lauantai 30. syyskuuta 2017

Keikkajulisteita lavatanssien kulta-ajoilta.

Onpas sitä kulunut aikaa edellisestä blogista. Viimeinen julkaistu blogi on yli puolen vuoden takaa. Kyllä tässä välissä on aloitettu kirjoittamaan ja kirjoitettu melkein valmiiksi blogeja, mutta eivät ole valmiiksi asti päässeet. Aika vaan on ollut kortilla, eikä sitä kirjoitusintoa ole ollut. Aiheita toki olisi ollut vaikka muille jakaa. Alkukesästä esimerkiksi tehtiin projekti, joka on maannut vuosikymmenen tai pari aloittamatta. Eli Tarvashovin vanhat keikkajulisteet laitettiin myyntiin.



Kaikki alkoi kun olin vahtimassa siskon lapsia. Ihan normaalia settiä: DVD päälle ja “vahti” tietokoneen ääressä. Pärjäävät hyvin pari tuntia siinä lasten leffaa katsellen. Tällä kertaa sain pienen sydänkohtauksen. Leffa ei kiinnostanut vaan iso piirustuspaperi, jonka mummi oli tuonut mukanaan edellisellä käynnillä. Eino Grönin juliste 70/80-luvulta!!!

En napannut tätä julistetta lapsilta vaan kysyin onko noita lisää? Ja kyllä oli. Lasten jo piirtämät jätin ja koskemattomat pelastin. Soittelin sitten äidilleni kertoakseni, että ei tuo enää julisteita piirustuspaperiksi.Sanoin käyväni ostamassa piirustuspaperia. Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun äitini ei usko minua, että jokin esine tai esineryhmä on myytävissä hyvään hintaan. Kuinka usein onkaan käyty keskustelu “Kyllä se on Arabiaa mutta arvo on kolikko kaksi.” tai “Ei kukaan tuosta mitään maksa.” seuraavaksi ihmetellään kun sanon “Parisataa siitä nyt sitten maksettiin.” Ei sitä voi tietää mikä on arvokas ja mikä ei ole, ellei ole asialle “vihkiytynyt” (eikä edes silloinkaan kaikkea voi tietää).

Keikkajulisteiden tarina on minulle hyvin tuttu lapsuudestani. Niitä oli säkki tolkulla aikoinaan ja ne olivat piirustuspaperia minulle, siskolleni ja veljelleni 80/90-luvulla. Aikoinaan Tarvasjoen Tarvashovi oli suosittu tanssipaikka. Silloin lavatanssien kulta-aikoina. Useiden vuosikymmenien aikana eli 60-, 70- ja 80-lukujen aikana lähes kaikki suomen kärki artistit ja yhtyeet kävivät keikalla juuri Tarvashovissa. 80-luvulla alkoi disko kausi ja 90-luvun alkupuolella se päättyi.

Isäni oli juuri tuon iskelmä ja lavatanssi ajan vastuussa artisti hankinnasta sekä oli Hovin isännöitsijä. Diskokauden julisteita ei meillä ole koskaan ollut, sillä isäni disko-kautena ollut vastuussa artisteista. Mainontaan tarkoitetut keikkajulisteet lähetettiin siis isälleni, eikä niitä jaettu montaakaan esille. Usei yksi tai kaksi laitettiin Tarvashovin seinälle ja nekin otettiin pois kohtuu siisteinä. Usein artistit lähettivät julisteita kymmenen, kaksikymmentä tai enemmän, mutta vain harva käytettiin. Isäni keräsi julisteet kotitilamme vintille apulanta- ja kananrehusäkkeihin. Säkkejä oli 80-luvun puolessa välissä useita kymmeniä, jokaisessa säkissä oli kymmeniä artisteja ja satoja julisteita. Puhumme siis tuhansista jopa kymmenistä tuhansista keikkajulisteista. Hovin kulta-aikojen keikkamäärä oli huikea. Viiden vuosikymmenen yksittäisten keikkojen määrä lasketaan parissa kolmessa tuhannessa. Kaikkein kuuluisin taitaa olla Metallica, joka kävi Tarvashovissa vuonna 1984. Tarkkaa lukua keikkojen lukumäärästä ei kukaan tiedä, eikä tule sitä koskaan tietämään. Mitään kattavaa kirjaa ei esiintymisistä pidetty. Montaa ei ole enää elossa niistä, jotka tietävät Tarvashovin tarinan kokonaisuudessaan. Omaksi onneksi isäni on yksi niistä harvoista.

Olen siis koko elämäni tiennyt näistä julisteista ja ne ovat olleet pitkään työlistalla. Nyt kun äitini päätti viedä piirustuspaperia lastenlapsilleen, niin aktivoiduin. Keikkajulisteet ovat huonoa piirustuspaperia ja aivan liian kalliita. Omassa lapsuudessani piirsin kymmenien ja taas kymmenien keikkajulisteiden etu- ja takapuolelle jos jonkinlaista taideteosta. Saman teki siskoni ja veljeni. Siskonlapsilta tämän hauskuuden päätin estää ja hommasin muuta piirustuspaperia.

Tuhansia keikkajulisteita on hävinnyt aikojen saatossa muullakin tavalla kuin lasten piirtämänä. Joskus vuosituhannen vaihteessa isäni vei säkkitolkulla julisteita paperinkeräykseen. Eihän isäni ollut tietoinen niiden arvosta. Toinen iso hävikki kävi kun päärakennuksen vintillä oli tulipalo. Päärakennus säästyi täydeltä tuholta, mutta tuhannet ja taas tuhannet keikkajulisteet kärsivät palossa ja heitettiin jätelavalle. Mutta kiitos, kotitalon laajojen säilytystilojen 1000-1500 keikkajulistetta säästyi kuin vahingossa. Ja ne laitettiin nyt myyntiin.

Olet mahdollisesti lukija nyt kauhun sekaisessa tunteissa sen takia, että tuhansia ja taas tuhansia keikkajulisteita on menetetty lopullisesti. Mutta on hyvä muistaa, että on suuri tuuri ettei kaikkia ole menetetty, vaan ne mitä on nyt myynnissä, ovat säilyneet jopa painotuoreessa kunnossa. Reilusti yli puolet ovat hyvä tai upea kuntoisia. Useissa kymmenissä on postileiman, sillä ennen keikkajulisteet oli tapana lähettää rullassa ja päällimmäiseen julisteeseen kirjoitettiin osoite sekä liimattiin postimerkki. Totta kai minua ja isääni harmittaa nyt se, että paljon upeita keikkajulisteita on menetetty, mutta kaatunutta maitoa on turha itkeä. Minä keskityn etsimään niitä julisteita mitä on olemassa ja on mahdollista, että voin vielä löytää ne Hovin disko aikakauden julisteet. Minä keskityn siihen mitä on olemassa ja minkä voin pelastaa. Sillähän minä tienaan elannon. Tuhoutuneet ovat tuhoutuneita ja sille ei voi mitään.

Ja tietenkin: kaikki vihjeet vinteistä, joita koluta, otetaan vastaan. Ollaan kiinnostuneita ostamaan tai vastaanottamaan “uutta” (vanhaa) tavaraa myyntiin :)


Linkki kaikkiin keikkajulisteisiin :)