Tavaroiden hankkiminen.

Vanhojen esineiden ostaminen ja myyminen on monimutkaista. Pelkästään esineryhmien perustietojen hallitseminen on mahdottoman iso osa koko tätä työtä. Myyminen on lähes yhtä monimutkainen asia. Missä myydä? Milloin myydä? Millä hinnalla myydä? Miten myydä? On paljon kysymyksiä, joihin vastaukset syntyvät kokeilun ja erehdyksen kautta. Tällä kertaa paneudun pelkästään ostamiseen.

On ehkä ilkeämielistä kirjoittaa, että hyvänä ost viikkona pahoitan vähintään kymmenen asiakkaan mielen. On jatkuvasti taiteiltava oikean tarjouksen kanssa. Vanha sananlasku alalla sanoo: “Voitto tehdään ostaessa, ei myydessä.” Voisi kuvitella, että pelkästään mahdollisimman pieni ostohinta tekisi parhaan voiton. Se ei pidä aukottomasti paikkaansa, sillä jos maksat reilun kuuloisen summan, sinulle soitetaan uudestaan tai sinusta kerrotaan eteenpäin. Nykyään kyllä taitaa olla niin, että haukutaan enemmän kuin kehutaan.

Minä kerron mitä minulla päässä pyörii ostoa miettiessä. Otetaan esimerkiksi laatikollinen esineitä joiden myyntiarvo on 100€. Sivuhuomautuksena se, että laatikollinen on tällä alalla yleensä banaanilaatikollinen. Eräänlainen perusmittayksikkö. Sisäpiirivitsi kuuluu: kaikki myyjät ovat kovia banaanin syöjiä. Mutta palataanpas takaisin ostotilanteeseen. Tarjoan ja olen valmis maksamaan 30€ tuosta myyntiarvoltaan sadan euron laatikosta. En missään nimessä enempää. Nyt voisi luulla, että olen törkeä ja voiton maksimointi on ainoa asia jota mietin. 70€ voittoa voisi kuvitella tässä kaupassa tulevan.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kulut täytyy huomioida sekä hävikki. 30€ tulee keskiarvona kuluja tavaroiden myynnistä eteenpäin. Ne koostuvat myyntituotteesta riippuen hyvinkin erilaisista asioista. Hävikiksi lasken yleensä 10€ jokaista 100€ kohden. Elikkä ostettu 30 eurolla ja myyty 90 eurolla kun huomioidaan hävikki. Kun vielä vähennetään myyntikulut 30€, niin viimein tulee se 30€ voittoa, josta maksetaan verot. Alkupanos 30 euroa tottakai pistetään uuteen erään kiinni, jotta varastossa olisi myytävää.

Ostaessa täytyy myös huomioda se kuinka kauan raha on kiinni ostetussa esineessä. Varaston kierto on usein tuskallisen hidas. Myös tulee muutoksia muodissa sekä ostokulttuurissa, mikä usein kirpaisee. Silloin kun aloitin tämän romukauppiaan haasteellisen harrastuksen maitokannut olivat kova sana. Nyt ne ovat lähes arvottomia, kun 100 euroa 10 vuotta sitten maksanut kannu on nyt 10 euron arvoinen kannu.

Se ei siis ole missään tapauksessa henkilökohtaisuus hyvä lukijani, jos jonain päivän teen teille tarjouksen, joka kuulostaa törkeän alhaiselta. Paljon mukavampaa olisi maksaa reilummin, sillä siitä olisi etua minulle pitkällä tähtäimellä. Olen siirtynyt enemmän lahjoituksiin, koska yleinen taloustilanne on vaikuttanut pahoin myyntihintoihin. Onhan sekin jonkin arvoista kun siivoan nurkat tarpeettomista tavaroista. Parhaassa tapauksessa voi käydä niin, että lahjoittaja säästää 200-300€ jätemaksuista, 150€ kuljetuskaluston vuokrasta sekä työkulusta. Kirosihan kerran yksi asiakas 5000€ tappiota kun sanoin, että vien vintin tyhjäksi (maksoin silloin 250€). Asuntokaupassa voi hyvinkin olla 5000€ ero onko vintti tyhjä romusta. Eli meikäläisen “siivouspalvelu” kannattaa kutsua, jos haluaa paremman tuloksen asuntokauppaansa.

Yksi artikkeliryhmä mitä minulta kysytään liian usein ja aina joudun toteamaan ettei ole, on vanhojen rakennusten purkuosat. Tarvetta on, mutta hyvin hankala saada mitään hilavitkutinta purkurakennuksista. Ei tule purkajille mieleen, että voisin hakea pois. Tai jos tulee mieleen, niin pyydetään käytännössä samaa summaa kuin vähittäismyyntihinta on. Esimerkiksi rintamamiestaloa kun saneeraa vanhaa kunnioittaen “romukauppiailta” toivoo löytävänsä sen mitä tarvitsee. Me romukauppiaat olisimme hyviä kierrättämään jos olisi mahdollista sekä taloudellisesti kannattavaa.

Kaikkein mukavimpia ovat ne asiakkaat jotka heittävät laatikollisen “romuja” varastooni ja ostavat samalla jotain minulta. Erikoisinta näissä on, että sillin se ostos ostetaan sitten täyteen hintaan ja alennus onkin loukkaus. Muistan muutaman vuoden takaa kun sain lahjoituksena useamman banaanilaatikollisen ja siinä kun kyselin mitäs näistä pitää maksaa vastaus oli “Pitäähän sitä täällä jollakin elää.” Joka laatikon sisältö oli vihreän tai keltaisen setelin arvoinnen ulos myytäessä ja oli siinä suu hetken messingillä romukauppiaalla :)

Kaikki alla olevat esineet ovat pelastettu joutumasta kaatopaikalle!!!

Jollen olisi kerennyt pelastamaan nämä kaikki olisivat nyt maantäytteenä Topinojalla.

Valokuva-albumin tarina romukauppiaan myyntiluettelossa.

Kävin Turun Sarjakuvakerhon kanssa Tukholman sarjakuvafestivaaleilla toukokuussa. Viimeisenä päivänä eli sunnuntaina 10. toukokuuta sain yhdeltä kerholaiselta vihjeen, että olisi hyvä kirpputori aika lähellä. No eipä siinä kauaa tullut mietittyä lähdenkö katsomaan valikoimaa kun tiedän, että Ruotsissa on antiikkiesineistö paljon laadukkaampaa kuin Suomessa. Syyt tähän ovat tietenkin ilmeiset. Ruatti oli suurvalta ja idän läänitykset mettäläisten ja talonpoikien maita (nykyinen Suomi). Vasta 1800-luvulla esineistö täällä laajeni vaurastumisen myötä. Suomen käymä pitkä ja uuvuttava sota vaikutti merkittävästi myöskin. Esimerkiksi kuparipannut kerättiin kuparin takia hylsyjen raaka-aineeksi. Toki paljon jäi koteihin, mutta paljon sulatettiin raaka-aineiksi rintamalle. Tosin me saimme esineistöömme erikoisuuden, jota ruattalaisilla ei oo eikä tule: puhdetyöt eli "korsutaide", joita rintamalla tehtiin ajan kuluksi.

Mikkelin Jalkaväkimuseon vitriinissä muutama kaunokainen rintamalta.

Pikainen silmäys kirpputorin tarjontaan ja sitten bongaamaan se esine minkä pystyy Suomen puolella myymään helpoiten. Rahaa nyt oli vain semmoinen 100-120 kruunua tähän käyttöön eli pikkutarkkuutta vaadittiin,  jotta voitto tulisisi maksimoitua. Ruotsin antiikkipiireissä on muuten semmoinen erikoisuus, että ruotsinkieltä taitamatonkin pärjää mainiosti. Lähes kaikki puhuvat melkein virheetöntä suomea.

Valikoima oli kyllä hyvä, mutta liian moni esine oli taloustilanteen takia saavuttamattomissa tai muuten vain hieman epäilin voiton mahdollisuutta. Huomasin sitten mustan kirjan.

Luulin sitä ensin raamatuksi, jotka ovat varsin arvottomia, oli sitten ikää sata vuotta tai yli. Onnekseni avasin kannen, sillä siinäpä oli valokuva-albumi 1800-luvulta. Se oli jotain semmoista mitä ei ikuna ole ollut käsissäni. Intuitioni huusi tuossa kohtaa, että nyt löytys jotain millä tehdä Suomen puolella noin satanen euroina. Minulla siis ei ollut mitään hajua oikeasta arvosta oli vain luotettava vaistoon tai vainuun, joka on kehittynyt vuosien varrella.

Pikainen kuvaus albumista tähän kohtaan: noin 30-40 valokuvaa,  jotka on kuvattu 1860-1880 välisenä aikana. Selkeästi ovat varakkaan suvun kuvia. Jokainen kuva on otettu valokuvausliikkeessä eli kuvat ovat todella korkealaatuisia. Itse albumi ei ole hemaisevassa kunnossa. Kuntoluokka taitaa olla 1-10 asteikolla jotain 3-4 luokkaa. Pelkkien kuvien arvo yksittäin myytynä olisi noin 5-10€/kpl.

Koetin tinkiä, mutta myyjä oli tiukka ja satasen setelin kruunuina kaivoin kukkarosta...

Jatkuu seuraavassa blogissa :)

Tuo viulunsoittaja HYMYILEE!!!!!!!!

Puumalan torilla

Puumalan osuus "lomareissusta" tulee nyt kerrottua Asikkalassa. Tämmöinen reissu tulee kirjoitettua hiukan siellä täällä järvisuomea mutta minkäs tekee kun sähköihin ei aina pääse ja tämä mahtiläppäri ei toimi ilman suoraa sähköä. Romukauppiaan läppärissä on akku sanonut heippa :)

Puumalan maisemat olivat kyllä upeat. Tämmöttös varsinais-suomalaisena hiukan käy kateeksi ettei meillä ole järviä tässä mittakaavassa. Leikkimielisesti voisi Varsinais-Suomen muuttaa "järvettömäksi-suomeksi".

Majailimme parit yöt Saimaan rannassa mökkeillen ja oli oikein rattoisaa. Kiitos viellä majoituksen tarjonneille. Meillä oli ohjelmassa oikein kiva kesäkisakin, jonka järjesti kaksi nuorta neitiä :)

Puumalan tori olikin hyvin vilkas. Vietimme torilla torstain sekä lauantain. Puumalan ominaisuus kuulemma on, että yhtenä päivänä tiskin tällä puolen hymy on leveä ja toisena se hymy on kapea. Eli myyjän tulos voi olla joko hyvä tai kehno. Torstaina oli semmoinen no joo tulos, mutta lauantai olikin jo ihan kiva. Parempihan toki aina voisi olla, mutta ahneella on kuulemma se paskainen loppu. Erityisenä myytynä kohteena voin mainita, että Ruotsin reissulta hankittu valokuva-albumi lähti. Eli sen tarina päättyi minun käsissäni. Kirjoitan myöhemmin tästä albumista tarinan tyyliin "yhden esineen tarina romukauppiaan myyntiluettelossa".

Erityisen mieleenpainuvaa oli kohdata Tarvasjoelta pariskunta ja heittää muutama sananen. Pöytyältä, Naantalista, Raisiosta ja Turusta oli myös kesälomalaisia. Minkä takia tämän tiedän? No ihan sen takia että meilläpä oli lappunen jossa luki "Turusta tullaan" ja sen takia tultiin tervehtimään. Muutenkin lähes joka myyntikerta koko reissun aikana on joku arvannut tai paremminkin tunnistanut Turun murteen.

Koska tämä on reissumme loppua ja emme enää tällä reissulla käy myymässä, on aika pistää hiukan ajatusta siitä mikä on yleinen tilanne Suomessa torimyynnin osalta. Ihan valoisalta ei näytä, mutta on siellä valonpilkahduksiakin. Tietenkin tämä on vain yksi mielipide ja retkemme sijoittui vain yhteen osaan Suomea. Muilta myyjiltä kyselin kyllä kuulumisia ja apaattista väkeä oli myyntien osalta hiukan liikaakin. Tosin ne myivät, joilla oli se rempseä asiakaspalveluhenki ja vetivät syvällä murteella huomioden jokaisen asiakkaan.

Mikkelin tori on vaarassa kuolla ainakin jos on uskominen muita myyjiä. Haminan tori on sitten taas kunnan osalta hoidettu todella sekavasti. Iltatorille oli kolme tai neljä eri aikataulua ja hinnasto oli vuodelta 2013 (pähkäilihän torivahtikin mikä on veloitus meille kun pöllähdettiin paikalle). S-ryhmä pyysi täällä 50€ myyntipäivästä!!!!!!! En tiedä mitä muualla pyydetään mutta hyvinkin kohtuuton. Vierumäen matkakeidas oli hyvä paikka myydä ja kustannus oli vain 10€, joka on hyvin kohtuullinen. Haminan rompetori, jonka nuorkauppakamari järjesti oli hyvin hoidettu ja 12€ hinta oli edullinen. Puumala maksoi 15€ ja taitaa saavuttaa lauantain osalta tämän kesän parhaan myynnin. IZetle, eli tämmöinen kännykkään tai tablettiin liitettävä kortinlukija, tuli kokeiltua ja todettua hyväksi. Sillä saatiin myyntejä, kun ei ollut asiakkailla käteistä mukana. Menee provikka kyllä, mutta provikan maksaa mielellään siitä rahasta, mikä on ennen jäänyt saamatta. IZettlessä ei ole kuukausikuluja, joten loisto laite, jota suosittelen lämpimästi muillekkin.

 Siinä sitä vihreää kultaa mänöö.

 Aamupala Puumalan torilla.

 Pitäähän sitä myyntituotteihinsa tutustua :)

 Tästä albumista kerron myöhemmin.

 Tässä on joka torimyyjälle esimerkki. Aamulla jokainen ohikulkija tervehdittiin sanalla "huomenta" ja sama meno jatkui pitkin päivää. Ehdottomasti paras torimyyjä, joka tavattiin matkan varrella. (Sirkan leipomokahvilan on palkannut oikean henkilön torille).

 Homma on kasassa.