keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Suomalainen design?????

Fiskars päätti sitten kertoa mikä suomalaista designia vaivaa:
Suomi sata vuotta juhlasarjat = suomalaista designia. Eli samat vanhat romppeet eri väreissä. Niitä osti jo mun mummo, niitä osti jo mun äiti, mutta minua ne eivät yhtään kiinnosta. Niitä on pilvin pimein. Esimerkiksi Aalto-malja, eli “Eskimon nahkahousut” (oli se ensimmäinen nimi tälle kipolle) on suunniteltu vuonna 1936.

Suomalaista designia vaivaa se, että suuryritykset turvautuvat tuttuun ja turvalliseen desingniin eli kierrätetään vanhaa. Eräällä tapaa suomalainen design jämähti kolmisenkymmentä vuotta sitten, vaikka meillä on omaa nuorta polvea teollisen muotoilun saralla. Mutta saavatko he oikeasti mahdollisuuden kasvaa isoiksi?


Made in "muualla kuin suomessa".


Itse kuulun Turun Sarjakuvakerhoon ja voin kertoa, että siinä porukassa on taiteilija jos toinenkin. Elantoa taiteella ei kuitenkaan moni tee, jos yksikään. Rahat elämiseen tehdään muualta. Suomessa on oikeasti taiteilijoita ja designereita korkeatasoiseen muotoiluun, mutta he saavat työssään tehdä pieniä uudistuksia muotoiluun, joka on kauan sitten muuttunut vanhan aikaiseksi (eli tekevät hieman erilaisen sinisen Aalto-maljan). Uutta innovatiivista ja jopa todella kaunista designia Suomeen on kyllä tullut, mutta ei sitä kautta mitä toivoisimme. Swenssonien putiikki Ikea on rohkea design liike jossa asiakkaat käyvät ostamassa uutta ja rohkeaa muotoilua.

Viime aikojen tapahtumien eli Make america great again lauseen innoittamana (mutta ei missään nimessä takana olevan ideologian kannattajana) haluan tuoda esille oman versioni miten “Suomi nousuun” tapahtuu. Ainakin designin osalta.

Antakaamme siis mahdollisuus uudelle designille. Kokeilut olivat se Aallon tapa tehdä uutta, niin kuin monissa dokumenteissa on käynyt ilmi. Aalto varmaan teki jokaista toimivaa tuotetta kohden kymmenen epäonnistunutta. Siten luodaan uutta. Kokeiluille on annettava mahdollisuus. Uuden ajattoman suomalaisen designin edellytys on, että kaupan hyllyllä on kymmenen uutta, joista yksi saavuttaa suosion. Epäonnistumiset kuuluvat uuden luomiseen, siitä ei pääse eroon millään.

Toki täytyy tässä ottaa esille kuuluisat ‘vihaiset linnut’, sillä pelialalla suomalainen design on pärjännyt hyvin. Luovuus ja se taiteellinen silmä, sekä toki pelin rakennustaidot, ovat olleet se millä he loivat oman pienen peli-imperiuminsa. Siis Suomalaista designia parhaimmillaan.

Ennen kuin tuosta design sanan käytöstä aletaan huomauttelemaan, niin design tarkoittaa muutakin, kuin kalliita maljakoita tai tuoleja. Design on teollista muotoilua ja se Ikean halvin patalappukin on jonkun suunnittelema ja muotoilema. Onhan se toki totuus, että ne halvimmat ja aripäiväisimmät 70-luvun esineet ja tuotteet ovat tämän päivän kuuminta hottia ja designia.

Toki uuden tuotteen tuonti markkinoille on kallista sillä alkuun tuotantoerät ovat pieniä ja kulut isoja tuottoon nähden. Tärkeä on myös muistaa, että se joka on tuotteen suunnitellut tarvitsee palkan jonain muunakin kuin “näkyvyytenä”. Tuki ja sijoittaminen suomalaiseen uuteen muotoiluun on sijoitus Suomen tulevaisuudelle, joka pitkällä juoksulla korvaa moninkertaisesti ne kokeiluihin satsatut rahat.


Tehdään siis suomen designille palvelus ja annetaan mahdollisuus uusille kyvyille. Vaaditaan Fiskarssilta suunnan muutos ja äänestetään jaloilla. Annetaan ja vaaditaan uudelle Suomalaiselle muotoilulle ja taiteelle tilaa sekä mahdollisuus. Näin saadaan suomi nousuun, sillä uudet innovaatiot, ovat avain huomiselle ei vanhojen ‘mestarien’ eriväriset maljakot.


Emännän Jellona sarjan joulupostikortti malleja.
Muitakin malleja toki on ja graaffinen työ on tuttua mun emännälle :)
Made in Finland.



Minun eli "Kapteeni Retron" tekosia. Muotoilu ja valmistus "Made in Finland".

tiistai 15. marraskuuta 2016

Oka

Tämä blogi on hyvin poikkeava muihin blogeihini verrattuna. Pääosa blogin tekstistä on täysin tarkastamaton ja korjaamaton. Aiheena on rakkaan lemmikin poismeno ja kirjoitettu ns "tunteet pinnassa".

Meille tämä vuosi tulee olemaan varsin raskas lemmikkien osalta. Keväällä kuoli Skipperi (ikä 17-18v) ja loppukesästä kuoli emännän koira Oka (joka on blogini aiheena). Tähän vuoteen on sisäkissa Piu Paun poismeno hyvin lähellä. Viimeinen (tiedossa) elossa oleva Missun pentu (nukkui pois noin 15 vuotta sitten). Piu Pau on sentään 18-20 vuotias, eli ei mikään suuri yllätys jos ei enää seuraavaa vuotta näe. Kävelee poikittain ja turkin pesu ei enää onnistu. Kysymys on vain enää siitä, koska lähdetään sille viimeiselle piikille.



Tästä lähtee blogi joka on kirjoitettu muutama kuukausi sitten. Blogia en ole sen jälkeen lukenut enkä tarkistanut. Julkaisen sen nyt, kun suruaika on päättynyt.




Alkuun on kerrottava että tämä blogi saattaa sisältää jonkin verran kirjoitusvirheitä. Yleensä emäntä oikolukee tekstit mutta tällä kertaa se on hieman kohtuutonta.

Syy tähän on se että jouduimme lopettamaan pari päivää sitten toisen emännän koirista. Vaikka Oka oli emännän koira olin ehtinyt kiintyä tähän hännän heiluttajaan. Kaikkein inhottavimmaksi tämän tekee se että Oka oli todella hyväkuntoinen ja tilanne tuli täysin puskista. Pari viikkoa sitten alkoi voimattomuus ja syömättömyys. Viikko sitten vein Okan eläinlääkäriin kun vointi oli huonontunut hälyttävästi. Lääkäri löysi aika nopeasti syyn tai epäillyksen ja röntgen vahvisti epäillyksen. Selkäranka oli viottunut ja luupiikkejä oli itseasiassa useampia. Yksi nikama pari oli melkein luutunut yhteen ja kipulääkitys sekä hoito-ohjeet eli lepoa. Haastavaksi tämän toki teki se että toinen koira eli Kafka on ADHD joka tarvitsee paljon liikuntaa. Sunnuntai maanantai kohdilla huokaisimme helpotuksesta ja kaikki näytti menevän hyvin. Tiistaina oli heikompi päivä ja ajateltiin että tämä etenisi aaltoina siten että olisi hyviä ja huonoja päiviä.

Tuli sitten keskiviikko ja puhelu aamutuimaan. Emäntä soitti ja kertoi että Okan takajalat ovat täysin jumissa. Lähdin sitten paikanpäälle koska oli selkeä reissu eläinlääkäriin. Saavuttuani paikalle näin tilanteen. Takaruumis oli käytännössä halvaantunut. Pari kolme tuntia kului ennen kuin pääsimme eläinlääkäriin. Vaihtoehdot olivat kylmät ja eutanasia oli käytännössä ainoa vaihtoehto.

Ne joilla on lemmikkejä osaavat varmaan ymmärtää tuskan. Siinä silitellessä kun rauhoituspiikin vaikutusta odoteltiin keskityin jotenkin Okan turkkiin. Täydellinen ja terveen koiran turkki. Minulla on ollut useita lemmikkejä ja tässä keväällä Skipperi niminen kissa katosi. Ulkokissat ovat siinä suhteessa helpompia tai toisaalta kamalampia. Ne vain katoavat piiloon kitumaan. Helppo minulle kyllä mutta en voi olla ajattelematta sitä miten Skipperi kitui kuollessaan. Skipperi toki oli helpompi ymmärtää. Turkki oli jo huonokuntoinen joka on selkeä merkki kissoissa ja koirissa että lähtö on lähellä. Okan pois meno on siis paljon vaikeampi ymmärtää. Terveen oloinen koira jolla ei ollut mitään merkkejä joiden takia olisi ollut odoteltavissa tämä tilanne. Jälkeenpäin ne merkit kyllä osaa poimia mutta ei silloin muutama kuukausi sitten kun ne olisi pitänyt huomata ja ymmärtää.

Keskiviikkona illemmalla sain puhelun ja asia koski erästä esinettäni joka oli myynnissä. Esineellä ei ole tässä kohtaa merkitystä. Oli vain paska fiilis ja oli pakko tsempata itseään kaupan tekoon. Kaikki sujui kyllä ihan hyvin siihen asti kunnes alkoi tarina että vastaava esine oli jäänyt evakkotaipaleelle sukulaiselta ja se oli syy ostaa tämä esine. Nämä tarinat ovat osa työtäni ja kuuntelen ja keskustelen niistä aina koska se on vaan hyvää asiakaspalvelua. Nyt vain oli pakko purra hammasta ja kestettävä tämä. Minua vain ei yhtään kiinnostanut kuunnella. Jos tässä kohtaa tätä lukee henkilö jota tarkoitan pyydän anteeksi jos oli kylmän kuuloinen se ei ole normaalia käytöstäni. Oli tosi huono päivä.

Siinä kun viimeisiä henkäyksiä Oka veti kysyin emännältä että ottaako hän kaulapannan. Otti pois ja jotenkin olemme siinä suhteessa samanlaisia että sitä ei jätetä. Kaulapanta on minulle riiston ja kahleen merkki. Sitä pidetään vain pakosta ja sympolisesti sitä ei vain voi jättää paikoilleen. Kaulapanta jonka tarve on ohitse lentää roskiin minun mielestäni. Sillä ei ole minulle mitään arvoa edes tunne pohjalla.
Mietin eilen illalla että minun on nyt tästä tilanteesta otettava myös hyöty irti vaikka se voi kuullostaa kylmältä. Teen usein työtäni tilanteessa että omainen on kuollut ja minä tinkaan hintaa parhaaksi mahdolliseksi. Minun on muistettava tämä tunne silloin jotta osaan käyttäytyä oikein. Toisaalta on myös muistettava että ne poisnukkuneen omaisen tavarat ovat sama kuin edellä esittämäni kaulapanta. Tarpeetonta tavaraa josta on päästävä eroon. Muistot ovat ne tärkeimmät asiat.
















perjantai 28. lokakuuta 2016

Mitä myyminen maksaa?



Mitä myyminen maksaa? Tämä on hyvä kysymys sillä joskus sitä tulee laskeskeltua pelkkiä myynnistä saatuja tuloja. Se mitä kaikkea tämä sisältää onkin hieman tapauskohtaista. Perussääntönähän käytän 30% hankinta kulut, 30% myyntikulut, 30% kate ja 10% hävikki. Tuo 30% osuus myyntikuluista voi kuulostaa aika isolta, mutta valoitan asiaa esimerkillä. Kuvitellaan sellainen erä, joka sisältää pientavaraa. Se on helpoin myydä joko viikkokirppiksellä tai siten, että olet itse paikanpäällä kirppiksellä, torilla tai rompetorilla. Kulut muodostuvat paikkamaksusta, kulkemisesta, hinnoittelusta yms. Tuolla Manhattanilla aukesi viikonloppukirppis, joka on avoinna la ja su 10-16. Lauantaina maksaa 15€ ja sunnuntaina 20€, jos on kummatkin päivät 30€. Mikäli päätän lähteä myymään sinne, niin kuljetuskuluja tulee 15€ mennen tullen. Eli kulut ovat silloin jo 45€. Muita epämääräisiä kuluja tulee tämän päälle jonkin verran eli kokonaishinta viikonlopulle on jotain 50-60€ luokkaa. Käyttämäni nyrkkisäännön mukaan viikonloppuna minun on myytävä siis noin 140€ jotta saavutan nollatuloksen (eli hankintakulut ovat noin 60€, myyntikulut 60€ ja hävikki 20€ on yhteensä 140€). Tämän jälkeen alkaa vasta tulla sitä oikeaa voitto-osuutta, jolla maksan oman elämiseni. Työtuntien määrä on noin 25, jos tässä ajattelisi, että pitäisi tuntia kohden tulla 10€ pitää koko viikonlopun myynnin olla siellä 400€ paikkeilla.

Nettimyynti on tällä hetkellä se isoin osuus kokonaismyynnistäni. Joillain voi olla kuvitelma, että se on helppoa ja ilmaista, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kokonaiskuluun en nyt viitsi mennä vaan kahteen merkittävimpään kuluun eli markkinointi ja myynnin “suorakuluihin”. Markkinoin tällä hetkellä pääsääntöisesti sissimarkkinointina sillä se on taloudellisesti edullinen tapa, mutta se vie joka viikko 5-15 tuntia aikaani ja aika on minulle rahaa. Maksullista google- ja facebookmarkkinointia on kokeiltu hieman ja siihen varmaan panostetaankin lähitulevaisuudessa enemmän. Tällä hetkellä yhden asiakkaan hinta on ollut jotain 5-10€ luokkaa eli se tarkoittaa silloin sitä, että yhden kaupan saamiseksi olen käyttänyt 5-10€ ja usein kauppasummat ovat jääneet niin pieniksi, että markkinointikustannus on vetänyt tuloksen tappiolliseksi. Toki kun tähän satsaa pitkällä tähtäimellä ja panostaa laatuun, niin tulos paranee. Lehtimainonta on omalta osaltani jäänyt totaalisesti taka-alalle, kun lehtimainokseen käytetty 50-100€ on tuonut nollasta viiteen asiakasta, mikä on aika kallista tulokseen nähden.

Huutonet ja tori ovat näennäisesti ilmaisia kanavia myydä, mutta täysin se ei pidä paikkaansa. Huutonet varsinkin on muuttunut todella kalliiksi, sillä joka kuukausi lähtee välityspalkkio tehdyistä kaupoista.
Mainonta myös maksaa huutonetissä, mutta teho ei ole kovin hyvä, joten siihen en ueinkaan pistä rahaa. Torissa kun toimii yrityksenä, niin saa maksua vastaan tehtyä oman sivun ja tästä en lähde kertomaan sen enempää, sillä se on minulle tuntematon asia. Olen suunnitellut että otan tämän palvelun käyttöön joulukuussa, kun myynti on hiljaista. Joulu- ja tammikuu on hyvä hetki hengähtää ja rakentaa uutta, sillä tuolloin kauppa on todella vähäistä. Jostain syystä lahjoja ostettaessa kierrätys ja ekolokisuus eivät olekaan niin isoja hittejä.

Muita myynnin kuluja toki on pakkaustarvikkeet, joista sentään otan kulukorvausta toimituskulujen muodossa. Toki se ei kata työaikaa, mutta kiinteät kulut kuitenkin.

Hyvä yhdistelmä. Vasara ja lasi ;) 



Edesmennyt Oka oli usein mukana hommissa.


Kastehelmiä tutkitaan.


Eli, jos hyvä lukijani olen teillä jossain kohtaa ostoksilla ja tarjoukseni tuntuu kohtuuttoman matalalta, kannattaa muistella, että minulle tulee kuluja aika paljon ennen kuin saan oman palkkani.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Nettikaupankäynnin sudenkuopat.

Jokainen on varmaan kuullut lauseen “Jos se on liian hyvä ollakseen totta, niin yleensä se ei ole sitä”.

Tämä lause voidaan esittää monella tavalla, mutta pääasiassa tarkoittaa aina samaa. Itselläni kauppahistoria on kohtuu hyvä, kun tutkii taustat. Eli miten se tapahtuu? No tietenkin KVG (Kato V*** Googlesta). En löydä omalle kohdalle mitään negatiivista, kun teen haun. Huutonet-tunnukseni eli “arhael” palautteita kun vilkaisee, niin voi todeta, että aika hyvältä näyttää.



Mihin tämä sitten vaikuttaa? No lähetän särkyvää usein ja voin oikeasti kehua itseäni, että lasikupu lähtee ehjänä ja saapuu ehjänä (piste). Eli minun pakkaamiseeni uskalletaan luottaa ja siitä veloitankin aina hieman pakkaus lisää. Toimitukset ovat myös usein onnistuneet hyvin. Toki olen muutaman kerran mokannut osoitteen kanssa, mutta sen virheen kehtaan myöntää ja nämä virheet olen saanut korjattua.

Kaikenlaiset huijarit vaikuttavat myös omaan kaupankäyntiini netissä. Mutta miten se huijareiden aiheuttama vaikutus sitten näkyy? Kauppapäätöksessä mennään helposti “halvin hinta voittaa” ajatuksella. Sitten myöhemmin itketään somessa, kun pakettia ei ole tullut tai lautaset on palasina. “Oma moka” on minulta kylmä tuomio. Sinulla on laite naaman edessä, jolla voit tarkistaa myyjän taustat, sillä sama huijari usein tekee sarjassa näitä petoksia. “Tulee R-pakettina” on yksi lause mitä kannattaa miettiä. Kyllä saat edullisimman toimitustavan, kun lähetetään R-pakettina, mutta se laatikko on aivan pirun huono lähetyksiin. Älkää hyvät ihmiset menkö sen parin euron perässä, jos paketin sisältö maksaa useita kymppejä. Se on kirjaimellisesti tyhmää. Itse käytän Matkahuoltoa ihan sen takia, että se on paras mahdollinen. Postitusvirheisiini lukeutuu noin viisi omaa mokaa ja viisi minulle annettua väärää osoitetietoa eli matkahuolto ei ole mokannut kertaakaan. Vien tuonne Turun Matkahuoltoon paketit ja mielestäni siellä työporukka suhtautuu oikein työhönsä. Ripeästi ja huolellisesti paketit rullakoihin siten, ettei rikkoja tapahdu. Halvin ei ole se paras ainakaan minulle sillä Matkahuolto huolehtii minun maineestani takuu varmana toimittajana. Olen oikeasti laiska sillä minua ei kiinnosta ihmetellä myöhemmin missä paketti on tai se onko tavara rikkoontunut matkalla. Ahkerat saavat näitä hommia selvitellä laiska menee sieltä mistä aita on matalin ja helpoin kulkea.

Monesti törmää erinäisissä nettikeskusteluissa siihen, että me alan työmyyrät olemme sitä alinta pohjasakkaa, kun kehtaamme ostaa edullisimman mukaan ja myydä korkeimman mahdollisen mukaan. Viisaat kommentoivat tähän, että yrittäjällä on iso liuta velvoitteita ja maksuja. Harvemmin tulee mieleen asia, jonka takia kannattaa ostaa yksityisen sijaan ammattilaiselta. Nimittäin se, että me ‘trokarit’ varjelemme mainettamme loppuun asti. Jos vahinko käy ja se paketti tulee perille rikkonaisena, on viisaampaa korvata menetys asiakkaalle, kuin vaarantaa maine. Yksityishenkilöiltä on aivan turha tätä vaatia. Eli tässä kohtaa takuu ja taattu toimitus nostavat hieman tuotteen hintaa. Maine on meille alan kauppialle se ainoa asia, joka erottaa onnistuneen myyjän epäonnisesta. Voi oikeastaan sanoa että “kuluttajansuoja maksaa”.

Helppo tapa testata onko paketti riittävän hyvin pakattu on kysyä itseltään “uskallanko minä pudottaa tämän metrin korkeudesta”. Jollet uskalla, niin se on huonosti pakattu. Minut jos kohtaa liikkeessä pakkaamassa särkyvää tavaraa voi kuka tahansa milloin tahansa haastaa pudottamaan paketin metrin korkeudesta. Minun pakkaamani esine ei mene rikki.

Eli jos ostat netistä, niin google on hyvä työkalu. Jos esine X on liian halpa, niin älä osta (varsinkin kodin elektroniikka on hyvin, hyvin, hyvin vaarallista aluetta). Vertaa myyjien taustoja, sillä se, jolla on puhdas tausta, voi ja saa pyytää enemmän kuin se jolla paketit lähtee vasta kun on useita kertoja muistutettu ja lopulta saapuu rikkonaisena. “En vastaa postin rikkomista lähetyksistä” ei ole lause, jolla selitetään huono pakkaus (piste).


Ja kyllä se on tulossa se ensimmäinen lähetys, joka hajoaa minun takiani. Se on vain ajan kysymys, mutta silloin en syytä logistiikkayritystä ellei pakkauksen ulkopuoli ole selkeästi kärsinyt.

torstai 15. syyskuuta 2016

Byrokratiaa ja suunnitelmia.

Tässä onkin tullut pitkä tauko edellisestä blogista. Edellisestä blogista on reippaasti yli kuukausi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä olla oltu tietokoneen ääressä ja luotu tekstiä. Tilanne on täysin päinvastainen sillä loppuvuoden ja ensi vuoden suunnitelmat ovat imeneet kaiken “kirjoitusenergian”. Ehkä tässä blogissa voisin hiukan kertoa mitä tässä viime aikoina on tapahtunut sekä mitä on tulossa.


Ensimmäisenä voisin kertoa asiasta joka on aika surullinen. Emännän koira, Oka nimeltään, jouduttiin lopettamaan ja se oli aika *piip* paikka. Surun keskellä on hyvä muistaa se, että vietimme Okan kanssa viimeisen päivän Tarvasjoella ja siellä koirat saavat olla vapaana touhuten mitä lystäävät ilman, että ovat kiinni missään. Kirjoitin silloin blogin, mutta en ole julkaissut sitä. Nyt kun suruaika on jo päättynyt voinen palata siihen blogiin.


Viimeinen rompetori, eli ensimmäinen virallinen Hovirompe, oli sitten enemmän ja vähemmän pettymys. Kirjaimellisesti asia mihin en voi vaikuttaa eli keli oli varsin huono. Taloudellisesti tuli suuresti takkiin, sillä myyntipaikkoja jäi tyhjäksi ja kahvion tuotto oli heikko. Kaikkein huvittavinta oli se, että aamulla heräsin hyvin virkeänä. Normaalisti hermoilen ja ressaan illalla eikä uni oikein tule millään. Olin katsonut säätiedotuksen ja sen takia menettänyt toivon, eli kun kaikki oli menetetty sain helposti nukuttua.


Hoviromppeen aamulla satoi ihan kunnolla siinä vaiheessa kun autosaattueemme lähti kohti Tarvashovia. En odottanut ,että paikalla olisi ollut ketään. No olihan siellä ja lisää myyjiä saapui paikalle. Ennakkovarauksista hyvin harva jätti tulematta ja siinä kello kymmenen aikaan, milloin rompetorin alkamisaika oli, sade loppui. Lopulta paistoi jopa aurinko ja minulla riitti töitä. Asiakkaitakin tuli olosuhteisiin nähden todella hyvin ja keskellä sadetta tehty päätös ilmoittaa apulaisille, että ei tarvitse tulla, kadutti. Yksin juoksin paikoittamassa autoja ja hoitamassa tapahtuma järjestäjän velvollisuuksia. Sade alkoi uudestaan siinä kolmen jälkeen ja myyjät olivat olleet paikalla koko ajan. Harva oli luovuttanut eikä luovuttamiseen ollutkaan syytä. Kauppa oli käynyt yllättävän hyvin, sillä myyjiä oli suhteessa asiakasmäärään sopivasti. Epäonnistuminen vai onnistuminen kas siinä mietintää kerrakseen.


Viimeinen kuukausi on ollut yhtä tuskaa, sillä tässä on loppuvuoden ja ensi vuoden projektia tehty. Yrityksessä ollaan tekemässä isoja muutoksia ja sen eteen on tehty töitä aika paljon. Paljon on käyty asioita läpi ja tekstiä on kirjoitettu “byrokraatiksi”. Viime perjantaina saatiin työ valmiiksi ja laitettiin tuotos byrokratian hampaisiin. Tiistaina tuli vastaus ja sen takia meni koko eilinen kevyen *piip* kanssa. “Hylätty.”


Oletan että Kekkosen mielipide nyky suomen byrokratiasta olisi hyvin selkeä.

No ei tässä jäädä sitä miettimään, vaan työ aloitetaan uudestaan ja teksti muotoillaan paremmin byrokraatille sopivaksi. Odotettiin kyllä “bumerangia” kommentein, mutta että melkein kaikki kohdat olivat väärin (eivät väärin vaan ei byrokraatiksi). Toki tässä huvittaa semmoinen pikku asia kuin se, että rahoituksen pääajatus on maaseudun elävöittäminen ja hakemuksemme koettiin liian “paikalliseksi”. Pitääköhän sitä maaseutua elävöittää Helsingistä käsin?


Tässä ei jäädä tuleen makaamaan vaan aletaan rakentamaan suunnitelman mukaan tulevaisuutta, vaikka tulee kapuloita rattaisiin. Asioita mutkistaa myös sekin että Tarvashovi, joka on tärkeä osa suunnitelmiani yleisötapahtumien osalta, siirtyi Liedon kunnan omistukseen. Nyt kukaan ei tiedä ketä tekee ja mitä tekee. Kuulin että juhlatilaisuuksia on peruttu sen takia, että “Hovissa ei enää järjestetä juhlatilaisuuksia”. Tätä en usko vaan oletan, että tällä hetkellä Lieto ei vain tiedä mitä tehdä Hovin kanssa. Eräs isäni kollega maanviljelijänä asiasta tokaisikin, että “Ei ole enää Reinin Jorma sulkemassa ovia iltaisin.” Isäni on niin kauan kuin muistan hoitanut tämän asian eli käynyt tarkistamassa paikat ja sulkemassa ovet. Nyt ei tiedetä ketä sen tekee ja minkä lautakunnan vastuulla Tarvashovi on.


Tämä epätietoisuus sattuu vaan pahoin suunnitelmiini, sillä keväällä on suunnitelma järjestää ‘Retro ja Vintage messut’. Suunnitelmana on pitää messut huhtikuun lopussa, sillä yleensä silloin on kaunis sää. Sen tiedän siitä syystä, että minulla on silloin synttärit ja yleensä se on kevään ensimmäinen oikein lämmin viikko. Sade on epätodennäköinen (toki sateitakin on ollut, mutta hyvin harvoin). Ajatuksena on, että sisällä olisi 50 myyjää ja ulkona toiset 50. Tämä suunnitelma vaatiikin nyt pienen pohdinnan, sillä jos en seuraavan kuukauden aikana tiedä Hovin tilannetta, niin aloitan katsomaan toista paikkaa ja onko se sitten Liedolle hyväksi? Toki tässä on monta asiaa ja monta muuttujaa välissä, mutta jatkamme suunnitelmaa normaalin aikataulun mukaan. Hommaa ei keskeytetä minkään byrokraatin mielipiteeseen ja siihen, että Hovin omistaja ei tiedä mitä tekee paikan kanssa.


