kuvia erilaisista esineistä. On Turun sanomia, joissa kerrotaan sodan päättyneen, putkiradio, joka on ainoa suomessa dokumentoitu yksilö (tarkistettu tieto Suomen radiohistorialliselta seuralta), talonpoikaisia esineitä joissa on ollut ns. “oma patentti” (erikoinen luukku tai jokin muu joka ei kuulu ko. esineeseen yleensä), valokuvia henkilöistä tai rakennuksista yms, yms. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kuvia?

Missä nämä kaikki kuvat sitten ovat? No osa on tallessa ja tarkoitus olisi kaikkien mahdollisten kuvien lataaminen pilvipalveluun, mutta aivan liian monta kuvaa on menetetty. Monia tietokoneita ja kovalevyjä on vuosien saatossa posahtanut kuvineen päivineen. Onneksi joitakin kuvia olen ladannut erilaisiin palveluihin. Onneksi esineet jotka olen myynyt, ovat edelleen olemassa (ainakin toivon niin) ja ne on edelleen ehkäpä kuvattavissa.

Oikeasti kun tässä alkaa miettimään, mitä kaikkea sitä on myynyt, niin se esine määrä on uskomaton. Ei siitä kauaakaan ole, kun totesin isälleni, että “eipä ole ennen ollut hanuria mulla myynnissä”. Siihen isä sitten totes, että “kyllä on ollut, etkö muista?”. Tämä keskustelu on muuten yllättävän yleinen. En yksinkertaisesti muista jokaista esinettä, jonka olen myynyt. Onhan niitä jopa palautunut uudestaan minulle ja lähtenyt taas uudelle omistajalle.

Yksi mieleenpainuvimmista kuolinpesistä, minkä olen ostanut, oli pastorin kuolinpesä. Tarina kertoo, että kyseinen pastori olisi talvisodan aikana lähtenyt rintamalle hieman erikoisesta syystä. Pitäjän miehet olivat todenneet, että nyt alkaa lakko. Syynä oli “mitaliherkkä upseeri”, jonka takia oli menetetty turhan monta poikaa. Pastori oli sitten kutsuttu rintamalle keskustelemaan ja rauhoittelemaan miehiä. Kyseisen kunnan tappiot ovat kyllä selkeästi pahemmat, kuin monen muun lähikunnan. Tämä on muuten yksi oppi mikä talvisodassa tuli. Jatkosodassa yksiköitä ei koottu enää paikkakunnittain vaan koottiin ‘sekakuntayksiköitä’. Moni pitäjä maksoi turhan paljon 105 kunnian päivästä, suhteessa asukaslukuun.

Hassuin tavara pari, minkä olen myynyt, onkin sitten kaksi höylää. Leipähöylä eli sellainen pieni kämmeneen mahtuva höylä, jolla höylättiin kuivasta leivänkäntystä paloja. Sen mukaan pakkasin sitten isoimman myymäni höylän. Rungon pituus oli noin 150cm! Terän leveys yli kaksikymmentä senttimetriä!!!!! Eli kirjaimellisesti ‘perkeleen iso höylä’ ja ihan ‘perkeleen pieni höylä’ lähti höyläkeräilijälle.

Sitten yksi, mitä on vaikea unohtaa on törkeimmin käyttäytynyt asiakas, mikä meillä on koskaan käynyt. Nuori pariskunta oli ottanut ‘isäpapan’ neuvonantajaksi ja asiantuntijaksi. Sovimme siinä sitten, että kuljettaisin kaksi 1800-luvun lopun vaatekaappia Paraisille 800€ yhteishintaan. Mielestäni tarjous oli vähintään hyvä, varsinkin kun kumpikin kaapeista oli hyväkuntoisia. Tämä isäpappa oli sitten näitä *piip* pesservissereitä. Tämä ‘isäpappa’ päätti sitten haukkua minut nuorelle parille. Ei siinä mitään, mutta kun se tapahtui naamani edessä ruotsiksi, kun oli selvinnyt, että minä en ymmärrä sanaakaan ruotsia. Siinä vain kävi hiukan nolosti sillä silloinen emäntäni oli suomenruotsalainen. En tiedä mitä silloinen emäntä sanoi, sillä ei tuo kieli oikein taivu, mutta ‘isäpapan’ posket menivät punaiseksi. Kauppaa ei silloin syntynyt, mutta viikkoa myöhemmin minulle soitettiin, että heille sopii kauppasumma ja kotiin kuljetus. Ilmoitin että “myyty”. Jokainen voi tässä kohtaa miettiä olivatko kaapit “myyty” vai myymättä.

Kaikkea on kyllä tullut koettua ja nähtyä. Oikeastaan siitä saisi melko ison kirjan, jos pelkästään parhaat palat kokoaisi yksiin kansiin. No ei muuta kuin nokka kohti uusia löytöjä, sillä tavaroiden kanssa pärjää aina, mutta ‘isäpappojen’ kanssa voi olla vähän niin ja näin ;)

Kuva on kai jostain vuoden 2006-07 paikkeilta?

