Tässä on pohdittu tai paremminkin ehdotettu, että kertoisin blogissani yhdestä tietystä esineestä. No onnistuisihan sekin, mutta kun itselle ei yksi esine oikein ole semmoinen mistä osaisi kertoa blogin verran. Esineryhmä on enemmän se, mistä osaan kertoa niin, että on kattava. Tai ainakin kaikki mitä kerron olisi oikean tiedon mukaista. En siis ole mikään yhteen esineeseen tai esine kategoriaan keskittynyt myyjä, siksi tietotaito on hatara yksittäisten esineiden kohdalla.
Otan käsittelyyn itselle mielenkiintoisen ja rakkaan esineryhmän sillä semmoisesta, josta itse pitää, on helpompi kirjoittaa. “Sekalainen seurakunta” siis tänään aiheena. Siitä vielä lohkotaan pienempi sektori eli “sekalainen tauluroina”. Nyt varmaan iskee kysymys mikä tai mitä nämä ovat?
Sekalaiseen tauluroinaan kuuluu yleensä sellainen esine, joka on hauska ostohetkellä. Voi olla vanha avain, tupakki-aski, tulitikku-aski, karkkipaperi, vanha valokuva jne. Esineet ovat siis kolikko tavaraa ja niitä kerätään sieltä täältä eri kirpputoreilta, rompetoreilta, markkinoilta, maaseudun osto- ja myyntiliikkeistä yms. Nämä esineet sitten liimataan, naulataan, teipataan tauluun, jonka kehyksenä on yleensä vanhat ikkunan pokat. Tarvitseeko kertoa enempää? Luulen, että tämä kuvaus riittää melkein kaikille ymmärtämään mikä tämä esine on ja mikä tämä esineryhmä on.
Miksi sitten itse pidän tästä niin paljon? Hyvänä päivänä voin torilla saada myytyä 20€ edestä tällaisia esineitä. Ei siis mikään kultakaivos yksistään vaan kiva lisä päivämyyntiin. Syy siihen miksi pidän tästä esineryhmästä on ihan taloudellisen panostuksen mutkattomuus. En sijoita pennostakaan ostoon vaan keräilen vinteiltä, puuliitereistä, kellareista tms. paikoista laatikoihin tätä roinaa, kun teen oston esimerkiksi huonekaluista. Ainoa panos on siis oma aikani (tosin aika on kallein omaisuuteni) samalla kun haen isoa seteliä muusta tavarasta. “Toisen roska on toisen aarre” on täydellinen lause tähän esineryhmään. Liian usein luullaan, että lause tarkoittaa isoa tukkua keltaisi, vihreitä tai punaisia euroseteleitä.
Usein puhun, että saan näillä pikku roinilla katettua kuluja, joita tulee polttoaineesta, paikkamaksuista, pullakaffesta, muovipusseista, teipeistä ynnä muusta sellaisesta. Totuus kuitenkin on, että nämä euron tavarat on kiva myydä. Yleensä asiakas on leveällä hymyllä kun tupakki-aski maksaa sen kolikon ja kotiin tullessa se taulu on askeleen lähempänä valmistumista. Luultavimmin tämä taulu ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan on ennemminkin tapa säilyttää niitä muistoja ja suurin ilo on se löytämisen ilo.
Muuten mulla on nämä pikkuroinat taas vähissä eli oliskos vinttejä joita koluta? Rahallista korvausta ei voi luvata, mutta hyviä tarinoita voin kertoa (tulkinnanvaraista tosin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti