Retron määrittely.

Kirjoitan nyt ongelmallisesta aiheesta eli esineen, tai tavaran luokittelusta. Tämä asia on jokapäiväistä ja aina niin helppoa (sarkasmia). Huomaattehan, että tämä on oma tulkintani, joka ei ole aukottomasti paikkaansa pitävä. Ongelma on se, että luokittelussa muoti, tunteet, tulkinta yms. vaikuttavat asiaan. Myöskin asuinpaikka, ikä, sukupuoli, sosiaalinen status, sekä monet muut asiat muokkaavat tulkintaa. Käytän itse anteeksiantavinta tulkintaa, ihan sen takia, että teen kauppaa tuoreimpien retroesineiden kanssa. “Oma lehmä ojassa” siis, kun tulkitsen sanan retro.

Retro esineen luokittelu:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Retro

“Retro tarkoittaa aiempien vuosikymmenten tyyliä, muotia tai muuten vanhan tuntuista ainesta, jota sovelletaan uudelleen nykyaikana. Myös verbiä "retroilla" käytetään.

Usein "retroilussa" kyse on harrastajan omassa lapsuudessa, nuoruudessa tai muussa menneisyydessä vallinneiden muotien ja ilmiöiden kertaamisesta, siis tietynlaisesta nostalgiasta. Retroharrastukset kohdistuvat usein1950–1980-lukuihin eli nykyisten keski-ikäisten ja keski-ikäistyvien ihmisten lapsuuden ja nuoruuden aikoihin. Toisaalta retroharrastuksia esiintyy myös nuorten keskuudessa ja tällöin nostalgia voi kohdistua henkilön omaa syntymää varhaisempiin aikoihin. Toisinaan retroharrastus muodostuu populaarikulttuuriseksi kultti-ilmiöksi.”

Edellä mainitusta linkistä pääsee tutustumaan wikipediassa olevaan tulkintaan. Yllä oleva teksti on samasta artikkelista lainattu.

Mikä se retro sitten oikeastaan on? Sanana ja määritelmänä retro on inhottavasti liukuva käsite, joka ei ole sidottu tiettyyn aikakauteen. Retro on useimmiten tunnepohjainen määritelmä, joka tekee luokittelun hankalaksi. 80-luvun sohva ei ole retroa, mutta 90-luvun 8-bittinen Nintendo on. Esineen ikä ei siis yksin määrittele asiaa.

Sitten on olemassa ongelma nimeltään “uusretro”. Uusretro on esine, joka on tullut tuotantoon uudestaan. Helppoa vai mitä. No se ei sitten pidä paikkaansa täysin aukottomasti.

Laitetaan esimerkeiksi muutamia esine-luokkia sekä niistä poikkeuksia. Myöskin pyrin luomaan kirjoitettuun muotoon nyrkkisääntöjä (joissa en oikein ole onnistunut).

Retropeli:

Mainitsin aiemmin jo Nintendon. Mukaan luetaan, myös monia muitakin laitealustoja. Jokainen lapsuutensa 80/90-luvulla viettänyt tunnistaa retropelit, eli vanhat kolikkopelit pelihalleissa, kauppakeskuksissa ja huoltoasemilla. Helppoa vai mitä? No ei aivan, sillä näitä pelikoneita on 2000-luvultakin olemassa. Luokittelen retroksi tai uusretroksi vanhat pelikoneet tai vanhojen pelikoneiden kopiot, en uusista tietokonepeleistä tehtyjä versiota. Kotikoneissa on helpompi luokitella mitkä menevät retro luokitukseen. Jos peli on CD muodossa se ei ole retro. Pelin pitää siis olla kasettina, diskettinä tai lerppuna julkaistu. Eli pelin pitää olla julkaistu ennen vuotta 2000 (piste), jotta se on retro (piste).

Retrolautapelit:

Hero quest on retropeli samoin kuin Afrikan tähti. Hyviä esimerkkejä vai mitä. Monopoly on retropeli vai mitä. Liittyvät suoraan lapsuuteen meillä yli kolmekymppisillä tänään. Afrikan tähti sekä Monopoly on edelleen tuotannossa eri versiona kuin ennen, joten ne ovat uusretroja. Afrikan tähden uuden ja vanhan version tunnistaa siitä, että vanhempi on poliittisesti epäkorrektimpi. Uudempaa versiota on siistitty ja tunnistettavissa sitä kautta.

Tallenteen luokitus retroksi:

C-kasettia vanhemmat tallennusmuodot ovat retroa täysin tyylipuhtaasti. Vinyyli eli LP on lähes poikkeuksetta retro. Poikkeuksena tulee sitten uudet vinyylijulkaisut. Kyllä, tänäkin päivänä julkaistaan vinyylejä. On bändejä, jotka näin tekevät ja silloin tullaan jännän äärelle. Tulkinta retro ja uusretro. Ehkä linjanveto on se, että tallennusmuoto CD:n tultua markkinoille katkeaa vinyylien kohdalla retro ja alkaa uusretro. Toki tulkinta, josta voidaan väitellä ja kiistellä mutta johonkin se raja on vedettävä. Äänentoistolaitteet seuraavat edellä mainittua kaavaa.

VHS, eli vanhan aikainen video tallenne ei ole retroa. Syy on siinä että kukaan ei halua niitä, eli ei saavuta retron määrittelyssä olevaa “haluttavuutta”. Toki niitä harvat vielä ostaa (lahjoituksena yleensä hankitaan kun hintaa ei oikein ole) ja katsoo mutta retroa se ei ikävä kyllä ole.

Retro huonekalu:

Vanhempi kuin 80-luku. Ainoa esineluokka missä teen selvän ja yksiselitteisen linjanvedon mikä on retroa ja mikä ei.

Vanhat vaatteet, kengät yms:

Ei ole retroa vaan vintagea.

