sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Valokuva-albumin tarina jatkuu.







...ja maksoin pyydetyn. Sata Ruotsin kruunua hintana ei todellakaan ollut paha, sillä noin kymmenkunta yleiseurooppalaista rahayksikköä tuo hinta on (siis noin 10€).


Täytyy kyllä sanoa, että saattaa olla niin, että Tukholman reissuilla käyn tästä lähtien aina kirppiksillä. Valokuva-albumin hinnan asetin sitten paria viikkoa myöhemmin huutonetissä 100€. Katselijoita oli, mutta tarjouksia en saanut. Aiemmin muutama vuosi sitten myin valokuva-albumin toisen maailmansodan ajalta ja sama ongelma oli tuonkin albumin kanssa. Muutamalla kuvalla ilmoituksessa on vaikea kuvailla valokuva-albumi. Ihan kaikista kuvista ei oikein voi ottaa kuvaa ja laittaa ilmoitukseen.


Jaa niin... Olihan se tuolla Tukholmassa jo myynnissä. Laitoin albumin myyntiin Sarjakuvakerhon myyntitiskille loppupäiväksi. Huomiota kyllä herätti sielläkin kun oli sarjakuva pienlehtien joukossa hyvin erikoinen tapaus.


Päätin ottaa albumin mukaan järvisuomen reissulle ja suljin Huuto.net ilmoituksen tuloksettomana. Myyntitiskillä herätti kyllä huomiota ihan kivasti. Pyrin pitämään albumin aukinaisena, että ohikulkijat kiinnostuisivat. Suljettuna yleensä ensimmäinen kommentti oli "katsos, siinähän on vanha raamattu". Moni selasi, mutta kaupallista keskustelua ei oikein tuntunut syntyvän. Satasen hinta on tietenkin melko kova varsinkin nykyään, kun käteistä on harvalla mukana. Kahdeksankympin tarjoustahan tai tinkausta tuosta odoteltiinkin.


Itsellä kun on tapana usein hiukan tinkailla ja jos tarjous on sopiva en hirmuisesti venkoile vaan hyväksyn vähän turhan nopeaan tinkimisen. Pitäisi hiukan "väännellä" naamaa ja näyttää miettivältä jotta asiakas ei kokisi, että olisi ollut tilaa vielä tingata.

Puumalassa voi nähdä vihreääkultaa :)



Matkan loppupuolella alkoi Puumalan toinen toripäivä lauantaina 18. heinäkuuta. Saimme myyntikojumme valmiiksi eli tavarat esille. Hienosäätöä emme olleet vielä aloittaneet vaan ajattelimme syödä aamiaisen ja kaffetella rauhassa. Tiskille saapui rouva, joka ihasteli useampaakin esinettä. Itse en ollut kohdalla, koska olin säätämässä jotain mitä nyt en edes muista. Emäntä siinä sitten keskusteli rouvan kanssa esineistä. Selvää ostohalukkuutta oli, sen kuulin sivukorvalla, mutta käteinen kuulemma puuttui eli en uskonut kauppaa syntyvän. Emäntä sitten sanoi, että meillä käy kortti (Pari viikkoa aiemmin sain IZettle kortin lukijan tilattua ja nyt se näytti kyntensä).

Yleensä kun tulee asiakkaalta vastaus ettei ole käteistä mukana, ei sitä kauppaa tule vaikka OTTO-automaatti olisi ihan selän takana. Nyt tuli!!! Kuulin korvaani selviä kaupan merkkejä. Valokuvakerääjä, lahja, upea sekä hintaehdotus kahdeksasta kympistä. Muutakin rouva osti samalla eli korttimaksuna tuli 95€ eli ihan mukavana aamun avaus ennen aamupalaa :)







Valokuva-albumi Tukholmasta oli muutaman hetken Osto ja myyntiliike Tarvasjoen myyntiluettelossa ja myytiin siis Puumalan torilla kortinlukijalla, jonka otin tähän reissuun koe mielessä (kannattaa tutustua laitteeseen ainoa ISO miinus on, ettei sovi kaikkiin älyluureihin).


Väsynyt mutta onnellinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti