Oka

Tämä blogi on hyvin poikkeava muihin blogeihini verrattuna. Pääosa blogin tekstistä on täysin tarkastamaton ja korjaamaton. Aiheena on rakkaan lemmikin poismeno ja kirjoitettu ns "tunteet pinnassa".

Meille tämä vuosi tulee olemaan varsin raskas lemmikkien osalta. Keväällä kuoli Skipperi (ikä 17-18v) ja loppukesästä kuoli emännän koira Oka (joka on blogini aiheena). Tähän vuoteen on sisäkissa Piu Paun poismeno hyvin lähellä. Viimeinen (tiedossa) elossa oleva Missun pentu (nukkui pois noin 15 vuotta sitten). Piu Pau on sentään 18-20 vuotias, eli ei mikään suuri yllätys jos ei enää seuraavaa vuotta näe. Kävelee poikittain ja turkin pesu ei enää onnistu. Kysymys on vain enää siitä, koska lähdetään sille viimeiselle piikille.

Tästä lähtee blogi joka on kirjoitettu muutama kuukausi sitten. Blogia en ole sen jälkeen lukenut enkä tarkistanut. Julkaisen sen nyt, kun suruaika on päättynyt.

Alkuun on kerrottava että tämä blogi saattaa sisältää jonkin verran kirjoitusvirheitä. Yleensä emäntä oikolukee tekstit mutta tällä kertaa se on hieman kohtuutonta.

Syy tähän on se että jouduimme lopettamaan pari päivää sitten toisen emännän koirista. Vaikka Oka oli emännän koira olin ehtinyt kiintyä tähän hännän heiluttajaan. Kaikkein inhottavimmaksi tämän tekee se että Oka oli todella hyväkuntoinen ja tilanne tuli täysin puskista. Pari viikkoa sitten alkoi voimattomuus ja syömättömyys. Viikko sitten vein Okan eläinlääkäriin kun vointi oli huonontunut hälyttävästi. Lääkäri löysi aika nopeasti syyn tai epäillyksen ja röntgen vahvisti epäillyksen. Selkäranka oli viottunut ja luupiikkejä oli itseasiassa useampia. Yksi nikama pari oli melkein luutunut yhteen ja kipulääkitys sekä hoito-ohjeet eli lepoa. Haastavaksi tämän toki teki se että toinen koira eli Kafka on ADHD joka tarvitsee paljon liikuntaa. Sunnuntai maanantai kohdilla huokaisimme helpotuksesta ja kaikki näytti menevän hyvin. Tiistaina oli heikompi päivä ja ajateltiin että tämä etenisi aaltoina siten että olisi hyviä ja huonoja päiviä.

Tuli sitten keskiviikko ja puhelu aamutuimaan. Emäntä soitti ja kertoi että Okan takajalat ovat täysin jumissa. Lähdin sitten paikanpäälle koska oli selkeä reissu eläinlääkäriin. Saavuttuani paikalle näin tilanteen. Takaruumis oli käytännössä halvaantunut. Pari kolme tuntia kului ennen kuin pääsimme eläinlääkäriin. Vaihtoehdot olivat kylmät ja eutanasia oli käytännössä ainoa vaihtoehto.

Ne joilla on lemmikkejä osaavat varmaan ymmärtää tuskan. Siinä silitellessä kun rauhoituspiikin vaikutusta odoteltiin keskityin jotenkin Okan turkkiin. Täydellinen ja terveen koiran turkki. Minulla on ollut useita lemmikkejä ja tässä keväällä Skipperi niminen kissa katosi. Ulkokissat ovat siinä suhteessa helpompia tai toisaalta kamalampia. Ne vain katoavat piiloon kitumaan. Helppo minulle kyllä mutta en voi olla ajattelematta sitä miten Skipperi kitui kuollessaan. Skipperi toki oli helpompi ymmärtää. Turkki oli jo huonokuntoinen joka on selkeä merkki kissoissa ja koirissa että lähtö on lähellä. Okan pois meno on siis paljon vaikeampi ymmärtää. Terveen oloinen koira jolla ei ollut mitään merkkejä joiden takia olisi ollut odoteltavissa tämä tilanne. Jälkeenpäin ne merkit kyllä osaa poimia mutta ei silloin muutama kuukausi sitten kun ne olisi pitänyt huomata ja ymmärtää.

Keskiviikkona illemmalla sain puhelun ja asia koski erästä esinettäni joka oli myynnissä. Esineellä ei ole tässä kohtaa merkitystä. Oli vain paska fiilis ja oli pakko tsempata itseään kaupan tekoon. Kaikki sujui kyllä ihan hyvin siihen asti kunnes alkoi tarina että vastaava esine oli jäänyt evakkotaipaleelle sukulaiselta ja se oli syy ostaa tämä esine. Nämä tarinat ovat osa työtäni ja kuuntelen ja keskustelen niistä aina koska se on vaan hyvää asiakaspalvelua. Nyt vain oli pakko purra hammasta ja kestettävä tämä. Minua vain ei yhtään kiinnostanut kuunnella. Jos tässä kohtaa tätä lukee henkilö jota tarkoitan pyydän anteeksi jos oli kylmän kuuloinen se ei ole normaalia käytöstäni. Oli tosi huono päivä.

Siinä kun viimeisiä henkäyksiä Oka veti kysyin emännältä että ottaako hän kaulapannan. Otti pois ja jotenkin olemme siinä suhteessa samanlaisia että sitä ei jätetä. Kaulapanta on minulle riiston ja kahleen merkki. Sitä pidetään vain pakosta ja sympolisesti sitä ei vain voi jättää paikoilleen. Kaulapanta jonka tarve on ohitse lentää roskiin minun mielestäni. Sillä ei ole minulle mitään arvoa edes tunne pohjalla.

Mietin eilen illalla että minun on nyt tästä tilanteesta otettava myös hyöty irti vaikka se voi kuullostaa kylmältä. Teen usein työtäni tilanteessa että omainen on kuollut ja minä tinkaan hintaa parhaaksi mahdolliseksi. Minun on muistettava tämä tunne silloin jotta osaan käyttäytyä oikein. Toisaalta on myös muistettava että ne poisnukkuneen omaisen tavarat ovat sama kuin edellä esittämäni kaulapanta. Tarpeetonta tavaraa josta on päästävä eroon. Muistot ovat ne tärkeimmät asiat.