tiistai 14. maaliskuuta 2017

Paskoja kauppoja.

Oli pakko tulla kirjoitustauolta sen takia, että kaupankäynnissä kävi kaksi varsin eriskummallista tapahtumaa. Kumpikin oli veemäisiä, mutta ihan eri syistä.


Ensimmäinen oli tämmöinen tapaus, jossa huutonetissä “pilahuutaja” teki pelleilytarjouksen kohteeseeni. Tarjous oli 240 000€. Huutokohteen reaaliarvo on muutamassa kympissä. Pila ei ehkä kuulosta kovin pahalta… mutta kun se on asia, joka tuottaa itselleni paljon vaivaa. Verottajaa ei välttämättä kiinnosta reaaliarvo, jos he jostain löytävät kaupan, jonka kokoluokka on edellä mainittua. Verottaja kun on tunnetusti tehnyt aika hulvattomia päätöksiä, joiden rwalistisuus ei ole mistään kotoisin. Tämä pilanpäiten tehty jekku voi tulla kalliiksi, jollei siihen reagoi vakavuudella. Aina on se mahdollisuus, että viiden vuoden päästä verottajalta tulee kirje: tiedossamme on, että olet tehnyt 240 000€ edestä kauppaa, josta ei ole maksettu veroja. Sen jälkeen “jekkutarjouksen” todistusvelvollisuus on minulla. Uskomattomalta kuulostaa, mutta tämä mahdollisuus on liian iso, jotta voisin kuitata “pilan” olankohautuksella.


Toinen kauppa oli sitten yksi urani hankalimmista, jonka hetki sitten lopetin tuloksettomana. Tässä kohtaa haluan täsmentää, että tarkoitukseni ei ole naureskella ostajan huonolle kirjoitustaidolle eikä kyseessä ole maahanmuuttaja vaan kielivirheet johtunevat jostain muusta syystä. Vuoropuhelu on alkuperäismuodossaan, jotta hahmottuu kokonaisvaltainen sekavuus, joka kauppaa varjosti. Olen käynyt onnistunutta kauppaa niin kuuromykän kuin henkilöiden kanssa, joilla ei ole ollut yhteistä kieltä kanssani. Kun kumpikin osapuoli pyrkii selkeään kommunikaatioon, niin mistä tahansa kielellisistä esteistä päästään yli. Puhelimessa vaikutti vielä ihan normaaliin kommunikointiin kykenevältä.


Mutta nyt itse kauppaan. Vuoropuhelu meni lyhennettynä tällä tavalla:


Ostaja:
KAU.NIS K PPI OLEN IINOTUSNU


Minä:
Voitte tehdä tarjouksen, koska kohde on huutokaupan (huuto.net).


Ostaja:
MAKA SEoN 199€ JA KULJETA SE TÄNNE (huudon lähtö oli 199€ ja korotus 1€ en kerro tähän minne piti kuljettaa).


Minä:
Kohteeseen voi tehdä tarjouksen ja kuljetus maksaa 150€. En omista tällä hetkellä pakettiautoa ja se minun on tätä varten vuokrattava.


-- Tässä kohtaa tuotteeseen tuli virallinen tarjous 200€ viestien lähettäjältä.--


Ostaja:
KU LJETUS SAMMAAN HIiNTAAN 19 9€ MUUTEN EI KAUPA


Minä:
Joudun käyttämään kuljetukseen koko päivän, vuokraamaan pakettiauton, maksamaan polttoaineet ja teitte tarjouksen sen jälkeen, kun olin ilmoittanut kuljetuskustannukset. Se tarkoittaa silloin sitä, että olette pystyneet tutustumaan kaupan ehtoihin etukäteen ja hyväksyneet ne.


____


Väliin tuli monia sekavia viestejä joiden tulkkaukseen minulla kului aina pitkähkö aika. Viikkoa myöhemmin ostaja pyysi soittamaan, joten soitin hänelle. Tässä kohtaa hän ehdotti vaihtokauppaa esineihin, joiden ulosmyyntiarvo oli “kaatopaikalle” tai muutama kymppi. En tähän tietenkään suostunut ja ilmoitin, että kauppa on aloitettu rahasopimuksella, joten siinä pysytään ja vaihtokauppa ei ole mahdollinen. Olin aiemmin jo ilmoittanut, että kuljetuskustannus on minun saatava etukäteen tilille, muuten en lähde liikkeelle.


_____
Viikkoa myöhemmin sain viestin:


50€ ON TIL I JOTTA VOIT LUTTAA MINÄ. MINÄ MAKA AINA SE MITÄ LUPA. Lo PU ENSI KUSA KUN SAA RAHAT.


Odottelin muutaman päivän ja totesin että tämä kauppa taitaa olla tässä kunnes tuli viesti:
OLE E TSINY SINÄ KSSA J.A KOIRRAA. MAKSAN 250€ ALKU KUU KUN S AA’N RAHAA.


Ilmoitin tilitietoni (jotka olin jo aikapäiviä sitten antanut) ja sain siinä kohtaa ukaasin paremmalta puoliskolta ja isältäni: “Olen ollut tässä kohtaa aivan liian anteeksiantava ja pitkämielinen. Jollei kuljetuksesta sovittua summaa ole tilillä sovittuun päivään mennessä, on minun lopetettava tämä kauppa.” No en jaksanut laittaa viestiä perjantaina, koska minulla oli sen verran paljon parempaakin tekemistä, enkä halunnut “itkuvirsiviestejä”. Tänään, ennen tämän kirjoittamista, päätin kyseisen kaupan ja tämä parin kuukauden setti on ohi - palkkana menetettyjä työtunteja.

Turkulaisille sitten tiedoksi, olen ehdolla Turussa Vihreiden listoilla numerolla 189.


Lahjoitukset vaalikampanjaani: