perjantai 11. joulukuuta 2015

Turun Kauppatorin Joulutori 11.12

Pari päivää jäljellä enää, eli pakkaamme sunnuntaina. Hiukan ollaan mietitty, että olisikohan mahdollista ennen joulua vielä ehtiä mihinkään myymään. Näyttää kyllä siltä, että eipä oikeen ehdi, sillä olemme joulukuun viimeisen viikonlopun päivä Tukholmaristeilyllä. Joku arkipäivä tietenkin olisi mahdollinen, mutta missä, niin sitä ei nyt oikein osaa sanoa. No katsotaan saadaanko tämmöinen arkimyyntipäivä aikaiseksi joulukuuhun.


Kokemuksena tämä joulutori on ollut ihan ok, sillä muutamat kokeilut ovat menneet paremmin kaupaksi kuin toiset. Korut esimerkkinä tulevat olemaan tästä lähtien valikoimassa mukana. LP-kipot ja niistä tehdyt variantit taas ovat menneet liiankin heikosti verrattuna siihen minkä pöytätilan vaativat. Piikkilankalamppu on sitten taas herättänyt varsin runsaasti huomiota. Myyty sitä ei ole, mutta huomion kautta uskon että alkavat menemään kaupaksi. Toki muuta kautta noita piikkilankalamppuja on mennyt kaupaksi. Eräs rouva kertoikin, että mulla on kilpailija. Ongelma vain on, että on minun myyntipaikka kirppiksellä, missä oli nähnyt piikkilankalampun. Uusiakin ideota on jo mutta katsotaan nyt, mikä tulee tuotantoon, sillä jokaisessa ideassa on omat tuotannolliset ongelmansa. Onneksi on youtube, sillä hulluhan sitä koettaa keksiä ratkaisun ongelmaan, joka on jo ratkaistu :)


Yksi asia sinänsä kismittää aina kun sen kuulee. Ihan suoraan ei toivoisi, että asiakas sanoo varastavan idean meiltä miten olemme luoneet vanhasta uutta. Se nyt on vähän sellaista, ettei sitä halua kuulla, sillä myymässä täällä ollaan ei jakamassa hyviä ideoita ilmaiseksi. Se nyt vaan on epäkohteliasta.


Huomenna eli lauantaina itse en ole joulutorilla, sillä olen päivän “oikeissa palkka töissä”, mutta tulen siinä viime hetkellä kuulemaan miten päivä on mennyt. Eli emäntä päivystää yssisseen melkein koko päivän. Parhaassa tapauksessa käy niin, että törmäät minuun muualla aamupäivästä ja iltapäivästä Kauppatorilla, sillä asiakaspalvelutyössä olen aamupäivän. Toki on tuo torimyyjän työ myös asiakaspalvelutyötä mutta erilaista kuin useimmat asiakaspalvelutyöt.

Eli huomenna lauantaina, sekä sunnuntaina voi tulla moikkaamaan meitä ja mahdollisesti ostamaan erilaisen joululahjan.

5 kommenttia:

  1. Näin kierrätyskäsityöläisenä voisin kertoa montakin tarinaa tuosta "idean varastamisesta", mutta jääköön, menköön ostamaan kaikki tarvittavat koneet ja kokeilkoon. Kyllä se harmittaa silti, ei siitä askartelunohjaana olosta saa palkkaa. Asiasta toiseen, monesti muuten se asiakkaita puhuttelevin teos, ei ole se myyvin teos, mutta hyvä jutunjuuri. Ugh, olen puhunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo piikkilankalamppukin yhdestä toisesta kuvasta kehitetty. Yleensä hyvä idea syntyykin toisen tekemästä ja lopputulos on omanlainen uusi design. Tässä kun ideat kehittyy eteenpäin ja tuotantotekniikat hiotaan loppuun niin se "ideavarkaus" vaikeutuu :)

      Poista
  2. laita omaan tuotteeseesi tavaramerkki silloin se erottuu muista... ainahan kaikkea on "kopioitu" pienillä eroilla ettei ole voitu sanoa että on kokonaan kopio :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikkilankalamppuihin olen piilottanut erään pikkujipon josta tunnista oman tuotoksen. Tästä onkin emännän kanssa puheltu. Tehdään jossain vaiheessa tai paremminkin tettetään jokin tunnuslaatta joka sitten on helppo liittää kiinteästi muutamaan tuoteryhmään :)

      Poista