Kuva on jostain 2010-11 paikkeilta

Ensimmäinen pesemäni ryijy. Hyvä oppi ryijy koska menin myymään puhtaana ja huomasin että oli "tupakoitu ryijy". Virhe josta opin paljon, sillä nykyään ryijyn pesu on sellainen normi homma :)

Mysteeri jolle ei ole selvyyttä. Eli mikä piru tuo luukku on ja mikä tarkoitus?

Äh... korjaan hiukan eli tieto oli jo mulla mikä luukun käyttötarkoitus on eli kynttilää on poltettu kaapin sisällä jotta elintarvikkeet yms ei jäädy. Tietoa vaan joskus ei heti löydy mun pääkopasta kun sitä on aika paljon :)

Kuva on jostain 2004-06 paikkeilta. Ajalta kun saatoin ostaa päivässä 50kpl putkiradioita ja myydä yli kymmenen yksilöä päivässä.

Tämän ostin Kruunukirppikseltä vuoden 2005 paikkeilla. Paikka on minulle melko merkittävä sillä siellä alkoi tämän 'romukauppiaan' ura tämän kalliin harrastuksen parissa.

Rompetori ja polkupyörät.

Näin kun kevät on päässyt vauhtiin täytyykin tuo ajatus olla jo keskikesässä. Suunnitteilla Rompetori tahi kaksi… ehkä jopa neljä, jos aikataulu vaan antaa myöden. En ole sitten vuoden 2011 (vai oliko se 2010?) järjestänyt rompetoria ja nyt pistän semmosen kasaan, kun sitä ihan on kyselty multa. Ilmeisesti olen ihan ok järkkäämään rompetoria, kun sain kehuja viimeksi.

Viime keväänä olin yksi järjestäjistä Turun Sarjakuvakerhon “Kulttuurikirppis” tapahtumassa. Kaksi tuommoista erilaisempaa tapahtumaa oli tuolla Turun vanhalla Suurtorilla. Eli Suomen yksi vanhimmista dokumentoiduista markkinapaikoista oli tapahtumapaikkana. Rompetori on kyllä pikkujuttu järjestellä verrattuna edelliskevään Kulttuurikirppikseen vaikken siinä yksi ollut.

Nyt markkinointisuunnitelmaan kuuluu kierros ympäri maakuntaa ja stradekisesti oikeisiin paikkoihin muutama mainoskyltti. SOME-markkinointi tulee toki näyttelemään tärkeää osaa. Ainoa suuri uhka tosin on sellainen, johon en voi vaikuttaa, eli sade. Se saattaa tuhota hyvänkin markkinointikamppanjan tyystin. Lehtimainontaan en tuhlaa rahaa, kun siitä vain ei nykyään ole hyötyä.

Tarvasjoellehan tuo rompetori tulis. Tosin nykyään Lieto on kyseessä, kun kuntaliitos tuli. 3x3 eli 9 neliön paikkoja tulis varmaan semmoinen 20-30 ja 4x4 eli 16 neliön paikkoja semmoinen 10-20. Toki tämä on alustavaa funtsailua ja mahdollinen kiinnostus sitten hiukan muokkaa tapahtumaa. Hinnat varmaan asettuu pienemmissä paikoissa 10€ ja isommissa 15€.  Ikävä kyllä tuota otto-automaattia ei kirkonkyläl ole, mutta fiksut asiakkaat ottaa käteistä mukaan. Sen päälle toki fiksut myyjät muistaa, että on olemassa IZettle, josta oon maininnu pariin otteeseen. On oikeesti hyötylaite, jolla kauppaan tulee pikkaisen virkeyttä lisää. Voi olla oikeesti sellainen asia, että lähitulevaisuudessa on pakko olla maksupääte valmius kaikilla, sillä käteistä ei moni enää kanna mukanaan. On elettävä ajan hengen mukaan ja unohdettava “hyvien vanhojen aikojen” haikailu. Kortti on tätä päivää ja mikäli useimmilla myyjillä, jopa ns. siviileillä olisi tuo laite, niin jokaisen myyjän kauppa piristyisi.

Mutta, älkääkä hirttäkö minua, jos suunnitelma ei toteudukaan :)

Rompetorin lisäksi on tullut asetettua tälle vuodelle toinenkin tavoite. Se olisi 200 pyörän hankkiminen ja myyminen. Aika kova tavoite vai mitä? Ehkä kuulostaa isolta urakalta, mutta tässä hommassa on kyllä tullut opittua se, että kun tekee järjestelmällisesti työtä, saavuttaa myös jotakin. Viime vuonna tuli hankittua 40 kpl pyöriä suurinpiirtein ja varasto lukumäärä on tällä hetkellä pyöreät nolla. Ehkä erikoiselta kuulostaa se, että yhtäkään ei myyty kunnossa olevana, vaan kaikki lähti kuntoluokassa “kunnostettava”. Monesta tiedän kyllä, että ne laitettiin kuntoon, tai oli vain kumit tyhjät ja kunto oli kuulemma parempi kuin olin antanut ymmärtää. Hinnoittelu oli ilmeisesti ihan ok ja samalla hintatasolla meinaan jatkaa (toki jos hukun pyöriin hinnat tippuu, jotta saan tilaa).

Sinä lukijani, jos asut Turku-Lieto-Aura sektorilla ja sinulla on ylimääräisiä pyöriä, haen kyllä ne pois. Kerään siis lähes kaikki pyörät kuntoon katsomatta, sen mukaan miten ehdin tai kuljetuskapasiteetti antaa myöden. En siis maksa mitään, sillä keräämäni pyörät kuuluvat luokkaan “kaatopaikalle matkalla”. Niille jotka pyöriä korjaavat harrastuksena, tai ammatillisesti toimin tukkuportaana. Tietenkin niitä menee yksityisillekin hyvin paljon. Hyvä esimerkki on se, että vakioasiakkaita ovat sellaiset tahot, jotka hommaavat edullisia pyöriä vaihto-oppilaille.

Sitten vielä sellainen pikku asia kuin tuo vihreä arvo toiminnassani. Jokainen pyörä, jonka pelastan, merkitsee 260 kg vähemmän hiilidioksidipäästöjä (Lähdetieto kyseenalainen, sillä löytyy parista blogista, jotka ketjuuntuvat eikä alkuperäistä tutkimustietoa löydy. Luku on tosin uskottavan kokoinen.). Tuo 200 kpl pyöriä, joka on tavoiteenani, on siis 52 tonnia vähemmän hiilidioksidi päästöjä ilmakehään!!!

Kävin taas tänään hakemassa parit lampunrungot,  jotka olin löytänyt Facebookin lahjoitetaan ryhmästä. Normi kysymyksenä esitin, että onko muuta mistä haluaa päästä eroon. Oli mummon jäämistö, mutta ihan liian kaukana ja kuulemma jo merkittävä osa oli viety “tiedätte kyllä minne”. Hyvät ihmiset pelastakaa niitä tavaroita ottamalla yhteyttä paikalliseen kollegaani, tai minuun jos ‘ongelmanne’ sijaitsee logistisella alueellani, eli Lieto-Turku ja lähiseutu alueella!!!!!!!!!!!!!!

Roskalavan hankkiminen pihaan maksaa ja voi olla hyvinkin turha kustannus erä, kun paikallinen ‘romukauppiaan’ kutsuu paikalle!!!!!!!!!!

Puhdetyö ja veteraanit.

Militari luokitukseen kuuluu aika laaja esineluettelo sekä keräilyaihepiirejä. On dokumenttien kerääjiä, valokuvien kerääjiä, oman sukutaustansa kautta keräily (jos isoisä palveli tykistössä, niin tykistön artikkelit keräily kohteena), sekalaisen kerääjät ja totta kai ihan pienistä isoihin sotilaskäyttöesineihin eli useimmiten aseet tai asepukuun liittyvät osat. Tankkejakin, jotkut taloudellisesti siihen kykenevät, keräävät ja kunnostavat (tosin mielestäni tuppaavat yli hienostella sen restauroinnin, kun usein ne tehtiin aikalailla krouvilla kädellä ja nopeasti).

Itsellä oli Dekottu Suomi-KP, mutta taloudellisen tilanteen takia oli pakko pistää se rahoiksi. Kyseessä oli talvisotamalli ja vanha dekotapa. Olin saanut KP:n alle sen hetkisen linjahinnan, joten teki kyllä kipeetä, mutta kaatunutta maitoa on turha itkeä. Kyllä se pystykorva taitaa olla se seuraava militariesine, joka löytyy mun henkilökohtaisesta kokoelmasta. Emäntä voi sanoa jotain tai sitten ei. Se on mun trofee kun se on seinällä :)

Yksi militari esine luokka on kuitenkin ylitse muiden eli rintamapuhdetyöt. Ne ovat tehty pääsääntöisesti asemasotavaiheessa jatkosodan aikana. Esinekirjo on laaja ihan sormuksista huonekaluihin, mutta pääosa esineistä on korulippaita tai muita pieniä puutöitä. Seuraavaksi yleisin on puukot ja “lentokonemetallista” tehdyt puukon tupet. Itseä hiukan huvittaa tuo määritelmä “lentokonemetalli” sillä se on ihan tavllista alumiinia, joka ei nyt ole niin ihmeellinen metalli. Yleisyys on kohtuullinen ja menet minne tahansa kirpputorille Suomessa, oli se sitten muutaman paikan kirppis tai isompi, niin vähintään yksi puutyö löytyy, jonka voi luokitella helposti puhdetyöksi.

Tunnistaminen onkin sitten se toinen asia. En osaa sanoa miten ja millä voi tunnistaa merkitsemättömän puhdetyön. Omakehuksi, jos saan sanoa, tunnistan ne perus puutöiden joukosta kokemuksen luomalla varmuudella. En siis osaa määritellä tähän tekstimuodossa miten se tapahtuu ja mikä se on mistä puhdetyön tunnistaa. Työn jälki ja puumateriaali on yleensä laadullisesti korkeaa. Tiettyä krouvia jälkeä on kuitenkin yleensä havaittavissa, ilmeisesti sen takia, ettei kaikkia tarvittavia työkaluja tai materiaaleja ollut saatavilla ihan jokaisella. Sekään ei ole aukoton totuus, sillä hätä keinot keksii ja Tuntemattomasta sotilaastahan voi sen huomata, että kyllä niitä kauppiaita on aina ollut ja ihan joka paikassa. Yksi hankkii materiaalit sekä työkalut ja toinen tekee.

Helpoin toki on jos löytyy kaiverrettuna vuosiluku ja paikkakunta. Yleisintä on kuitenkin lyijykynä merkkaus ja sen aitous on aina hyvä kyseenalaistaa. Täytyy näyttää vanhalta ja näivettyneeltä. Selkeä kuluma, jos sellaista on, on epäillystä herättävä, sillä silloin on yritetty ikäännyttää merkkaus. Kuulakärkikynämerkkaus on aina väärennös. Tuohon viestiosuuteen voi nopein kuitata, että miksi näin :)

Oman urani aikana olen kuullut erilaisia ja joskus hölmöjä lauseita. Yksi mielestäni törkeimpiä on kuitenkin lause, jonka kuulin monta vuotta sitten. “Noita ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Olisi pitänyt tuomita ammuttavaksi kaikki, jotka noita teki. Olisivat kaivaneet syvempiä juoksuhautoja.” Tämä lause kuului huutokaupassa takana olevalta herralta. Pidin tätä loukkauksena veteraaneja kohtaan ja onneksi minun ei tarvinnut tähän reagoida vaan kyseinen herra, tai paremminkin kuspiä, sai vierellä olevilta ripitystä. Puhdetöiden arvo rintamalla oli iso. Ei se sotilaan mielenterveys pysy kunnossa, jos koko ajan ollaan kaivamassa parempia asemia ja aseen kanssa tähyilemässä itään. Lepo ja harrastukset pitävät mielen ja sotilaallisen valmiuden korkealla.

On toki eräs asia mikä minua on viime aikoina ruvennut oikeasti pännimään. Veteraanien kunniaa tahrataan tänä päivänä. Oman poliittisen agendansa pönkittämiseksi kirjoitellaan “...vetaraanien....”, “...muistakaa veteraanit…”, “...mitä veteraanit…” jne. Kyllä te tiedätte. On mielestäni häpeällistä käyttää oman hyödyn takia veteraanien kunniaa omanaan. Ei se kunnia ole kenenkään meidän, jotka emme tuolla olleet, joten ei sitä meidän kuulu käyttää. Toinen on sitten veteraanikeräykset. Mikä teollisuudenala onkaan syntynyt veteraanien ympärille. Eri keräyksiä ja tuotteita joita myydään, “muista veteraaneja” lauserakenteen turvin. Tuotto vaan ei mene veteraaneille, vaan se katoaa ‘veteraaniteollisuuden’ kuluihin. Veteraaneja on nyt 2016 Suomessa jäljellä 21 838 ja keski-ikä on yli 91 vuotta (Tieto Sotiemme veteraanit sivustolta).  Veteraaneille on järjestetty parempi sairaanhoito, valtio antaa keskiverto eläkettä parempaa eläkettä, etuoikeuksia vähän siellä täällä, sekä veteraani järjestöillä on rahaa vielä ihan kivasti (ennen oli enemmän, mutta viime aikoina ovat avanneet hanat ja käyttäneet varojaan entistä ahkerammin). Veteraanien asiat ovat siis hyvin. Todella hyvin. Ja se on hyvä asia. Mutta ‘veteraaniteollisuudella’ on iso ongelma: mitä sitten kun ei ole enää veteraaneja?

Suosittelen että lahjoituksia alettaisiin suuntaamaan niille, joiden asiat eivät ole hyvin. Luin taannoin lehdestä, että eläkeläiset (ei siis veteraanit) jotka nauttivat huonointa mahdollista eläkettä eivät mene lääkäriin, kun lasku on käynyt liian kovaksi kuukausituloihin nähden. Huomattava osa uusista luotto-ongelmista on myös eläkeläisten, joka on mielestäni huolestuttava asia.

Veteraanien muistoa parhaiten vaalitaan siten, että me siirrymme auttamaan niitä, joiden puolesta veteraanit vuodattivat verta. Lasten puolesta he siellä olivat eivät itsensä takia.

Kuvat on otettu viime kesänä Mikkelin jalkaväkimuseossa.

Tärkeimmät työkalut.

Hieman yli viikko sitten tapahtui melkein pahin asia mikä voi vaan käydä. Luuri sanoi heippatirallaati ja näyttö meni hassun näköiseksi. Nykyään, kun kaikki liiketoiminta tapahtuu mobiili laitteen kautta, tilanne on pahin mahdollinen. Sen päälle, oli vielä kaikki katastrofin ainekset valmiina, eli kännykän herätykello oli pois laskuista. Seuraavana päivänä oli tietenkin normaalia aikaisempi herätys, koska kuolinpesän siirto oli aamusta. Kaikeksi onnekseni löysin vanhan herätyskellon, johon sitten laitoin paristot kaukosäätimestä. Ja juu juu,  on mulla varaherätyskellokin käytössä, mutta se meni kappaleiks, eli nyt oli käytössä varavaravara herätyskello.

Ensi tilassa kävin hakemassa Samsung S5 mallisen luurin. Tosin ei ollut hyllyssä vaan Samsung S5 Neo, joka sitten on ns. karvalakkimalli siitä mikä oli tarkoitus hankkia. Eikä haittaa loppupeleissä yhtään, sillä kaikkein tärkeintä oli se, että sain itseni takaisin mobiiliyhteyteen. Nykyään kaikki mitä teen on oikeasti tuon laitteen varassa. Sosiaalinen elämä, vapaa-aika, kaupankäynti jne. on täysin tuon kapulan ympärille sidottu. Kenellä tilanne ei olisi loppupeleissä vastaava? Minä kehtaan myöntää sen tosiasian. Elämäni on tuon taskukokoisen laitteen varassa. Miksi sitten juuri tuo merkki? No se on yksi niistä, jotka takuulla toimivat Izettlen eli maksupäätteeni kanssa.

Silloin kun aloittelin kirppiksellä myymään ja hankkimaan tavaraa huutokaupoista, Käytössä olevat laitteet olivat kännykkä ja pöytätietokone. Omistuksessani oli silloin filmikamera ja lainasin digikameraa tuttavalta. Vuosi oli siis jotain 2002-03. Hankin melko nopeasti käytetyn digikameran, jolla kuvaaminen oli hyvin erilaista kuin nykylaitteillani. 10-20 kuvaa ja kuvaaminen keskeytyi kun neljän pariston setti oli tyhjä. Nykyään käy liian usein sama asia, eli kameran akku loppuu kesken kuvauksen, tosin syy on ihan eri. Akku kestää niin hyvin, että saan otettua (oikeasti emäntä kuvaa 90% kuvista, kun on koulutuskin ja kaikkea) sen 250-500 kuvaa ja kirjaimellisesti ei vain muista, että kameran akku pitää silloin tällöin ladata.

Kiinteää nettiliittymääkään en ole omistanut aikoihin, sillä mokkulaan siirryin melko varhain. Mokkulastakin luovuin noin vuosi pari sitten ja aloitin jakamaan älyluurista läppäriin nettiyhteyden. Lähitulevaisuudessa luovun läppäristä ja siirryn tikkutietokoneeseen

( http://www.itviikko.fi/uutiset/2015/04/07/intelin-tikku-pcn-myynti-alkoi/20154308/7 ). Järkevähintaisissa läppäreissä on aivan liian pieni näyttö omiin tarkoituksiini. Tikkutietokone ja useampi näyttö sekä hiirinäppis yhdistelmällä on paras minun käyttötarkoituksiini, sekä käyttötapoihini.

Tässä kun vertaa alkuaikojen myyntiä nykymyyntiin erona on se, että aikoinaan myynnistä 10-15% tapahtui netin välityksellä, kun nykyään 70-80% myynnistä tapahtuu verkon kautta. Osittain se helpottaa myyntiä, mutta se varjopuoli mikä siitä tulee on se, että tätä romukauppaa tulee tehtyä joka ainoa valveilla olo hetki. Tietenkin olen luonut sen takia arjen katkaisevia rutiineja, jotka ehkä saattavat tuntua hölmöiltä. Yksi sellainen on, että haen neljä karjalanpiirakkaa, suklaapatukan ja vadelma limpparin LIDL:stä ja menen kirjastoon lukemaan Historia-lehteä tai sitten Tiede-lehteä. Ja se on lähes mahdoton tilanne ratkaistavaksi, kun karjalanpiirakat ovat jostain syystä loppu. Silloin näkyy kaupassa hyvin epätietoinen romukauppias, joka ei tiedä mitä tehdä ja millä ratkaista tämä propleema ;)

Kännykkävalikoima vasemmalta oikealle, vanhimmasta uusimpaan. 

Käytän kännykät yleensä ihan loppuun ja ulkokuori on aika "teippinen".