Muoti siis määrittelee retroa, ei jokin selkeä raja. Kaikkein kummallisimmat asiat tulevat retron osalta keittiössä. Vanha peltinen leipälaatikko 90-luvulta on retro. Vanha puinen leipälaatikko 90-luvulta ei ole retro. Nyt on siis kyse muodista, joka määrittelee retron, ei logiikasta. Vanhat peltipurkit ovat retroja, muoviset lautaset ja mukit 80-luvulta ovat retroja, samoin ne lasiset kahvikupit samalta aikakaudelta. Toisista materiaaleista tehdyt esineet eivät ole retroa. Nämä esineet siis pitää vain tietää, sillä tässä ei ole mitään nyrkkisääntöä olemassa. En siis lähde luettelemaan kaikkia esineitä tai esineryhmiä, sillä ei tässä kirjaa kirjoiteta :)

Retro erikoisuudet:

Puhelin. Tarkemmin kännykkä. 2000-luvun esine mikä on retro? Ei uusretro vaan tyylipuhdas retro. Kummallista vai mitä. Vanhat klassiset Nokian puhelimet 2000-luvun alkupuolelta ovat tulleet muotiin keräilykohteena, joka menee kaikessa outoudessaan luokkaan retro. Huom, huom!!! Tulkintani on siis se kaikkein anteeksiantavin, joka ei kaikilta osin ole vertailukelpoinen kaikkien mielipiteiden kanssa. Jokainen saa siis tulkita asian oman mieltymyksen mukaan. Retroa on siis vaikea määritellä ilman, että siihen tulee poikkeuksia, jotka vaikuttavat hyvin epäloogisilta.

Retro esineen tunnistamisen vaikeus liittyy siihen, että esineen täytyy olla kerran jo muodista poistunut ja tullut uudestaan muotiin. Muoti kun muuttuu jatkuvasti ja yhden inhokki on toisen unelmien täyttymys. Ulkomailta ei voi ottaa esimerkkejä, koska retro esine on paikallisen muodin määräämä (toki antaa viitteitä, mutta poikkeukset tuovat ongelmia).

Olen tätä blogia vääntänyt jo toista viikkoa ja en oikein ole saanut valmista, sillä retro on yllättävän vaikea määritellä. Blogiin jää isoja aukkoja, ehkä jopa liian isoja aukkoja. Julkaisu on siis tynkä joka tapauksessa. Antiikki on helpompi määritellä. 100-vuotta ja sitä vanhempi on antiikkia. Leikkisästi voi siis ajatella, että yhtäkään antiikkiesinettä ei ole valmistettu suomessa. Asia muuttuu vuonna 2017, jos haluamme olla oikein nihilistejä ajattelussamme :)

Annan tähän nyt esimerkin niin kutsutusta omasta uustuotannostani. Teemme siis vanhoista esineistä uutta. Käytän usein sanoja retro tai uusretro. Tämä siksi, että se on oma etuni, koska haen sanalla retro kaupallista hyötyä. Piikkilankalamput, joita teen, on oikeasti hyvin hankala määritellä ja luokitella. Käytän myös luokitusta “rock”. Sitä se on, mutta se ei ole esineluokka. Sana “design” on oikea, sillä on oman suunnittelutyöni tulos ja oikea suomalainen design, täysin tyylipuhtaasti. Eli ehkä luon uutta esineluokkaa, kun teen piikkilankalamppuja :)

Joulu, uusi vuosi ja uudet kujeet

Siitä onkin tovi, kun olen istahtanut kirjoittamaan blogia. On kai ollut vain niin kiire eikä ole ollut oikein hyvää aihettakaan. Tietenkin tässä pidettiin pientä lomaakin, jotta sitten taas jaksaa painaa töitä.

Joulu meni taas kerran työn merkeissä, eli olin esiintymiskierroksella. Kyllä, se on esiintymistä, kun menet talosta toiseen punanuttuisena ja valkopartaisena. Joulupukkina siis meni jouluaatto. Toki kävin siinä seiskan jälkeen joulupöydässä vanhempieni luona. Olihan sielläkin kollega käynyt, koska siskonpoika on siinä iässä, että joulupukki on iso juttu. Itse aattoilta oli sellainen perinteinen, jossa ei nyt ihmeempiä sattunut tai tapahtunut. Huvitti vaan tuossa Turun maamerkin, eli maailman rumimmaksikin äänestetyn patsaan, kohdalla. Kolme autoa odottamassa valojen vaihtumista ja jokaisessa ratin takana joulupukki. Posankkahan tuo tottakai on, tuo turun maamerkki, jos sitä mietitte :)

Uuden vuoden osalta ei ole mitään isoja suunnitelmia. Ehkä hyvä ruoka ja hyvä juoma tyylillä ilman isompia pippaloita. Enkä edes ajatellut yhtäkään rakettia tai papattia ostaa. Ei ole enää se ikä, että ne kiinnostaisivat. Nuorempana olinkin aika innoissani noista uuden vuoden paukuista ja taisi se terveyskin olla muutaman kerran vaarassa, kun erilaisia pommivirityksiä tuli tehtyä. Jos vanhemmat olisivat tienneet mitä teipillä ja isokinuilla tuli tehtyä, olisi ollut kyllä kovempi saarna kotona. No ne ovat menneitä ja kai sitä on viisastunut. Ehkä?

Sitten ne uudet kujeet. Tammikuu tulee olemaan aika pelottava, sillä uusien kujeiden suunnittelua tulee olemaan liikaakin. On ihan perus osto- ja myyntiliikkeen toiminnan muuttamista vastaamaan tämän päivän tarpeita. On tuon “vanhasta uutta” malliston uusien esineiden kehittelyä, sekä vanhojen kokeilujen uusien versioiden suunnittelua ja tekemistä. Brändin eli tuotemerkki “Arhael” rakentaminen, on yksi oleellinen asia. Haave on, että “Arhael” on jonain päivänä tunnettu ja arvostettu tuotemerkki. Projekti, joka viekin pitkään, eli useita vuosia. Eikä se siihen lopu, sillä Jellona-mallistoakin kehitellään samalla, jotta päästään leveämpään ja laajempaan tuotevalikoimaan. Eli alkuvuosi tulee olemaan hyvinkin vaiherikasta aikaa.

Ja tähän tulee sitten se ostoskanavan legendaarinen lause “eikä tässäkään vielä kaikki vaan…”

Lisäksi on alustavana suunnitelmana liikeidea, josta en viitsi liikoja kertoa, sillä olen oppinut pitämään liikesalaisuudet aika tarkkaan omana tietona. Tämä suunnitelma tosin vaatii edetessään sen, että paljastetaan yhdessä emännän kanssa oikeille tahoille siinä järjestyksessä kun on pakko. Unelma tässä on kyllä aika lennokas. Paikka mihin tullaan varta vasten pitkänkin matkan takaa. Jotain hyvin erilaista, mutta sellaista jolle näkisin olevan tässä maailman ajassa tilausta. Vastaveto nyky markettikulttuuria vastaan, voin kai sanoa sellaisena vihjeenä, joka ei kerro mitään mutta herättää uteliaisuuden. Tosin suunnitelma voi kaatua jo ensimmäisessä vaiheessa taikka paremminkin siirtyy “ideavarastooni” odottamaan sitä oikeaa hetkeä.

Ai niin tuli tässä taas mieleen, että olisi kai minun hyvä järkkäillä TARVASJOELLE (ei lietoon kun se kuntaliitokselle kumartelu ei vieläkään onnistu) rompetori ensi kesänä. Emäntä tosin saattaa pyöritellä silmiään, kun oikolukee tätä, sillä tässä on aika paljon kaikkea touhua. Eli niille joille Tarvasjoki on hyvä rompetoripaikka ottakaas yhteyttä vaan, mää rupian suunnittelemaan aikataulua ja muita järjestelyjuttuja.

Eikä tässä pahitteeksi olisi kuolinpesä tai kaksi. Eikä niitä varastojen ja vajojen tyhjennyksiäkään ole ruuhkaksi alkuvuodesta. Pistetään ylimääräiset tavarat kiertoon pölyä keräämästä :)

Linkki lampun osiin huutonetissä: http://www.huuto.net/hakutulos/words/lampun+osa/sellernro/534427

Turun Kauppatorin Joulutori 7.12

Tänään näyttäisi ainakin keli olevan paljon parempi, kuin se mitä on ollut tähän mennessä, täällä Kauppatorilla. Pikkaisen tulee noita tuulen puuskia, mutta sen sietää verrattuna jatkuvaan viime päivien sateeseen. Aamulla tosin olin jo hetken hyvin masis, kun heräsin tuntia liian aikaisin. Kello oli jotain kahdeksan paikkeilla, kun satoi aika rankastikkin. Totesin vain siinä että “jahas se sitten menee tämäkin päivä sateessa”.

Onneksi tämä päivä ei mene sateessa. Kuutta astetta näyttää lämpömittari eli ei ainakaan ole mikään liian kylmä ilma Joulutorilla kiertelyyn. Jos on siis keskustaan asiaa, kannattaa käydä kurkkaamassa mitäs on tarjolla. Joululahjathan voi ihan hyvin käydä ostamassa täältä ja oikeasti tukea suomalaista käsityötä. Esimerkiksi vastapäätä meidän putiikkiamme saa käsin tehtyjä kuppeja. Vähän matkan päässä sepät myyvät omia tekeleitään. Sieltä seppien ahjosta tuleekin kiva tuoksu omalle kopilleni. Jostain syystä tuo palavan kivihiilen tuoksu miellyttää. Naapuri kopperosta voi ostaa lahjaksi kodin siivouksen. Vähän kauempana on myynnissä hunajaa. Toki niitä jouluherkkujakin saa, eli suu makiaksi käsin tehdyillä karkeilla. Luomutuotteitakin löytyy. Kynttilöitäkin tämmöiseen synkkään aikaan voi hankkia täältä meiltä tai muilta kojuilta.

Omista myytävistä voisin ottaa esille vaikkapa piikkilankakranssit. Varsin nättejä niistä tuli vaikka itse sanonkin, mikäli väri ei ole sopiva saan kyllä maalattua asiakkaan mieltymyksen mukaiseksi. Emännän designista nuo korut, joihin hän istutti vanhoja valokuvia, ovat erityisen nättejä. Nuo meidän Jellona-sarjan joulukortitkin ovat todella kauniita. Eli jos haluat antaa hiukan erilaisen joululahjan, meiltä semmoinen kyllä löytyy. Toki saa niitä itsellekin ostaa onhan tuo huosukassimme käytännöllinen esine käyttöön kuin käyttöön.

Tulevasta tai uudesta ideastamme on kyllä pakko kertoa jo, sillä olisi kiva kuulla mielipiteitä, tai ehdotuksia mallista. Eli olemme tässä pohtineet, että tekisimme vanhoista puvun housuista tablettilaukkuja. Tällä hetkellä design on vasta ajatuksella, mutta ehkä tammikuussa alkaa koeversioden valmistus. Yksinkertaisesti ei vain ole aikaa ennen sitä sillä 15 päivä alkaa “operaatio valaisin”, josta kerroin aikaisemmin. No katsotaan nyt sitten käykö sitten kuitenkin niin, että homma venyy ja vanuu pidemmälle. Toivottavasti ei sillä keskustelujen pohjalta tablettilaukku olisi tuote, jota kaivattaisiin.

Tässä on tehnyt havainnon, että nuo piikkilankalamput ovat ainakin sellaisia, että herättävät paljon huomiota. Juuri äsken käännyttiin oikein osoittamaan piikkilankalamppua. Yhtäkään ei ole tosin mennyt kaupaksi, mutta fiilis olisi sellainen, että se on vain siitä kiinni koska se oikea ostaja saapuu paikalle :)

Tuttuja on tässä tullut jonkin verran vastaan, sillä aika moni tietää kyllä, että täällähän me päivystämme. Ihan varta vasten minun takiani on ainakin muutama tullut Turun Kauppatorin Joulutorille. On ollut kyselyä olenkos saanut myytyä erän jonka ostin heiltä sekä yleisiä kuulumisia miten menee. Kyselty on myös onkos löytynyt esineitä, joita olen luvannut katsella ja ilmoitella kun löydän.

Toivottavasti tästä blogista ei nyt ihan tule yhteen koottua tilkkutäkkiä, josta ei saa mitään selvää, sillä teen tämän tässä ohimennen. Tyylillä katse parin sanan välein ohi kulkeviin asiakkaisiin ja pikainen tervehdys. Jos ei asiakas pysähdy, pari sanaa lisää kirjoittaen blogiin. Välillä jää siksi kirjoittaminen kesken ja olen pahoillani, jos blogin  teksti hiukan “hyppii”. Monen asian samanaikainen hallitseminen on hiukan vaikeeta :)

Turun kauppatorille... kulttuurirakennus?

Turunsanomien verkko uutinen 10.10.2015

http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/820985/Taiteilija+Andersson+toisi+kauppatorille+kulttuuria

Kannattaa tosin käydä etsimässä käsiinsä Turun sanomat kyseiseltä lauantailta. Lehtiartikkeli on kattavampi kuin verkkouutinen.

Ikävä kyllä herra Andersson saa minun mielestäni tunkea ajatuksensa pääosin sinne roskikseen. Ajatuksena tällä herralla on, että kauppatorille rakennettaisiin kulttuurirakennus ja torikauppiaat pois. Kyllä, kyllä on hyviä esimerkkejä maailmalta siitä, että kulttuurikeskus torille ja torikaupankäynti sivukujille. Kyllä, kyllä se on onnistunut malli, mutta ei Suomessa eikä Turussa.

Ajatuksena on ihan hyvä, että kävelykadulla olisi torikauppiaden paikka sekä jokirannassa. Toteutuminen on ihan mahdoton. Ensinnäkin logistiikka on aika karmea. Aamulla siinä klo 6-9.00 kävelykatu täynnä torikauppiaiden autoja sekä sitten 15-17.00 toisen kerran sama touhu. Kävelykatu on tällä hetkellä toimimaton tälle eli penkit, istutukset yms pitäisi poistaa. Kiveyskin on suunniteltu jalankululle ei jokapäiväiselle autoliikenteelle. Koko kävelykatu pitäisi siis pistää remonttiin ja tämä ei tule onnistumaan.

Jokiranta taas toimii hyvin rakenteellisesti. Aamulla toriautot eivät ruuhkauttaisi kovin pahasti kävelykatua mutta iltapäivällä tilanne on toki eri. Katurakenne on suunniteltu selkeästi rankempaan liikenteeseen ja istutukset, penkit yms ei luo samaa ongelmaa kuin kävelykadulla. Asiakkaat vaan taitavat pyöriä keskustassa kevään, kesän ja syksyn, sillä jokiranta on kauttakulkureitti niille, joita toriostokset kiinnostaisivat. Toinen asia on se, että kaupankäyntialue venyisi pitkäksi ilman keskittymää ja harva kävelisi päästä päähän.

Turunsanoman lehtiversiossa oleva taiteilijan kuvakin on niin päin persettä kuin vain voi olla. Ne muutamat autot jotka kuvassa ovat kulkevat nykyistä kulkusuuntaa vastaan. Eli eipä taiteilija taida edes tuntea ympäristöä. Missä muuten ovat bussipysäkit? Onko turussa lopetettu bussiliikenne tai siirretty pois keskustasta? Näin ilmeisesti herra Andersson haluaisi.

Tämä herra Andersson voi tunkea suunnitelmansa sinne minne ei aurinko paista. Meillä on hyvä kirjasto Turussa. Pääkirjasto ja sen ympäristön kehitys kulttuurille olisi minun mielestäni se oikea tapa. Jokirantaan pientä performanssitaidetta kesän ajaksi ihan kaupungin toimesta ja maksamana, samoin kävelykadulle. Tämä toisi syyn tulla keskustaan hengailemaan. Toriparkki myönteinen olen. jos suunnitelma toteutetaan siten, että torikauppiaita ja heidän toiveitaan kuunneltaisiin. Ei pelkästään Forumia, Hansaa, Wikkeä yms. isoja vaikuttajia. Näille isoille on mielestäni suuri etu, että torikauppiailla, keskustan ravintoloilla, pikkuliikkeillä menisi hyvin, sillä nämä tuovat keskustaan väkeä. Ei kulttuurikeskus tuo yksin keskustaan väkeä. Terve ja hyvin toimiva tori on mielestäni oma kulttuurinähtävyytensä. Tori kaupankäynnin ohella voi olla hyvää ja viihdyttävää kulttuuritoimintaa. Katusoittajat ja erilaiset katuesitykset sopivat torille hienosti. Ehdottomasti myös taide ja taidenäyttelyt ovat loistava lisä terveessä ja hyvinvoivassa tori-ilmapiirissä. Tori on koko Turun omaisuutta ja hyvin toimiva tori on ylpeyden aihe.

En muuten edes tiedä missä tilanteessa koko toriparkki nykyään on. Siitä on väännetty ikuisuus. Oma kokemus ja oma myyntityö kauppatorilla on luonut näkemyksen minulle mitä Kauppatorille on nyt tehtävä.

Toriparkki pitäisi rakentaa siten, että parkkihallista ei rakenneta suoraa yhteyttä kauppakeskuksiin vaan “pakotetaan” ihmiset maanpinnalta kävelemään siten, että näkevät myös kauppatorin. Kauppatori tulisi kattaa reunoilta siten, että katoksen alla on valaistus pimeään aikaan, mutta valoisalla auringonvalo tulee esteettä torille. Jopa olen ajatellut, että tori voisi olla kaksi kerroksinen niin, että siellä olisi pikkuputiikkeja ihan kiinteästi eikä vain pelkästään normaalin torikaupan tavoin päivän ajan. Tätä ajatusta on vaikea kuvailla tekstillä. Osaisimpa piirtää ajatukseni paperille.

Nykyään kauppatori on PERKELEEN KAMALASSA KUNNOSSA!!! Rumat rakennukset reunoilla (osa jopa suojeltu, joka on jokin aivopieru), kiveys on kuin perunapelto ja valtavat roskikset sijaitsevat kahvilan lähellä. Oikein lämpimänä päivänä voi kahvileipää syödessä maistaa mätänevän banaanin. Lisäksi keskellä toria on ruma tolppahässäkkä ja pöydän jalat uppoavat kesäkuumalla kiviä sitovaan pikeen. Vain muutamalla kauppiaalla menee hyvin, muilla aivan suolesta koko myynti. Suoraan sanoen häpeän kauppatoria. Se on Suomen surkeimmassa kunnossa oleva tori!!!

Jotain tarttis tehä tänään!!!!

Ei miettiä miten lähdetään miettimään niin kuin turkulainen päätöksenteko yleensä on!!!

Joten päättäjät. Tekoja SAAAAAATANA!!!!!!!!!!!

Flunssan kiusa romukauppiaalle :(

Yksityisyrittäjälle perus flunssa on riesa, joka voi vaikeuttaa elämää uskomattoman paljon. Saikkua ei oikein voi ottaa, kun totuus vain on se, että hommat on hoidettava vaikka ei yhtään tee mieli lähteä kotoa.

Tänään eli perjantaina 9.10 (laitan tämän päiväyksen ihan sen takia koska saattaa olla, että julkaisen blogin tuonnempana ja silloin tarina ei koske kuluvaa päivää) aamu oli hyvin ankea. Iski pikku flunssa ja ilmeisesti tähän flunssaan liittyy huonosti nukuttu yö eli tuli heräiltyä vähän väliä. Puolenpäivän paikkeille oli katselmus sovittuna tavara erästä ja kävinkin katsastamassa sen. Erä vain oli hiukan heikko kaupallisessa mielessä. Rehellisesti sanottuna olisi pitänyt jättää tarjous “50€ tuohon käteen niin vien nämä pois”. En sitten ollut niin ‘hereillä’, että olisin sanonut ettei kiinnosta. Flunssa pistää aivot käymään hitaalla ja eipä tuo huonosti nukuttu yökään auta asiaa. Ei kannata lähteä hakemaan erää, joka on myyntiarvoltaan 250-300€ reaalimaailmassa. Kuljetuskustannukseksi on arvioitava 50€, sillä polttoaine yms. ei ole ilmaista. Varastokustannukseksi on asetettava toinen 50€. Sohvasta ja sängystä on oletuslaskelmaan asetettava 100€ ‘topinoja-riski’ eli kaatopaikkamaksu, joka lankeaa liian helposti sohvien ja sänkyjen kohdalla. Tuohon sataan euroon siis sisältyyy se, ettei ne tuo omaansa takaisin, kuljetus Topinojalle ja kaatopaikkamaksu, joka on 10€/esine. Romukauppiaan riskianalyysi on aika kylmä. Tähän kohtaan flunssa vain esti sen asiallisen ja kohteliaan kieltäytymisen. Flunssa on hankala asia, koska silloin ajatus ei vain juokse niin kuin kuuluu.

Huomenna eli lauantaina taas olisi se viikon tärkein työpäivä. Teen yleensä keskiviikkona ja lauantaina suurimman osan töistä. Tilanteesta riippuu onko pakkauksia, kuljetuksia, hinnoitteluja, korjauksia, rakentamisia, kuittien järjestämistä, kuvaamista, netti-ilmoitusten tekoa jne. Teen pääosin näitä töitä keskiviikkoisin ja lauantaisin. Huomiseksi on vain luvattu viileää ilmaa ja kaikki listalla olevat työt ovat ulkotöitä. Tämä onkin dilemma. Flunssa ja ulkohommat eivät ole viisas temppu, mutta jollei käsillä olevia töitä tee nyt, on ensi kuussa sitten köyhä olo. Työt on tehtävä tietyn aikataulun puitteissa, jotta sitten työpalkka kotiutuu kaupan muodossa myöhemmin. Nyt siis saan palkan siitä työstä mitä olen tehnyt kesän aikana, viime talvena tai jopa viime syksynä. Jos siis haluaa viettää leppoisampaa joulua, on tehtävä töitä flunssaisena ulkona. Yrittäjän ongelma, jota ei ehkä perus palkansaaja tule ajatelleeksi.

Kuluva viikko on muutenkin ollut hiukan kiireisempi, sillä selviä viitteitä on, että “pesänrakennuskuukausi” on alkanut. Suomeksi tarkoittaa sitä, että puhelin soi ja viestejä tulee ihan kivasti. Tätä kestää kuukauden ja sitten hiljenee. Joululahjoja ei minulta osteta vaikka monet esineet mitä minulta voi ostaa sopisivat lahjana annettavaksi. Olisihan sitä kiva saada oma osansa joululahjabisneksestä, mutta käytetty esine ei kuulu lahjaostoksiin.

Jaa niin, tuli tuossa alkuviikosta haettua erä huonekaluja ja täytyy sanoa, että oli hyvin erilainen kokemus. Ensimmäisessä kontaktissa eli viestissä oli kuvat (selkeät, joka on harvinaista), mitat (tieto on kiva, mutta kokeneelle ei niin tarpeellinen heti alkuun) ja sijainti. Kaikki tiedot ja enemmänkin siihen mitä tarvitsen suunnitellakseni aikatuluani. Emäntä tuli mukaan, kun käytiin katsastamassa tavarat ja sopimassa kaikki käytännön järjestelyt. Perus tervehtimisien jälkeen esitin tärkeimmän kysymyksen eli aikataulun. Yllätys ei ollut iso, kun aikaa oli vain pari päivää. Aika semmoinen perus juttu tuo muutaman päivän aikataulu  ja siksi se kuuluu jopa tärkeämpänä tietona ottaa selville, kuin mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Aikataulua ei voi, muuttaa tavaran määrää ja hintaa voi. Loppu onkin sitten normaalia kaupan ehtojen kyselyä ja sopimista mitä tehdään ja miten.

Tietenkin kävin päärakennuksen yläpohjan/vintin läpi, sillä purujen seasta on usein löytynyt arvokkaimmat aarteet. Tällä kertaa oli vain 70/80-luvun sanomalehtiä, joille ei ole kysyntää. Inhottavia paikkoja nuo vintit. Selkä vääränä pölyssä ja pimeässä saa etsiä, mutta se kannattaa usein, sillä siellä ne aarteet ovat. Myöskin klapipinot kannattaa vilkaista, sillä sieltä niitä aarteita on tarpeeksi usein löytynyt. Olkkari on yllättäen useimmiten minulle niitä vähemmän kiinnostavia nurkkia taloudessa. Kokemus on opettanut mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja jopa niin, että ‘nokalla’ eli hajuaistilla saattaa ne parhaat aarteet löytyä. Miksi käyttää vain näköaistia kun ihmisellä on useita hyviä aisteja joita käyttää.

Eli hyvä lukija, jos jossain kohtaa tarjoat esineitä minulle, varaudu kysymyksiin jotka saattavat tuntua epäoleellisilta. Ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä minulle, sillä tavaroiden lisäksi minun on mietittävä logistiikka, aikataulu, pakkaus, kaatopaikalle menevien määrä, hävikki, varastointi, myyntikustannukset, jotka vaihtelevat esineryhmittäin, myyntihinta-tavoite, myynnin epäonnistuminen eli riskianalyysi jne. ja nämä kaikki mietin silloin kun jätän tarjouksen. Myyjälle tärkeitä tietoja ovat aikataulu, hinta ja mitä kauppaan kuuluu eli paljon pienempi osuus kuin ostajalla, joka yrittää myydä voitolla eteenpäin. Tarjoushetkellä siis voin olla pitkäänkin hiljaa ja vain laskea mielessäni kokonaiskuvaa sekä kaupan ehtoja, jotta voin turvallisesti nukkua yöni.

Kaupankäynti on pysähtynyt.

Eräs tuttu laittoi facebookissa kysymyksen ilmoille että onko pääministerin puheilla näin voimallinen vaikutus kaupankäyntiin. On kuulemma kauppa tyrehtynyt huolestuttavissa merkeissä.

Ikävä kyllä täytyy todeta, että omalta osaltani vahvistan tuon kaupankäynnin kuolemisen. Ei ole kovinkaan hauskaa käydä tilittämässä viikkokirppistä ja todeta että kafferahat jää kouraan. Muutkin myyntikanavat, joita käytän ovat kohtuu heikoilla tuloksilla tällä hetkellä. Enkä ole ilmeisesti ihan ainoa jolla on sama “itkuvirsi”. Taitaa olla enemmänkin tilanne se, että liian moni pienyrittäjä sanoo samaa. Eikä se ole jokaisella osaamattomuudesta, asiakaspalvelusta, markkinoinnista, hinnoittelusta yms. kiinni vaan kukkarot tuntuvat olevan joka suunnassa naulattu umpeen. Sentään eletään kautta kun kaupankäynti yleensä vilkastuu ns. syksy- ja talvimyynnin osa-alueillani.

Turun sanomissa keskiviikkona 23.9 käsiteltiin Turun torin tilannetta. Täytyy hieman sanoa, että toimittaja kaunisteli asioita vaikka koko juttu oli melko mollivoittoinen. Eli hyvin moni ilmaisi, että kauppa ei käy tällä hetkellä. Kesän sateet aiheuttivat varsin kylmän kyydin torikauppiaille. Eikä se ole ainoa syy mollivoittoisille ajatuksille. Suunta on ollut jo vuosia torikauppiaalle hyvin heikko.

Suuntaus ainakin oman tiedon mukaan on koko Suomessa sama. Isot kauppakeskukset ja marketit imevät ostovoiman kokonaan ja pienet kärvistelevät. Enkä oikein usko, että se ihan hinnastakaan on kiinni. Oman kokemuksen mukaan esimerkiksi hyötykasvien taimet ovat laadukkaampia ja edullisempiakin torilla kuin isoissa myymälöissä. Myöskin yllättäen valikoima on parempi. Hyvin harvassa marketissa on kymmentä eri vaihtoehtoa eri viherkasveille mutta torilla näin näyttää olevan. Kotimaiset vihannekset ja kasvikset voi ostaa kasvattajilta tai yhden väliportaan kautta kun taas marketista ostaessa niitä väliportaita on taatusti ollut enemmän.

Toki käsitöissä tulee se vastaan, että vastaavan saa marketista halvemmalla. Ikeasta saat muutamalla kolikolla korin, kun käsin tehty pärekori torilta on monin verroin kalliimpi. Näitä ikealaisia sitten löytyy kyllä roskalavoilta ihan riesaksi asti. Variksenmarja luuta kunnolla tehtynä kestää vuosikymmenen jos toisenkin rankkaakin käyttöä ja maksaa heti monin kertaisesti Bilteman harjan verran. Kauniin käsintehdyn puulelun hinta on toinen kuin vaikkapa muovisen vastineensa. Siskon pojalla nämä muoviset lelut kestävät vartin ennen kuin osa jos toinen on irti. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä tuotteista joissa hinta ja laatu ovat ihan eri kategoriassa torilla ja marketissa. Taannoin kuulin erään herran haukkuvan torilla myydyt käsityöt aivan liian kalliiksi ja seuraavassa lauseessa totesi, ettei marketti tavara kestä vain hetken ja vihaa kuulemma kertakäyttökulttuuria. En oikein ymmärtänyt mitä mahtoi tarkoittaa kun lauseet kumoavat toisensa. Olisiko “sitä saa mitä tilaa” lausahdus tälle herralle se sopiva?

Elävän torin edellytys on, että myyjät saavat oikeasti palkan tekemästään työstä. Jos tuntipalkaksi jää jokunen ropo, niin  kai moni ymmärtää, että leikki on jossain kohtaa lopetettava kannattamattomana. Torilla kun katselette hetken miten kauppa käy eri toimijoilla huomaatte, että osa myy ihan kivasti, mutta moni pyörittelee peukaloitaan. Varsinkin Turun torilla on muutama iso, joilla se kauppa sentään kohtuullisesti käy. Mitä muuten veikkaatte mitä miettivät ne myyjät joilla kauppa käy? Ovatko iloisia, että oma myynti toimii edes kelvollisesti vai ovat hieman peloissaan siitä, että muilla kauppa kangertelee? Fakta kun on, että jokainen torikauppias toimii toisensa myyntitukena. Jos torilla olisi pelkästään kahvila, niin kuka sinne tulisi kaffelle? Jos torilla olisi yksi iso vihanneskoju, niin kuka sinne jaksaisi mennä kun marketistakin saa? Jos torilla olisi vain yksi kirjamyyjä, niin kuka jaksaisi vaivautua katsomaan valikoimaa kun kirjasto on kivenheiton päässä?

Turun torin peruskorjaus olisi kiireellinen asia. Jos kuitenkin toriparkki aloitetaan, on kuitenkin keksittävä vaihtoehto toritoiminnalle rakennustyömaan ajaksi. Nämä toimet ovat jo pikaista aloitusta vajaat sillä tuo “perunapelto”, jota Kauppatorin kiveykseksi kutsutaan on häpeällisessä kunnossa.

Tosin uutena tuttavuutena Kauppatorille on tullut tuo vihreä kahvila-auto, joka on varsin miellyttävä kokemus ja varsin hauska idea. Myyjät mukavia ja tarjoilu ehdottoman kohteliasta. Penkit tuppaa olemaan aina täynnä. Uutta väriä ja ehkä sitä uutta tulemista on Kauppatorin tulevaisuudessa näkyvissä.

Tori on yhteisö koostuen kauppiaista ja asiakkaista, joka elää ja voi hyvin toistensa menestyksestä :)

Kiitos ei "jättikalusteille" ja epäterve kilpailuetu.

Tämän blogin alku on kirjoitettu aiemmin niin sanotusti “varastoon” ja nyt ajattelin julkaista sen, sillä viime viikolla tuli vastaan aiheeseen liittyvä Turun Sanomien juttu.

“Kiitos ei” jättikalusteille:

Otsikon “‘Kiitos ei’ jättikalusteille” oli otsikkona Päivän teemassa (Turun Sanomat keskiviikkona 5.8.15) Kannattaa lukea, jos on mahdollista. Kirjastosta ainakin löytynee.

Lyhennettynä: hyväntekeväisyyskirpputoreille tarjotaan liikaa esineitä, joita ei vain saa myytyä. Eli näitä kirjahyllyjä sekä kirjoituspöytiä, joille ei nykyään ole vain käyttöä. Kirjat ovat myös eräänlainen riesa. Suuria määriä tietosanakirjoja tarjotaan eteenpäin ja niiden tarpeellisuuden ohi on esim. google ajanut. Tietotekniikka siis on tehnyt monet tutut huonekalut tarpeettomiksi. Kaatopaikallehan nämä siis joutuvat. Toivottavasti nyt sentään energiajätteeksi.

“Kiitos ei” siis on vastaus usein kun tarjolla on näitä esineitä, mikäli SPR:n Konttiin soitetaan.

Kuolinpesätkin, joita näille hyväntekeväisyys kirpputoreille tarjotaan, joutuvat odottamaan kuukausia, että haku onnistuu. Miksei sitten yksityisyrittäjään oteta yhteyttä? Hänhän tekee käytännössä samaa kierrätystyötä.

Tietenkin on hienoa ja mahtavaa tehdä hyväntekeväisyyttä ja päästä ylimääräisestä tavarasta eroon. Tupla hyvä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mitä hyvää siitä seuraa, jos lahjoittaakin yksityisyrittäjälle eli osto- ja myyntiliikettä pyörittävälle taholle? No vaikkapa ihan esinevalikoiman kierto ja variaatiot ovat aika erilaiset. Romukauppias nappaa aina ruosteisenkin romun ja myy sen kun hyväntekeväisyyskirpputorit heittävät ne keräyslavalle. Esimerkiksi ruosteinen Petro-max on minulle myyntituote, mutta Kontille jäte. Samoin on umpiruostunut työkalu, hunajakennolinko, pappatunturin-osat, lampun-osat, vanhat sanomalehdet, vanhojen täyspuisten huonekalujen palaset jne. Nämä minä kerään pölyisiltä vinteiltä, ladoista, päärakennuksesta sekä toki puuliiteristä (ihme aarre-aitta tuo polttopuupino). Hyväntekeväisyyskirpputorit ovat keskittyneet enemmän käyttötavaraan ja tuo erikoisempi ja silmää vaativampi antiikki sekä vanhat esineet menee roskiin.

Jos minut asetattaisiin samalle viivalle ja saisin lahjoituksia samoin kuin hyväntekeväisyyskirpputorit, olisi leipä pöydällä helpommalla. Sillä usein se on hyvin tiukassa ja muutakin työtä on tehtävä, jotta ei ihan nälkään kuole. “Tue suomalaista työtä.” lause on varmaan monelle tuttu. Työstä saatavan ansion lisäksi lahjoittajat saisivat takuun, että markkinoilla ja toreilla olisi myyjiä. Ainahan sitä tällä alalla kuulee, että toreilla kaivataan monipuolisia myyjiä. Itse en enää jaksa niin paljoa viettää rompetoreilla, kirppiksillä ja toreilla aikaa, kun se on hiukan tuota “tavaroiden ulkoiluttamista”. Ikävä kyllä tämä kesä, joka oli nyt hyvin kehno ulkoilmatapahtumille, vie monelta entiseltä myyjältä puhdin pois kun kauppaa ei ole voinut tehdä millään. Tyhjiä toreja kukaan ei halua.

Oliko se muuten viime viikolla kun myin hunajakennolingon? Sillä erotellaan noista hunajakennoista hunaja. Myin aloittelevalle hunajantuottajalle. Lahjoituksena tuo tuli kuolinpesästä aikoinaan ja oli muuten tosi pitkään varastossa keräämässä pölyä. Eli tämä lahjoitus päätyi lopulta uuden sukupolven torikauppiaan ensimmäisen pesän hunajasadon korjuutyökaluksi. Monet muut olisivat todenneet, että metallinkeräykseen, kun kukaan ei enää tommosta tarvii. Tämä romukauppias on sitkeä ja uskoo, että se tarvitsija löytyy lopulta.

Epäterve kilpailuetu:

Muistaakseni viime viikolla tuli luettua Turun sanomista, että kierrätyskeskuksilla on työvoimapula kun tukirahat on lopetettu. Tämä “epäterve kilpailuetu”, josta ovat nauttineet tähän päivään asti on sitten lyöty jäihin talousleikkauksien takia. Tämmöiset pienyrittäjät niin kuin minä, joka ei pysty tietenkään kilpailemaan isoja vastaan, hiukan hymyilee. Iso joutuu ongelmiin, kun rahahanat suljetaan.

Ekotorien toiminta on mielestäni hyvin kieroutunutta. Myyntihinnat ovat poskettomat verrattuna yleiseen hintatasoon käytetyn tavaran markkinoilla. Tukirahoja on ilmeisesti nautittu varsin makeasti sillä aina käydessäni isoimmassa Ekotorissa Turussa tupakkipaikalla on ollut täys miehitys. Ekotorit saavat ison tukipotin, työllistämistuen ja ilmeisesti kasan muita tukia, joista en tiedä…. mutta eivät enää niin helposti kuin ennen. Kilpailu siis tasapuolistuu.

Kontti… ihan toinen toimintatapa. Hintataso on hyvinkin kilpailukykyinen sillä käyn itse ostamassa sieltä myyntiin silloin tällöin. Toiminta ainakin ulospäin näyttää siltä kuin kuuluukin eli lasketaan kuinka monta kuutiota menee päivässä läpi eikä haeta sitä maxi hintaa jokaisesta esineestä niin kuin ekotorilla. Palvelu Kontissa on samanlaista kuin missä tahansa vähittäismyymälässä tai jopa parempaa. Kilpailuetu Kontilla on minuun nähden aivan hirmuinen. Mutta se on iso ja hyvin toimiva ilman selkeää epätervettä kilpailuetua. Ja SPR:hän vain maksimissaan 10% avustusrahoista menee hallintokuluihin.

UFF:lla oli viime viikolla “kolikkoviikot” jonka sitten missasin ikävä kyllä. UFF on paikka josta ostan vaatteeni käytännössä aina. Laatu tosi hyvä (bloggaavat kaiken hiukankin huonon pois), lajittelu erinomainen, hinnoittelu normaali aikaan normi kirppishintaa ylempi mutta selkeämpi hyllytys helpottaa löytämistä, “kolikkoviikot”..... aika hiton halpaa ja helppoa. UFF siis toimii niin kuin kuuluukin kierrätyksen maailmassa. En huomaa mitään sellaista mikä aiheuttaisi minulle semmoista “epäterve kilpailuetu” oloa.

Toivon kuitenkin, että mahdolliset asiakkaat huomaavat pienyrittäjätkin, sillä meille tavaroiden lahjoitukset olisivat iso apu, jotta toiminta kehittyisi eteenpäin. Varsinkin nyt kun viime kuu oli hyvin heikko ja kuluvakin kuu on ollut hyvin mollivoittoinen. Yleensä tässä kohtaa vuotta kauppa piristyy ja alkaa “talvikausi” myynti. Nyt ei. Ei kauppaa missään sektorilla samassa suhteessa kuin totutusti. Suurin syy ilmeisesti on tuo hallituksen leikkaukset ja suuri mediahuuto vaikeista ajoista. “Itseään toteuttava ennuste”. Toki tuo pop-up viikko, jonka vietin, toi näkyvyyttä meille ja uutta kauppaa ja varsinkin loi uuden tukijalan. Toiminta siis nykyään perustuu tai siis tulee perustumaan Tarvasjoen myymälästä, viikkokirppiksistä, huutonetistä, torit.fi:stä ja markkinoista. Uutena lisätään pop-upin takia oma nettikauppa. Sanonta “useampi tukijalka pitää pöydän pystyssä” tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että myyntiä on monella eri rintamalla ja jos joku ei vedä, toinen paikkaa tilanteen.