Muistoja vuosien varrelta.

Tuossa taannoin satuin löytämään netin syövereistä yli kymmenen vuotta vanhoja myyntikuviani. Vuosien aikana noita kuvia on tullut otettua aika paljon. Voi sanoa, että niitä on tuhansia ja taas tuhansia kuvia erilaisista esineistä. On Turun sanomia, joissa kerrotaan sodan päättyneen, putkiradio, joka on ainoa suomessa dokumentoitu yksilö (tarkistettu tieto Suomen radiohistorialliselta seuralta), talonpoikaisia esineitä joissa on ollut ns. “oma patentti” (erikoinen luukku tai jokin muu joka ei kuulu ko. esineeseen yleensä), valokuvia henkilöistä tai rakennuksista yms, yms. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kuvia?

Missä nämä kaikki kuvat sitten ovat? No osa on tallessa ja tarkoitus olisi kaikkien mahdollisten kuvien lataaminen pilvipalveluun, mutta aivan liian monta kuvaa on menetetty. Monia tietokoneita ja kovalevyjä on vuosien saatossa posahtanut kuvineen päivineen. Onneksi joitakin kuvia olen ladannut erilaisiin palveluihin. Onneksi esineet jotka olen myynyt, ovat edelleen olemassa (ainakin toivon niin) ja ne on edelleen ehkäpä kuvattavissa.

Oikeasti kun tässä alkaa miettimään, mitä kaikkea sitä on myynyt, niin se esine määrä on uskomaton. Ei siitä kauaakaan ole, kun totesin isälleni, että “eipä ole ennen ollut hanuria mulla myynnissä”. Siihen isä sitten totes, että “kyllä on ollut, etkö muista?”. Tämä keskustelu on muuten yllättävän yleinen. En yksinkertaisesti muista jokaista esinettä, jonka olen myynyt. Onhan niitä jopa palautunut uudestaan minulle ja lähtenyt taas uudelle omistajalle.

Yksi mieleenpainuvimmista kuolinpesistä, minkä olen ostanut, oli pastorin kuolinpesä. Tarina kertoo, että kyseinen pastori olisi talvisodan aikana lähtenyt rintamalle hieman erikoisesta syystä. Pitäjän miehet olivat todenneet, että nyt alkaa lakko. Syynä oli “mitaliherkkä upseeri”, jonka takia oli menetetty turhan monta poikaa. Pastori oli sitten kutsuttu rintamalle keskustelemaan ja rauhoittelemaan miehiä. Kyseisen kunnan tappiot ovat kyllä selkeästi pahemmat, kuin monen muun lähikunnan. Tämä on muuten yksi oppi mikä talvisodassa tuli. Jatkosodassa yksiköitä ei koottu enää paikkakunnittain vaan koottiin ‘sekakuntayksiköitä’. Moni pitäjä maksoi turhan paljon 105 kunnian päivästä, suhteessa asukaslukuun.

Hassuin tavara pari, minkä olen myynyt, onkin sitten kaksi höylää. Leipähöylä eli sellainen pieni kämmeneen mahtuva höylä, jolla höylättiin kuivasta leivänkäntystä paloja. Sen mukaan pakkasin sitten isoimman myymäni höylän. Rungon pituus oli noin 150cm! Terän leveys yli kaksikymmentä senttimetriä!!!!! Eli kirjaimellisesti ‘perkeleen iso höylä’ ja ihan ‘perkeleen pieni höylä’ lähti höyläkeräilijälle.

Sitten yksi, mitä on vaikea unohtaa on törkeimmin käyttäytynyt asiakas, mikä meillä on koskaan käynyt. Nuori pariskunta oli ottanut ‘isäpapan’ neuvonantajaksi ja asiantuntijaksi. Sovimme siinä sitten, että kuljettaisin kaksi 1800-luvun lopun vaatekaappia Paraisille 800€ yhteishintaan. Mielestäni tarjous oli vähintään hyvä, varsinkin kun kumpikin kaapeista oli hyväkuntoisia. Tämä isäpappa oli sitten näitä *piip* pesservissereitä. Tämä ‘isäpappa’ päätti sitten haukkua minut nuorelle parille. Ei siinä mitään, mutta kun se tapahtui naamani edessä ruotsiksi, kun oli selvinnyt, että minä en ymmärrä sanaakaan ruotsia. Siinä vain kävi hiukan nolosti sillä silloinen emäntäni oli suomenruotsalainen. En tiedä mitä silloinen emäntä sanoi, sillä ei tuo kieli oikein taivu, mutta ‘isäpapan’ posket menivät punaiseksi. Kauppaa ei silloin syntynyt, mutta viikkoa myöhemmin minulle soitettiin, että heille sopii kauppasumma ja kotiin kuljetus. Ilmoitin että “myyty”. Jokainen voi tässä kohtaa miettiä olivatko kaapit “myyty” vai myymättä.

Kaikkea on kyllä tullut koettua ja nähtyä. Oikeastaan siitä saisi melko ison kirjan, jos pelkästään parhaat palat kokoaisi yksiin kansiin. No ei muuta kuin nokka kohti uusia löytöjä, sillä tavaroiden kanssa pärjää aina, mutta ‘isäpappojen’ kanssa voi olla vähän niin ja näin ;)

Kuva on kai jostain vuoden 2006-07 paikkeilta?

Kuva on jostain 2010-11 paikkeilta

Ensimmäinen pesemäni ryijy. Hyvä oppi ryijy koska menin myymään puhtaana ja huomasin että oli "tupakoitu ryijy". Virhe josta opin paljon, sillä nykyään ryijyn pesu on sellainen normi homma :)

Mysteeri jolle ei ole selvyyttä. Eli mikä piru tuo luukku on ja mikä tarkoitus?

Äh... korjaan hiukan eli tieto oli jo mulla mikä luukun käyttötarkoitus on eli kynttilää on poltettu kaapin sisällä jotta elintarvikkeet yms ei jäädy. Tietoa vaan joskus ei heti löydy mun pääkopasta kun sitä on aika paljon :)

Kuva on jostain 2004-06 paikkeilta. Ajalta kun saatoin ostaa päivässä 50kpl putkiradioita ja myydä yli kymmenen yksilöä päivässä.

Tämän ostin Kruunukirppikseltä vuoden 2005 paikkeilla. Paikka on minulle melko merkittävä sillä siellä alkoi tämän 'romukauppiaan' ura tämän kalliin harrastuksen parissa.

Rompetori ja polkupyörät.

Näin kun kevät on päässyt vauhtiin täytyykin tuo ajatus olla jo keskikesässä. Suunnitteilla Rompetori tahi kaksi… ehkä jopa neljä, jos aikataulu vaan antaa myöden. En ole sitten vuoden 2011 (vai oliko se 2010?) järjestänyt rompetoria ja nyt pistän semmosen kasaan, kun sitä ihan on kyselty multa. Ilmeisesti olen ihan ok järkkäämään rompetoria, kun sain kehuja viimeksi.

Viime keväänä olin yksi järjestäjistä Turun Sarjakuvakerhon “Kulttuurikirppis” tapahtumassa. Kaksi tuommoista erilaisempaa tapahtumaa oli tuolla Turun vanhalla Suurtorilla. Eli Suomen yksi vanhimmista dokumentoiduista markkinapaikoista oli tapahtumapaikkana. Rompetori on kyllä pikkujuttu järjestellä verrattuna edelliskevään Kulttuurikirppikseen vaikken siinä yksi ollut.

Nyt markkinointisuunnitelmaan kuuluu kierros ympäri maakuntaa ja stradekisesti oikeisiin paikkoihin muutama mainoskyltti. SOME-markkinointi tulee toki näyttelemään tärkeää osaa. Ainoa suuri uhka tosin on sellainen, johon en voi vaikuttaa, eli sade. Se saattaa tuhota hyvänkin markkinointikamppanjan tyystin. Lehtimainontaan en tuhlaa rahaa, kun siitä vain ei nykyään ole hyötyä.

Tarvasjoellehan tuo rompetori tulis. Tosin nykyään Lieto on kyseessä, kun kuntaliitos tuli. 3x3 eli 9 neliön paikkoja tulis varmaan semmoinen 20-30 ja 4x4 eli 16 neliön paikkoja semmoinen 10-20. Toki tämä on alustavaa funtsailua ja mahdollinen kiinnostus sitten hiukan muokkaa tapahtumaa. Hinnat varmaan asettuu pienemmissä paikoissa 10€ ja isommissa 15€.  Ikävä kyllä tuota otto-automaattia ei kirkonkyläl ole, mutta fiksut asiakkaat ottaa käteistä mukaan. Sen päälle toki fiksut myyjät muistaa, että on olemassa IZettle, josta oon maininnu pariin otteeseen. On oikeesti hyötylaite, jolla kauppaan tulee pikkaisen virkeyttä lisää. Voi olla oikeesti sellainen asia, että lähitulevaisuudessa on pakko olla maksupääte valmius kaikilla, sillä käteistä ei moni enää kanna mukanaan. On elettävä ajan hengen mukaan ja unohdettava “hyvien vanhojen aikojen” haikailu. Kortti on tätä päivää ja mikäli useimmilla myyjillä, jopa ns. siviileillä olisi tuo laite, niin jokaisen myyjän kauppa piristyisi.

Mutta, älkääkä hirttäkö minua, jos suunnitelma ei toteudukaan :)

Rompetorin lisäksi on tullut asetettua tälle vuodelle toinenkin tavoite. Se olisi 200 pyörän hankkiminen ja myyminen. Aika kova tavoite vai mitä? Ehkä kuulostaa isolta urakalta, mutta tässä hommassa on kyllä tullut opittua se, että kun tekee järjestelmällisesti työtä, saavuttaa myös jotakin. Viime vuonna tuli hankittua 40 kpl pyöriä suurinpiirtein ja varasto lukumäärä on tällä hetkellä pyöreät nolla. Ehkä erikoiselta kuulostaa se, että yhtäkään ei myyty kunnossa olevana, vaan kaikki lähti kuntoluokassa “kunnostettava”. Monesta tiedän kyllä, että ne laitettiin kuntoon, tai oli vain kumit tyhjät ja kunto oli kuulemma parempi kuin olin antanut ymmärtää. Hinnoittelu oli ilmeisesti ihan ok ja samalla hintatasolla meinaan jatkaa (toki jos hukun pyöriin hinnat tippuu, jotta saan tilaa).

Sinä lukijani, jos asut Turku-Lieto-Aura sektorilla ja sinulla on ylimääräisiä pyöriä, haen kyllä ne pois. Kerään siis lähes kaikki pyörät kuntoon katsomatta, sen mukaan miten ehdin tai kuljetuskapasiteetti antaa myöden. En siis maksa mitään, sillä keräämäni pyörät kuuluvat luokkaan “kaatopaikalle matkalla”. Niille jotka pyöriä korjaavat harrastuksena, tai ammatillisesti toimin tukkuportaana. Tietenkin niitä menee yksityisillekin hyvin paljon. Hyvä esimerkki on se, että vakioasiakkaita ovat sellaiset tahot, jotka hommaavat edullisia pyöriä vaihto-oppilaille.

Sitten vielä sellainen pikku asia kuin tuo vihreä arvo toiminnassani. Jokainen pyörä, jonka pelastan, merkitsee 260 kg vähemmän hiilidioksidipäästöjä (Lähdetieto kyseenalainen, sillä löytyy parista blogista, jotka ketjuuntuvat eikä alkuperäistä tutkimustietoa löydy. Luku on tosin uskottavan kokoinen.). Tuo 200 kpl pyöriä, joka on tavoiteenani, on siis 52 tonnia vähemmän hiilidioksidi päästöjä ilmakehään!!!

Kävin taas tänään hakemassa parit lampunrungot,  jotka olin löytänyt Facebookin lahjoitetaan ryhmästä. Normi kysymyksenä esitin, että onko muuta mistä haluaa päästä eroon. Oli mummon jäämistö, mutta ihan liian kaukana ja kuulemma jo merkittävä osa oli viety “tiedätte kyllä minne”. Hyvät ihmiset pelastakaa niitä tavaroita ottamalla yhteyttä paikalliseen kollegaani, tai minuun jos ‘ongelmanne’ sijaitsee logistisella alueellani, eli Lieto-Turku ja lähiseutu alueella!!!!!!!!!!!!!!

Roskalavan hankkiminen pihaan maksaa ja voi olla hyvinkin turha kustannus erä, kun paikallinen ‘romukauppiaan’ kutsuu paikalle!!!!!!!!!!

Puhdetyö ja veteraanit.

Militari luokitukseen kuuluu aika laaja esineluettelo sekä keräilyaihepiirejä. On dokumenttien kerääjiä, valokuvien kerääjiä, oman sukutaustansa kautta keräily (jos isoisä palveli tykistössä, niin tykistön artikkelit keräily kohteena), sekalaisen kerääjät ja totta kai ihan pienistä isoihin sotilaskäyttöesineihin eli useimmiten aseet tai asepukuun liittyvät osat. Tankkejakin, jotkut taloudellisesti siihen kykenevät, keräävät ja kunnostavat (tosin mielestäni tuppaavat yli hienostella sen restauroinnin, kun usein ne tehtiin aikalailla krouvilla kädellä ja nopeasti).

Itsellä oli Dekottu Suomi-KP, mutta taloudellisen tilanteen takia oli pakko pistää se rahoiksi. Kyseessä oli talvisotamalli ja vanha dekotapa. Olin saanut KP:n alle sen hetkisen linjahinnan, joten teki kyllä kipeetä, mutta kaatunutta maitoa on turha itkeä. Kyllä se pystykorva taitaa olla se seuraava militariesine, joka löytyy mun henkilökohtaisesta kokoelmasta. Emäntä voi sanoa jotain tai sitten ei. Se on mun trofee kun se on seinällä :)

Yksi militari esine luokka on kuitenkin ylitse muiden eli rintamapuhdetyöt. Ne ovat tehty pääsääntöisesti asemasotavaiheessa jatkosodan aikana. Esinekirjo on laaja ihan sormuksista huonekaluihin, mutta pääosa esineistä on korulippaita tai muita pieniä puutöitä. Seuraavaksi yleisin on puukot ja “lentokonemetallista” tehdyt puukon tupet. Itseä hiukan huvittaa tuo määritelmä “lentokonemetalli” sillä se on ihan tavllista alumiinia, joka ei nyt ole niin ihmeellinen metalli. Yleisyys on kohtuullinen ja menet minne tahansa kirpputorille Suomessa, oli se sitten muutaman paikan kirppis tai isompi, niin vähintään yksi puutyö löytyy, jonka voi luokitella helposti puhdetyöksi.

Tunnistaminen onkin sitten se toinen asia. En osaa sanoa miten ja millä voi tunnistaa merkitsemättömän puhdetyön. Omakehuksi, jos saan sanoa, tunnistan ne perus puutöiden joukosta kokemuksen luomalla varmuudella. En siis osaa määritellä tähän tekstimuodossa miten se tapahtuu ja mikä se on mistä puhdetyön tunnistaa. Työn jälki ja puumateriaali on yleensä laadullisesti korkeaa. Tiettyä krouvia jälkeä on kuitenkin yleensä havaittavissa, ilmeisesti sen takia, ettei kaikkia tarvittavia työkaluja tai materiaaleja ollut saatavilla ihan jokaisella. Sekään ei ole aukoton totuus, sillä hätä keinot keksii ja Tuntemattomasta sotilaastahan voi sen huomata, että kyllä niitä kauppiaita on aina ollut ja ihan joka paikassa. Yksi hankkii materiaalit sekä työkalut ja toinen tekee.

Helpoin toki on jos löytyy kaiverrettuna vuosiluku ja paikkakunta. Yleisintä on kuitenkin lyijykynä merkkaus ja sen aitous on aina hyvä kyseenalaistaa. Täytyy näyttää vanhalta ja näivettyneeltä. Selkeä kuluma, jos sellaista on, on epäillystä herättävä, sillä silloin on yritetty ikäännyttää merkkaus. Kuulakärkikynämerkkaus on aina väärennös. Tuohon viestiosuuteen voi nopein kuitata, että miksi näin :)

Oman urani aikana olen kuullut erilaisia ja joskus hölmöjä lauseita. Yksi mielestäni törkeimpiä on kuitenkin lause, jonka kuulin monta vuotta sitten. “Noita ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Olisi pitänyt tuomita ammuttavaksi kaikki, jotka noita teki. Olisivat kaivaneet syvempiä juoksuhautoja.” Tämä lause kuului huutokaupassa takana olevalta herralta. Pidin tätä loukkauksena veteraaneja kohtaan ja onneksi minun ei tarvinnut tähän reagoida vaan kyseinen herra, tai paremminkin kuspiä, sai vierellä olevilta ripitystä. Puhdetöiden arvo rintamalla oli iso. Ei se sotilaan mielenterveys pysy kunnossa, jos koko ajan ollaan kaivamassa parempia asemia ja aseen kanssa tähyilemässä itään. Lepo ja harrastukset pitävät mielen ja sotilaallisen valmiuden korkealla.

On toki eräs asia mikä minua on viime aikoina ruvennut oikeasti pännimään. Veteraanien kunniaa tahrataan tänä päivänä. Oman poliittisen agendansa pönkittämiseksi kirjoitellaan “...vetaraanien....”, “...muistakaa veteraanit…”, “...mitä veteraanit…” jne. Kyllä te tiedätte. On mielestäni häpeällistä käyttää oman hyödyn takia veteraanien kunniaa omanaan. Ei se kunnia ole kenenkään meidän, jotka emme tuolla olleet, joten ei sitä meidän kuulu käyttää. Toinen on sitten veteraanikeräykset. Mikä teollisuudenala onkaan syntynyt veteraanien ympärille. Eri keräyksiä ja tuotteita joita myydään, “muista veteraaneja” lauserakenteen turvin. Tuotto vaan ei mene veteraaneille, vaan se katoaa ‘veteraaniteollisuuden’ kuluihin. Veteraaneja on nyt 2016 Suomessa jäljellä 21 838 ja keski-ikä on yli 91 vuotta (Tieto Sotiemme veteraanit sivustolta).  Veteraaneille on järjestetty parempi sairaanhoito, valtio antaa keskiverto eläkettä parempaa eläkettä, etuoikeuksia vähän siellä täällä, sekä veteraani järjestöillä on rahaa vielä ihan kivasti (ennen oli enemmän, mutta viime aikoina ovat avanneet hanat ja käyttäneet varojaan entistä ahkerammin). Veteraanien asiat ovat siis hyvin. Todella hyvin. Ja se on hyvä asia. Mutta ‘veteraaniteollisuudella’ on iso ongelma: mitä sitten kun ei ole enää veteraaneja?

Suosittelen että lahjoituksia alettaisiin suuntaamaan niille, joiden asiat eivät ole hyvin. Luin taannoin lehdestä, että eläkeläiset (ei siis veteraanit) jotka nauttivat huonointa mahdollista eläkettä eivät mene lääkäriin, kun lasku on käynyt liian kovaksi kuukausituloihin nähden. Huomattava osa uusista luotto-ongelmista on myös eläkeläisten, joka on mielestäni huolestuttava asia.

Veteraanien muistoa parhaiten vaalitaan siten, että me siirrymme auttamaan niitä, joiden puolesta veteraanit vuodattivat verta. Lasten puolesta he siellä olivat eivät itsensä takia.

Kuvat on otettu viime kesänä Mikkelin jalkaväkimuseossa.

Tärkeimmät työkalut.

Hieman yli viikko sitten tapahtui melkein pahin asia mikä voi vaan käydä. Luuri sanoi heippatirallaati ja näyttö meni hassun näköiseksi. Nykyään, kun kaikki liiketoiminta tapahtuu mobiili laitteen kautta, tilanne on pahin mahdollinen. Sen päälle, oli vielä kaikki katastrofin ainekset valmiina, eli kännykän herätykello oli pois laskuista. Seuraavana päivänä oli tietenkin normaalia aikaisempi herätys, koska kuolinpesän siirto oli aamusta. Kaikeksi onnekseni löysin vanhan herätyskellon, johon sitten laitoin paristot kaukosäätimestä. Ja juu juu,  on mulla varaherätyskellokin käytössä, mutta se meni kappaleiks, eli nyt oli käytössä varavaravara herätyskello.

Ensi tilassa kävin hakemassa Samsung S5 mallisen luurin. Tosin ei ollut hyllyssä vaan Samsung S5 Neo, joka sitten on ns. karvalakkimalli siitä mikä oli tarkoitus hankkia. Eikä haittaa loppupeleissä yhtään, sillä kaikkein tärkeintä oli se, että sain itseni takaisin mobiiliyhteyteen. Nykyään kaikki mitä teen on oikeasti tuon laitteen varassa. Sosiaalinen elämä, vapaa-aika, kaupankäynti jne. on täysin tuon kapulan ympärille sidottu. Kenellä tilanne ei olisi loppupeleissä vastaava? Minä kehtaan myöntää sen tosiasian. Elämäni on tuon taskukokoisen laitteen varassa. Miksi sitten juuri tuo merkki? No se on yksi niistä, jotka takuulla toimivat Izettlen eli maksupäätteeni kanssa.

Silloin kun aloittelin kirppiksellä myymään ja hankkimaan tavaraa huutokaupoista, Käytössä olevat laitteet olivat kännykkä ja pöytätietokone. Omistuksessani oli silloin filmikamera ja lainasin digikameraa tuttavalta. Vuosi oli siis jotain 2002-03. Hankin melko nopeasti käytetyn digikameran, jolla kuvaaminen oli hyvin erilaista kuin nykylaitteillani. 10-20 kuvaa ja kuvaaminen keskeytyi kun neljän pariston setti oli tyhjä. Nykyään käy liian usein sama asia, eli kameran akku loppuu kesken kuvauksen, tosin syy on ihan eri. Akku kestää niin hyvin, että saan otettua (oikeasti emäntä kuvaa 90% kuvista, kun on koulutuskin ja kaikkea) sen 250-500 kuvaa ja kirjaimellisesti ei vain muista, että kameran akku pitää silloin tällöin ladata.

Kiinteää nettiliittymääkään en ole omistanut aikoihin, sillä mokkulaan siirryin melko varhain. Mokkulastakin luovuin noin vuosi pari sitten ja aloitin jakamaan älyluurista läppäriin nettiyhteyden. Lähitulevaisuudessa luovun läppäristä ja siirryn tikkutietokoneeseen

( http://www.itviikko.fi/uutiset/2015/04/07/intelin-tikku-pcn-myynti-alkoi/20154308/7 ). Järkevähintaisissa läppäreissä on aivan liian pieni näyttö omiin tarkoituksiini. Tikkutietokone ja useampi näyttö sekä hiirinäppis yhdistelmällä on paras minun käyttötarkoituksiini, sekä käyttötapoihini.

Tässä kun vertaa alkuaikojen myyntiä nykymyyntiin erona on se, että aikoinaan myynnistä 10-15% tapahtui netin välityksellä, kun nykyään 70-80% myynnistä tapahtuu verkon kautta. Osittain se helpottaa myyntiä, mutta se varjopuoli mikä siitä tulee on se, että tätä romukauppaa tulee tehtyä joka ainoa valveilla olo hetki. Tietenkin olen luonut sen takia arjen katkaisevia rutiineja, jotka ehkä saattavat tuntua hölmöiltä. Yksi sellainen on, että haen neljä karjalanpiirakkaa, suklaapatukan ja vadelma limpparin LIDL:stä ja menen kirjastoon lukemaan Historia-lehteä tai sitten Tiede-lehteä. Ja se on lähes mahdoton tilanne ratkaistavaksi, kun karjalanpiirakat ovat jostain syystä loppu. Silloin näkyy kaupassa hyvin epätietoinen romukauppias, joka ei tiedä mitä tehdä ja millä ratkaista tämä propleema ;)

Kännykkävalikoima vasemmalta oikealle, vanhimmasta uusimpaan. 

Käytän kännykät yleensä ihan loppuun ja ulkokuori on aika "teippinen".

Jaa niin ja sitten se rakas IZettle, joka on nyt Turun pikkuvarastossa. On ollut jo turhan kauan, siellä tai ainakin toivon, että se on siellä, sillä muuten se on aika pahasti kadoksissa. Tähän astihan oli ongelmana se, että tuo Windows puhelin, joka minulla oli, ei toiminut yhteen tämän laitteen kanssa. Nyt tilanne on toinen. Sitten toki on tarkoitus hankkia mahdollisimman edullinen tabletti ja siihen mahdollisimman edullinen ja takuuvarma toiminen datayhteys. Tabletti jäisi Tarvasjoen liikkeelle maksupäätteen käyttölaitteeksi. IZettle on pienyrittäjälle suunnattu kortinlukija. Perustuu käyttöveloitukseen, joka on varsin edullinen. Kortinlukijan ja käyttökustannukset normaalisti ovat kuukaudessa 50€ luokkaa plus rahaliikenteestä lisäkulu. Eli aika kova kuluerä, jota peruskuluttaja tuskin edes tietää. IZettle taas on maksimissaan 2,5% rahaliikenteestä ja tuo prosentti laskee asteittain mitä enemmän maksuja on kuukaudessa. Eikä siis muita juoksevia maksuja. Itse laite on ilmainen yrityskäyttöön ja maksaa hieman yksityiseen käyttöön. Jokaiselle PK-sektorin yrittäjälle ehdottoman tärkeä hankinta ja yksityisellekin suosittelen.

https://www.izettle.com/fi?gclid=COaY6IygicwCFUqdGwod2J8P2A&gclsrc=aw.ds



Kannattaa muuten vilkuilla mitäs on myynnissä, kun viidensadan tykkäyksen takia voi tulla tarjouksia ;)

http://www.huuto.net/hakutulos/sellernro/534427