Jaa niin ja sitten se rakas IZettle, joka on nyt Turun pikkuvarastossa. On ollut jo turhan kauan, siellä tai ainakin toivon, että se on siellä, sillä muuten se on aika pahasti kadoksissa. Tähän astihan oli ongelmana se, että tuo Windows puhelin, joka minulla oli, ei toiminut yhteen tämän laitteen kanssa. Nyt tilanne on toinen. Sitten toki on tarkoitus hankkia mahdollisimman edullinen tabletti ja siihen mahdollisimman edullinen ja takuuvarma toiminen datayhteys. Tabletti jäisi Tarvasjoen liikkeelle maksupäätteen käyttölaitteeksi. IZettle on pienyrittäjälle suunnattu kortinlukija. Perustuu käyttöveloitukseen, joka on varsin edullinen. Kortinlukijan ja käyttökustannukset normaalisti ovat kuukaudessa 50€ luokkaa plus rahaliikenteestä lisäkulu. Eli aika kova kuluerä, jota peruskuluttaja tuskin edes tietää. IZettle taas on maksimissaan 2,5% rahaliikenteestä ja tuo prosentti laskee asteittain mitä enemmän maksuja on kuukaudessa. Eikä siis muita juoksevia maksuja. Itse laite on ilmainen yrityskäyttöön ja maksaa hieman yksityiseen käyttöön. Jokaiselle PK-sektorin yrittäjälle ehdottoman tärkeä hankinta ja yksityisellekin suosittelen.

https://www.izettle.com/fi?gclid=COaY6IygicwCFUqdGwod2J8P2A&gclsrc=aw.ds



Kannattaa muuten vilkuilla mitäs on myynnissä, kun viidensadan tykkäyksen takia voi tulla tarjouksia ;)

http://www.huuto.net/hakutulos/sellernro/534427

Kuolipesän ostaminen sekä myyminen.

Kuolinpesät ovat vanhan tavaran kauppiaille yksi parhaista tavoista saada myyntiin “uutta” tavaraa. Paljon parempi, kuin käydä hakemassa yksittäisiä esineitä ympäri ämpäri maakuntaa. Kokoan tähän blogiin mielipiteitäni ja faktoja “tiskin tältä puolen” ja “tiskin toiselta puolen”.

Kun kuolinpesässä on paljon perillisiä, on tilanne aina hankalampi. Yleensä joukossa on yksi, joka hakee joka esineestä maxia ja sitten on toinen, joka haluaa päästä tavaroista mahdollisimman nopeasti eroon hintaan mihin hyvänsä. Näistä tulee yleensä semmoisia eriä, että sovittu ei pidä ja joutuu neuvottelemaan uudestaan kaupan, kun jokin esine ei kuulukkaan enää myytyyn tavara erään.

Vaihtoehdot kuolinpesän irtaimiston “hävittämiseen”:

-Jakaa kaikki kuolinpesän perillisten kanssa.

- Kaatopaikka (toki perilliset kerää “omansa”)

-Ekotori tms. (toki perilliset kerää “omansa”)

-Minä tai kollegani (toki perilliset kerää “omansa”)

Vaihtoehtojen erot kai kaikki tietävät. Jakaminen jokaiselle perilliselle voi aiheuttaa kränää tai sitten ei. Kaatopaikailla vieminen tuo pelkkiä kuluja. Ekotori ottaa maksun (noin 10€ huonekalu) sekä aikataulu venyy useamman kuukauden päähän. Minä ja kollegani maksavat erästä sopimuksen mukaan sekä vievät sen mikä on sovittu. Loppusiivouskin voidaan asettaa tällöin kaupan ehdoksi.

Itse suosin sopimusta kaikki tai ei mitään. Minun huolekseni siis jää myös ne esineet, jotka lähtevät kaatopaikalle. Koko satsista jää käteistä ehkä vähemmän kuin yksittäiskappale myynnistä, mutta ostajana hoidan myös kustannukset niistä tavaroista, joista rahaa ei saa.

Esimerkkinä viimeinen erä minkä hain. Kyseessä oli kerrostalo kolmio hissittömässä talossa. Omistajan tietotaito ei olisi riittänyt myymään tavaroita ja aikaa olisi palanut useampi kuukausi ennen kuin asunnon saa tyhjäksi tai vaihtoehtoisesti maksaa vuokraa minivarastosta ja myydä sieltä käsin. Tein siis kaupan hyvin matalalla hinnalla, sillä työmäärä kolmannesta kerroksesta alas on aika kova. Erän koko oli noin 20 kuutiometriä pakattuna (auto koko kertoo aika tarkkaan tuon kuutiomäärän).

Mitä etua myyjä saa, kun myy tavarat pois minulle minun määräämääni hintaan eli joidenkin mielestä rikollisen halvalla?

-Ei huolta tavaroista.

-Ei etsimistä mitä mikin on.

-Ei jätekustannuksia.

-Ei ekotorin tms.  kustannusta.

-Asunto on myytävässä kunnossa alle kahden viikon sisällä ensi tapaamisestamme.

-Yhtiövastikkeita ei joudu maksamaan pitkään.

-Voi saapastella kädet taskussa katsomassa missä tilanteessa ollaan.

-Vaikea ehkä uskoa mutta viivan alle jää parempi tulos.

Muistakaa myös se että minä kerron yleensä sen oletetun ulosmyyntihinnan hyvin monesta  esineestä, eli myyjä tietää mitä maksan ja mitä saan myydessä. Yritän siis olla rehti ja reilu enkä hauku arvotavaraa arvottomaksi. Toki kun särkyvää on yli kymmenen laatikollista en toki tiedä oikeita hintoja kaikille esineille.

Miten sitten kannattaa valmistautua katselmus käyntiini:

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-ÄLÄ TEE MITÄÄN VALMISTELUJA!!!!!!!

-Merkitse selkeästi esim maalarinteipillä tavarat, jotka aiot pitää tai siirrä ne toiseen paikkaan.

Silloin kun sovimme kaupan ehdot, voit asettaa loppusiivouksen tason mieleiseksi. Harjaamme usein lattiat lopuksi, mutta ei se ole mahdotonta, että imuroisimme ja pesisimme lattiat. Ihan sen takia, että pesty lattia edistää asuntokauppaa, kun kuolinpesän arvokkain omaisuus on usein tuo kiinteistö tai osake, jonka myyminen nopeasti vähentää ylimääräisiä kuluja.

Sitten ne jätteet, jotka jää minun huolekseni. Pyrin yleensä mahdollisimman hyvin realisoimaan kaiken, mutta osa kulkeutuu suoraan kaatopaikalle, SER-pisteisiin, keräyslasiin, polttokelpoiseen jäteeseen yms. eli lajittelemme kaiken. Toki lahjoitamme paljon tavaraa ihan, sillä ajatuksella, että jokainen esine, jota ei voi myydä kannattaa lahjoittaa pois. Vähentää kustannuksia ja aikaa paljon. Eli ei mitään hyväntekeväisyyttä, jos ja kun lahjoitan tavaraa.

Viimeisenä viime erästä tulleita kustannuksia ihan sen takia, että ymmärretään mitä maksaa logistiikka.

-17 kuutionen pakettiauto vuokra 90€

-9 kuutionen pakettiauto vuokra 50€ (koska jouduimme jakamaan urakan kahdelle kerralle)

-Polttoaine 25€

-Kantajien palkka 350€

-Juomat ja ruuat kaikille 100€

-Pakkaustarvikkeet kierrätettyjä laatikoita, mutta niiden hankkiminen maksaa 10-15€

-Jätesäkit, pikkupussit yms pikkuhärpäke 5-10€

-Oma aika 30h joka on oma kustannus jolle pitää määrittää myös arvo.

-Hieroja ja lääkärikäynti jotta saan droppeja selkävaivoihin 65€

Eli ei tämä ilmaista ole.

Urakan alkua.

Tilaa on vielä mutta voimat alkaa loppumaan....

Kuten kuvan valaistuksesta huomaa on aurinko kadonnut taivaalta. Tavarat on tässä kohtaa viety välivarastoon odottamaan "seluteeraamista" kirppikselle, huutonettiin, liikkeen puolelle, lahjoitettaviin ja kaatopaikalle.

Pakkaaminen

Tavaroiden pakkaaminen on tuttua puuhaa. Normaali viikkona pakkaan ja kuljetan kahdesti matkahuoltoon erän paketteja. Lasin ja keramiikan pakkaaminen on jo niin rutiinia, etten hirveästi mieti mitä teen. Kun nyt huomasin, että särkyvän hyvälle pakkaamiselle etsitään netistä ohjeita niin ajattelin hieman avata omaa metodiani.

Kaksi pahvilaatikkoa, kasa Turun Sanomia, sekä teippiä, ovat ne mitä tarvitsen. Teen sanomalehtiaukemasta ryppyisiä “putkiloita”, jotka kiepautan lasikuvun tms. ympärille. Laatikon pohjalle ja päälle erimuotoisia ryppyisiä sanomalehtiaukeamia. Laatikko kiinni ja se sitten isompaan laatikkoon joka fyllätään joka puolelta sanomalehdin. Paketti kiinni, teippaus ja kynällä merkkaus mitä sisältää, sillä usein on enemmän pahvilaatikoita vietävänä Matkahuoltoon. Särkyvän pakkausta pidän vaikeustasoltaan helppona. Haastavat pakkaukset ovat ihan muita.

Yleisin virhe mitä pakatessa tehdään on, että tungetaan särkyvän esineen sisään kaikki pehmukemateriaali. Esimerkiksi kahvikuppi pakataan väärin siten, että otetaan yksi sanomalehti aukeama ja sekin usein repäistään puoliksi. Kupin pohja laitetaan keskelle paperia ja reunat otetaan ylös. Reunat sullotaan kupin sisään siten, että kuppia suojaa yksi ohut sanomalehtiseinämä. Mitä se sanomalehti siellä sisällä auttaa?

Pakattuasi mielestäsi hyvin kannattaa ottaa laatikko ylös ja ravistella kevyesti. Jos kuuluu kolinaa tai tavarat liikkuvat, sanotaan entiseltä työpaikaltani tuttu lause: “Kaksi sanaa….. Uusiks män.”

Oikea tapa mielestäni on, rullata sanomalehti aukeamasta löysä rulla ja rypyttää se. Sen jälkeen pujotetaan kupin korvan läpi toinen pää ja kiepauttaa ryppyinen rulla kupin ympäri. Kuvissa näkyykin näitä rullia mitä teen ja käytän niitä eri tavoin. Näin kun olen pakannut, yksi esine hajoaa viidessä vuodessa ja minä pakkaan paljon tavaroita.

Huonekalut ja muut isot kohteet, jotka eivät vaadi erityistä suojausta särkymistä vastaan pakkaan pakkausmuovilla. Helppoa kuin heinän teko.

Vaikeimpia pakkauksia ovat tilanteet kun joudun pakkaamaan pahvilaatikkoon esineen joka vaatii sen ison laatikon, mutta vähintään 70% sisällöstä on tyhjää. Esimerkiksi vanha kattolamppu jossa on ketjun sijaan metalliputki. Laatikko on joko rakennettava tämän esineen ympärille, tai sitten isoon laatikkoon on laitettava pienempiä laatikoita tukemaan esine paikoilleen.

Erityisen haasteellisia pakkauksia ovat sitten törkeän isot lähetykset. Esim pyykkimaijan ja klihdan pakkaaminen samaan pakettiin on yksi viime vuoden vaikeimmista pakkauksista. Eikä se kahden puuauran pakkaaminenkaan yksin herkkua ollut. Puuaura oli siis ihan oikea hevosvetoinen aura, ei mikään pieni koriste tai puutarhatyökalu.

Polkupyörä on niitä helpoimpia pakattavia. Tanko täytyy kääntää rungon suuntaiseksi ja se oli siinä ne lähetysvalmistelut.

Pakkaamisen suhteen olen sitä mieltä, että MINÄ OLEN VASTUUSSA LÄHETYKSESTÄ!!!!!

Huutonetissä on monella teksti siihen tapaan, että “en vastaa postin rikkomista lähetyksistä”. Palautteissa on sitten yleensä paljon huomautuksia rikkinäisistä lähetyksistä. Myyjä sanoo pakanneensa hyvin ja olisi pitänyt ottaa särkyvän lisä. Pidän tätä vääränä toimintamallina, tai ajatuksena. Ei paketin saaja ole vastuussa lähetyksestä. Ei posti tai matkahuolto ole vastuussa lähetyksestä, jos se on huonosti pakattu. Toki on siellä niitäkin tilanteita kun logistiikka-alan yritys on syyllinen, mutta jokaisen pitää tietää pakkausta tehdessä, että paketti on uskallettava tiputtaa metrin korkeudesta maahan sisälsi paketti sitten mitä hyvänsä.

Eli julkisesti sanon. MINÄ VASTAAN AINA LÄHETYKSISTÄNI!!!!!! Ei ketään ulkopuolinen taho. Se ettei minulla ole ainuttakaan pakettia hajonnut matkalla, ei tarkoita etteikö niin tule käymään. Tulee se päivä, jolloin olen mokannut ja lähetys on hajonnut matkan varrella. Se miten se sitten sen jälkeen hoidetaan on valmiiksi mietitty. Ensimmäisenä en hauku vastaanottajaa, vaan aloitan asian asianmukaisen selvityksen ja kauppasumman korvaamisprosessin. Toki vaadin todisteet kuvina tms. sillä en luota pelkkään sanaan. Peli kun on rehtiä kumpaankin suuntaan, niin tuotteen hajoaminen matkan varrella ei tule aiheuttamaan muuta kuin hetkellisen harmistuksen.

Pakkausteippi, teippikone, pakkausmuovi sekä kahvat ja sakset ovat ehdottomasti tärkeimmät työkalut pakatessa.

Turun sanomat toimii pakkaamisessa parhaiten sillä aukeama on riittävän iso eikä harmillisia niittejä.

Teen aina näitä "rullia" sillä ne vain toimivat parhaiten.

Kuten huomaatte pakkaukseen tulee monta kerrosta.

Laatikko pullistelee sanomalehdistä, mutta menee tarpeen vaatiessa kasaan hieman eli kestää iskuja.

Lamput lähtötarkastan aina ennen toimitusta. Jos vikaa olisi korjaisin itse, sillä ammattitodistus löytyy sekä kokemus lampun korjaamisesta.

"Pesän" rakennuksen ensimmäinen osa.

Sovittelu voi joskus olla kinkkistä puuhaa. Kannattaa tässä kohtaa olla suunnitelmallinen, sillä pieni pohtiminen auttaa asiaa kummasti.

Pakkaan ketju ja johto osat pieniin muovipusseihin ja polttimot sanomalehteen.

Laatikot kun on kierrätettyjä yliviivaan viivakoodit.

Merkkaus kannattaa tehdä aina.

Rakastan pakata pakkausmuoviin. Helppoa ja nopeaa. Uskon myös, että matkahuollon työntekijät käsittelevät varovaisemmin, kun näkevät sisällön (toivossa on hyvä elää).

Auto täynnä.