Hovirompe, tai oikeammin Hoviromppeet järjestetään varmaan Tarvashovissa. Kesään mennessä tilanne on jo selkeytynyt ja ulkotapahtuma tuskin on iso ongelma Liedon kunnalle. Tarvitaan vain lupa P-alueen ja vessojen käyttöön, eli melko pieni asia, kun vain tiedetään keneltä se lupa haetaan. Emme odota suuria hankaluuksia tämän osalta.


Asioita hiukan hankaloittaa se, että emäntä on tällä hetkellä opiskelemassa Göteborgissa ja on siellä vuodenvaihteeseen asti. Emännän taidot luovia noissa byrokratia asioissa ovat ne, millä tämä sälli painaa byrokratian harmaan kiven läpitte.


Göteborin reissusta minun on varmaan jossain kohtaa kerrottava, sillä menimme emännän kanssa Ruotsin läpitte ja matkan varrelta on paljon kerrottavaa. Eli tulossa on Ruotsi aiheinen blogi, kun ehdin paneutua asiaan.








"En sten" ja tätäkö on ruotsalaisen museon taso?


Oka oli mukana touhuumassa.

Ai niin meinasi unohtua Halloween-viikonloppu. Pidämme hieman hauskaa ja poltamme kokon lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Muutakin ohjelmaa keksitään, mutta siitä kerron tuonnempana.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Porvoo 10.8.2016

TJ 4 (jäljellä neljä aamua) Hoviromppeeseen ja olen käymässä Porvoossa. Valmistelut ovat siis hallinnassa ja voin hieman ottaa rennosti ennen “myrskyä”.

Tänään tuli kierreltyä Porvoon vanhassa kaupungissa ja täytyy kyllä sanoa, että on aikas kaunis miljöö. Jos oikein muistan, niin olin myymässä Raatihuoneen torilla loppukesästä 2009 (vuoden heitto voi olla suuntaansa). Oli muuten aika hyvä myynti silloin, sillä myin Turun hinnalla Porvoossa ja silloinhan hinta oli ostajalle edukkaampi. Torilla oleva kahvio oli silloin se, joka osti minulta eniten. Sen sijainti vanhassa rakennuksessa vaatii hieman sellaisia vanhoja esineitä rekvisiitaksi. Vanhoja pulloja, puinen kaljakoppa, komukka ja muutamia muita esineitä osti kahvilan pitäjä. Sai muuten silloin ostosten lisäksi myös vakio asiakkaan, eli käyn aina samassa kahvilassa, kun käyn Porvoossa. Toinen vakio paikka missä käyn on Suomipuoti. Jostain syystä olen tykästynyt heidän paitakuoseihinsa. Suomi aiheisia, mutta hyvällä maulla eikä liika nationalistisia. Toki siellä on traksteri- ja muumipaitoja, joita mietinkin ostavani siskon pojalle, mutta kun heillä taitaa tulla ihan huoleksi asti kaikkea vaatetta vähän joka suunnasta.

Joka tapauksessa suosittelen kiertelemään vanhassa kaupungisssa, jos satut olemaan Porvoossa. Kaunis kaupunki ja merkittävä osa suomen historiaa sillä Porvoosta piti tulla Suomen pääkaupunki kun Ruattin valta päättyi suomessa ja venäläisten (Tsaari Aleksanteri I) aika alkoi. Pidettiinhän valtiopäivät 1809 Porvoossa. Ikävä, että tuo tuppukylä Helssinki sitten sai piäkaupunki oikeudet.















Kaffe on tärkeä elintarvike ;)

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Rompeloimaa

Käytiin sitten emännän kanssa Loimaan rompetorilla.




Päivähän oli lauantai 6.8.2016 ja täytyy sanoa, että tämä kerta oli hieman erilainen verrattuna aikaisempiin Loimaan rompepäiviini. Yleensä kun olen ollut siellä myymässä. Tällä kertaa oli tarkoitus markkinoida omaa rompetoriani, joka on 14.8. Tarvashovilla (Tarvasjoella). Toisarvoisena tehtävänä oli etsiä tiettyjä esineitä, joita tarvitsen ehdottomasti (ei löydetty yhtäkään tästä listasta, mutta nämä ovatkin todella erikoisia ja vaikeasti saatavia).


Emäntä oli kuulemma kuullut Loimaan rompetorista jo ihan riittävästi. Olin katsos hyvä lukijani mainostanut jo semmoisen pari vuotta Loimaan rompepäiviä isona ja laadukkaana. Draaman kaari kulki lauantaina siihen malliin, että kun ajettiin sillan yli ja rompetori alue alkoi näkyä niin emäntä totes siihen, että hän on pääkaupunkiseudulta ja siellä on isoja kirppis tapahtumia. Vallilan makasiini esimerkiksi oli iso (tosin sitä ei tänä vuonna ole järjestetty). Hietalahden torikin on kuulemma iso.


Parkkeerattiin auto ja maksettiin kolmen euron sisäänpääsymaksu (joka on mielestäni kohtuullinen). Käveltiin sitten alueelle ja ruvettiin bongailemaan listan tavaroita sekä hyvän oloisia myyjiä rompetoriini. Hetken päästä alkoi emäntä toteamaan, että kyllä tämä itseasiassa on aika iso. Kuluikohan sitten semmoinen puoli tuntia ja “iso” oli muuttunut muotoon “perkeleen iso”. Taas käveltiin eteenpäin poukkoillen sivuille, kun alueella on “siipiä” sivuun “pääkäytävästä”. Päästiin sitten puoleen väliin ja emännän mielipide, oli muuttunut muotoon “eikö tämä lopu koskaan!!!!!!!!!” Toki asiaan vaikutti sekin, että ostokset oli tehty listan ulkopuolelta ja ostokset olivat paljon painavampia kuin mitä oli tarkoitus.


Ikävä kyllä siinä sitten iski sade, joka haittasi hetken meidän reissuamme. Jatkoimme heti kun sade lakkasi ja iloiseksi yllätykseksi vain aniharva myyjä pakkasi myyntipöytänsä ekan sadekuuron takia. Toki asiaan vaikutti myös se, että ostajat eivät lähteneet kotiin vaan jatkoivat kojujen koluamista sateen tauottua. Liian usein alkaa se hättäisten pakkaus, joka karkoittaa asiakkaat. Ota siis huomioon kirppiksillä ja rompetoreilla, että jos aloitat pakkaamisen liian aikaisin ryssit muiden myyjien myynnin aika herkästi. Asennoidu siten, että olet tullut tänne ja olet loppuun asti, kun olet torilla. Näin toimimalla olen itse usein tehnyt ihan viimeisellä vartilla parhaat kauppani koko päivänä. Usein jopa vuoden parhaat kaupat ovat tulleet viime hetkillä.


Tarjonta oli laaja ja hyvä, mutta ostoslistan ykköset, joita haen nyt puuttuivat. Eli etsin tuoteluetteloita melkein minkä suomalaisen tehtaan osalta: Riihimäen lasin, Arabian,  huonekalutehtaiden, lampputehtaiden yms tuoteluetteloita joita oli ko. esineitä myyvissä kaupoissa. Toisena listalla oli liekkilasit öljylamppuihin ja niitäkin “laatikoittain”. Muutama vuosi sitten minulla oli kolme - neljä laatikollista liekkilaseja ja voin kertoa, että niitä kysellään usein, että onko sitä ja sitä liekkilasia. Huhu katsos on kulkenut, että minulla on ja kun ne tuli sitten myytyä loppuun, eikä uutta erää ole löytynyt niin on myyty “ei oota”. Näitä siis voi tarjota, mutta huom. olen aika tarkka rahan kanssa ;)


Tällä kertaa ostokset olivat 7kpl piisamin rautoja, kaksi Arabian seinälautasta, kamera, kamera laukussa sekä kaksi objektia ja viimeisenä kolme kappaletta sidontaliinoja. Näistä sidontaliinat olivat se merkittävin löytö, sillä ostaessani isoja eriä on kuljetuksia sidottava ja nykyiset liinat olivat ihan loppuun kulutettuja. Juu, juu liinoja saa joka rautakaupasta, mutta minä ostinkin yksien liinojen hinnalla kolmet :D


Tähän loppuun on kyllä annettava iso kehu Loimaan rompetorin järjestävälle eli Peltoisten kyläyhdistykselle. Työmäärä on iso. Huolta ja murhetta on paljon ennen rompetoripäivää. En osaa edes ajatella kuinka usein tapahtuman ydinhekilöille tulee mieleen, että antaa olla ja sitten vain puristaa itsestään sen, että hoitaa oman hommansa valmiiksi. Byrokratian osalta tulee varmaan joka vuosi jotain pientä murhetta. Oma tapahtumani kun on paljon pienempi ja murheeni siis paljon pienemmät, mutta se kokemus puuttuu, mikä Peltoisten kyläyhdistyksellä on. Iso peukku siis kaikille, jotka ovat tehneet töitä Loimaan rompepäivien eteen.

Joka tapauksessa tervetuloa Hovirompe-rompetorille Tarvasjoelle 14.8 hyvä lukijani.


https://www.facebook.com/Hovirompe/




Laatu lehdyköitä trakstereista.


Tutun myyjän kanssa turisemassa ja näytän juuri mistä asti näin hänen esineensä.





Kaffe hetki.





Muutama vuosi sitten joku P****N K****Ä oli virittänyt tämmöisen minun myynti pisteellä. Meinas paukahtaa asiakkaan sormille kun tutkis piisaminrauta laatikon sisältöä.