Valaisimien korjaaminen ja rakentaminen.

Kuinka vaikeaa on löytää tiettyjä valaisimen runkoja? Todella vaikeaa. Ei tarvitsisi olla edes kunnossa sillä puran ja kokoan uusiksi valaisimiksi. Tietoa ja taitoa on, mutta osia puuttuu. Eikä se jää kiinni siitä etteikö sähköpuolen paperit olis kunnossa. Tosin lampun sähköissä tai sähköistämisessä ei ole mitään kovin hankalaa. Kaksi karvaa lampun kantaan ja maadoitus niin siinä se on. Muut asiat ovat niitä hankalia.

Yksi ensimmäisistä korjaamistani kattovalaisimista oli oikea murheenkryyni. Komea 30-luvun kattokruunu kuudella S:n muotoisella kaarella ja viittä erilaista kristalliprismaa, joista osa oli laatikon pohjalla kun aloitin homman. Jouduin itse asiassa irrottamaan kaikki sillä koko lamppu piti laittaa alkutekijöihinsä. Vanhat johdot oli uusittava, koska kuparijohto vasten messinkiä ei ole ihan hyvä asia. Purkaminen oli ensikertalaiselle oma hommansa, joka nykyään sujuu aika kivuttomasti. Suurin ongelma tuli sitten S:n muotoisten haarojen kanssa. Johdot eivät tulleet ulos vetämällä. Siinä sitten pyörittelin valaisimen haaroja ja poltin puoli askia tupakkaa. Luovutin sitten viiden tuskaisen työtunnin jälkeen. Toki purkamiseen meni se pari tuntia.

Seuraavana päivänä sain ahaa elämyksen ja kävin ostamassa pienen tilan putkileikkurin. Päätin kokeilla katkaisemalla S:n puoliksi jos saisin näin johdot pois. Homma onnistui helposti. Haaran sitten kokosin takaisin tekemällä kierteet haaran puolikkaisiin ja päälle laitoin putken pätkän johon tein myös kierteet. Toki jotkut sanovat että “tuhosin” antiikkivalaisimen mutta sähköturvallisuus ajaa ohitte ja kovaa, sillä siinä tehdyt oikaisut vievät linnaan.

Johtohässäkän jälkeen aloitin valaisimen kokoamis urakan. Jos nyt oikein muistan meni kohtuu jouhevasti. Yleensä jos jotain jää mieleen, niin ne hankaluudet, ei se että jokin menee jouhevasti. Prismatkin menivät aika kivasti järjestykseen. Osasta toki oli kiinnityskoukku rikki ja korvasin sen kullan värisellä rautalangalla. Liitoksia ei edes näkynyt ja olin hyvin ylpeä itsestäni, kun lamput syttyivät ja valaisin oli valmis. Työtunteja toki meni aika paljon.

Harjoitustöinä rakentelin muutaman kristallikruunun ja barokkivalaisimen. Ajatus oli, että ihan työnä tekisin, kun noita valaisimen osia tuli ostettua Sariolan lampputehtaan lopetushuutokaupasta. Sitten aloin laskemaan kuinka kannattavaa on korjaaminen. Otetaan esimerkiksi barokkivalaisin kahdeksalla haaralla. Purkuun menee tunti tai kaksi, jokaisen haaran uudestaan johdotus vie puolesta tunnista tuntiin ja haaroja on kahdeksan. Kokoaminen vie tunnin tai pikkaisen päälle. Eli 6 tuntia siis menee vähintään ja tälle sitten alvillinen hinta. Yrittäjän työtunnin arvo pitäisi olla 50€ paikkeilla varsinkin, kun puhutaan työstä,  jossa tarvitaan ammattipätevyys. Vaikka laskisi 25€ mukaan, niin hintaa tulee enemmän kuin ihmisillä on halua maksaa. Totesin silloin, että myyn varaosia, en työtä. Enkä korjaa mitään, kun sen kannattavuus on vähän niin ja näin.

Tämä siis joitakin vuosia sitten.

Nykyään olen aloittanut valaisimien rakentelun uudestaan sillä tuli idea rakentaa uusia valaisimia valmiiden runkojen päälle. Hyvin lähti liikkeelle ja kiinnostusta oli, mutta nyt ovat rungot loppu, joiden ympärille rakentaa. Eilen kiersi kahdeksan kirppistä läpi. Ekotorilta tuli “ystävällinen” ilmaisu kun kyselin raatojen perään. Eivät myy viallisia tai testaamattomia sähkölaitteita. Menee siis hyvä runkoja roskiin. Ei auttanut se, että olen sähköasentaja. Ei auttanut se, että olen yritys, jolloin kuluttajansuoja ei ole este. Olen ennenkin haukkunut Ekotoria ja voin kertoa, että koko lafka saisi mennä konkurssiin. Punaisen ristin Kontissa sentään tajuttiin asia ja otettiin yhteystiedot ylös ja lupaus, että laittavat sivuun raatoja ja ostan sitten laatikoittain. Käyn jossain vaiheessa kyselemässä ihan sen takia, että osoitan olevani tosissani ja olen valmis maksamaan rungoista.

Toki Facebook on ilmoiteltu ja sieltä pari runkoa onkin jo tullut. Tori…. v***n tori-ilmoitukset ja niihin vastaajat. Ilmoitukseen kirjoitan selkeästi “En hae kaukaa. Turku-Lieto väliltä”. S-postiin tupsahtaa viesti: “Tervetuloa Ouluun…..”

Eli hyvä lukijani, jos teillä on valaisimia joista saan rakenneltua uutta, niin lähetäppä viestiä ostojamyynti.tarvasjoki@gmail.com

Kunnon ei tarvitse olla hyvä, homeisetkin käy. vaikka harvemmin valaisimen runko homeeseen menee. Eli etsinnässä olevat kattovalaisimen rungot ovat:

-Ketjun varassa roikkuva monihaarainen 80-luku ja nuorempi. Nämä otan lahjoituksina vastaan sillä ketju ja kiinnikkeet ovat käyttökelposia osia.

-Ketjun tai metalli putken varassa roikkuva valaisin jossa on puolikkaan pallon muotoinen metallirunko. Yleensä 6-8 lasinpuolikasta metallirungon välissä. Lasit voivat olla kaikki rikki, sillä niitä ei tarvita. Olen valmis maksamaan 5-15€ riippuen käytettävyydestä, ei kunnosta. Eli, jos on täysin ruosteessa, mutta suoraviivainen, niin 15€ on kauppa summa. Jos on ala-osassa muotoja ja lamppu on hyväkuntoinen, niin kauppasumma on 5€

-Johdon varassa roikkuva kangasvarjostin iso puolipyöreä. Otan vastaan lahjoituksena.

-Kangasvajostimen kupuja myös otan vastaan lahjoituksena tyyliin mitä homeisenpi sen parempi.

Rakennan siis piikkilankalamppuja ja niiden rungot on tällä hetkellä loppu. Piikkilankaa on kolmisen sataa metriä :)

Romukauppiaan työpäivä.

Tässä romukauppiaan arjessa yksikään työpäivä ei ole täysin samanlainen. Toki hyvin samaa kaavaa toistavat, mutta hyvin harvassa ovat ne päivät jotka olisivat täysin identtisiä. Teen yleensä kaksi pitkää päivää viikossa eli keskiviikon ja lauantain. Muut päivät viikossa ovat sitten ääripäästä ääripäähän joko hyvin vähätöisiä tai sitten aamusta iltaan.

Otan nyt yhden päivän esimerkiksi eli keskiviikko 21.10 meni näin:

Herään siinä kympin paikkeilla puhelinsoittoon. Vastaan kaikkiin puheluihin usein jopa siten, että herään puheluun. Ei ole ollenkaan harvinaista, että sovin kaupan unenpöppörössä ja puhelun jälkeen ihmettelen mitä tuli sovittua. Nyt oli kuitenkin puhelinmyyjä puhelimen toisessa päässä. En ollut kovin ystävällinen ja olisin taas saanut emännältä satikutia, jos olisi kuullut töykeän puhelinkeskustelun.

Mietin, että nousenko ylös vai koetanko nukkua hetken vielä, sillä suunnitelma oli, että vasta siinä puolenpäivän pintaan aloitan työpäivän. No pää tyynyyn ja unta kuulaan.

Nukuin parisen tuntia ja aloitin työpäivän. Normaaliin tapaan kahvi tulemaan ja tupakalle. Samalla kun polttelin tupakkaa aloitin purkamaan viestejä joita on tullut. Toistakymmentä s.postia tai facekommenttia jotka vaativat reagointia. Ei tosin sovittavissa olevaa uutta kauppaa vaan pari käytännön järjestelyä s.postin kautta. Eli aika leppoisa päivän alku.

Kaffen juotuani otin uuden kupillisen mukaan autoon ja soittelin ennen lähtöä päivän ensimmäisen työkeikan varmistuspuhelun. Eli hain lampun raadon lahjoituksena. Osoite oli ihan helppo löytää siitä syystä, että olen joskus aiemmin pyörähtänyt samalla alueella jonkin työkeikan osalta. Osoite oli näitä joita ei löydä helpolla ellei tämä osoitteen metsästys ole joka päiväistä.

Lamppu autoon ja siinä sitten huomaan, että kamera on jäänyt matkasta eli kotiin takaisin. Otin siinä sitten samalla yhteyttä emäntään ja kyselin tuleeko mukaan tänään Tarvasjoelle vai otanko pelkästään koirat. Emäntä jäi sitten hoitamaan Sarjakuvakerhon asiota ja koirat tulivat minun seurakseni. Soittelin emäntää odotellessa päivän toisen noudon käytännön järjestelyistä. Sovin sen illemmalle ilman tarkkaa aikaa sillä on kuulemma loppu päivän kotona.

Ajelin Tarvasjoelle kuunnellen silloin tällöin Kafkan haukkumista ja Okan ulinaa. Ovat kuin pikkulapsia, jotka kyselevät “Koska ollaan perillä? Koska ollaan perillä? Koska…”. Viimeiset sadat metrit en edes yritä huudella koiria hiljenemään sillä parempi, että ilmoittavat tulostaan sillä silloin talon kissat ehtivät piiloon. Enkä minä kissojen takia pelkää vaan koirat saattaisivat kohdata naskalihanskan, joka repii kuonoo haavoja. Olen irroitellut ennenkin kissoja koiran lihasta ja se ei ole hauskaa homma.

Tällä kertaa ensimmäisenä työnä oli asuntoauton siirtäminen huoltoasemalle. Tuulettajan remmi oli viime reissulla mennyt poikki. Onneksi ei tarvinnut ajella kovin kauas kuitenkaan. Tarvasjoella on yksi viimeisistä oikeista huoltoasemista. SEO:lla on oikea huolto ja korjaamopalvelu olemassa!!! Semmoinen klassinen 80-luvun tyyppinen huoltoasema. Ei moderni ABC missään nimessä vaan kunnon huoltoasema. Erikoisuutena pihalla vanhat traktorit ja puimurit.

Tarkistan taas kerran viestit ja vastaan niihin. Vastaan yleensä kaikkiin viesteihin alle 6 tunnin sisällä, mutta pyrin siihen ettei yli 12 tuntia yksikään viesti makaa ilman vastausta. Niitäkin käy, mutta viestiliikenne on ihan tolkuton minulla. Yli 20 viestiä päivässä mutta parhaimmillaan lähes 100 viestiä päivässä.

Aloitan ne “oikeat” työt latolauta pirttipöydän rakenteen tukemisella. Saan valmiiksi ja aloitan kokoamaan pöytää kasaan. Viimeisenä lyön kiilan kiinni ja “poks!”. Hahlo halkeaa. Mietin vain siinä, että “pitihän tämä arvata”. On ollut aika murheenkryyni tämä pöytä. Lyön kiilaa syvemmälle, että saan halkeamaa levitettyä ja toivon ettei tule lisävauriota. Onneksi ei tule. Syy miksi näin tein on ihan se, että siten saan liimaa tikulla laitettua halkeamaan kunnolla. Kiila ylös ja puristin paikoilleen. Halkeaman koko mitalla puristuu ylimääräistä liimaa eli onnistumiselta vaikuttaa. No tämä pöytä tekee varmaan vielä jonkin tepposen minulle.

Juon pikaisen kaffen ja aloitan tämän päivän tärkeimmän työn eli kuvaamisen ja kohteiden luetteloinnin. 18 eri kohdetta joista teen myöhemmin huutonettiin ilmoituksen. Isäni auttaa tässä toimien kirjurina. Pyrin kuvatessa olemaan niin tarkka kuin vain osaan ja varsinkin mitoissa täytyy toleranssi pitää alle 5mm puoleensa. Valaisimien lasikuvuissa ja muissa sellaisissa joissa parikin millä ratkaisee toleranssia pyrin pitämään alle 2mm. Onneksi tällä kertaa ei ollut noita tarkimpia kohteita suunnitelmassa kuvata.

Noin kello 18 lopettelen ja lähden kohti Paimiota hakemaan piikkilankaa sillä teen sitten niistä piikkilanka lamppuja. Löydän perille helposti sillä osoite oli helppo ja autotallin oveen nojaa noin 200-300 metriä piikkilankaa (voi olla enemmänkin). Maksan sovitun kaksi kaffepaketti eli tätä vanhan aikaista oravannahkakauppaa. Lastaan pikaiseen autoon takapenkeille laittaen väliin pahvia. Takalaatikkoon ei oikein voi laittaa, koska siellä on kaksi koiraa ja emäntä voisi suuttua, jos palautan koirat piikkilankaan sotkeentuneena.

Vien koirat emännälle ja vaihdamme kuulumiset pikaisesti.

Kotiin palatessa kiroan sitä, että tiskit on tekemättä ja kellon ollessa jo yli kahdeksan ei ole kiva huomata olevansa hyvin nälkäinen. Päivän ensimmäinen kunnollinen ateria kello kahdeksan jälkeen on minulle hyvin normaalia. Tiskaan nopeasti kattilan ja laitan kastikkeen lämpiämään. Pastaa pekonikastikkeella on tämän illan ruokana.

Veden kiehumista odotellessa aloitan tekemään ilmoituksia. En kuitenkaan tee kuin pari sillä ei vain huvita eli pidän hetken taukoa ja katselen youtubesta videoita.

Siinä kello 23 aloitan tekemään ilmoituksia. Ilmoitusten tekoon menee hiukan runsas tunti, joka on minulle aika keskiverto aika kun teen 15-25 ilmoitusta. En yleensä vaivaudu tekemään alle viittä ilmoitusta kerrallaan. On paljon tehokkaampaa tehdä kerralla enemmän kuin muutama silloin tällöin.

Työpäiväni siis alkavat hyvin harvoin kukonlaulun aikaan sillä yleensä asikaskäynnit eivät ole tosiaan aamuvarhaisella. Aikaisintaan olen liikkeellä kello kympin paikkeilla, mutta silloinkin se työpäivä venyy helposti siihen puoleen yöhön. Tori- ja markkinapäivät ovat sitten asia erikseen sillä siellä ollaan useimmiten jo yhdeksältä aamulla. Tosin tori- tai markkinapäivän valmistelut edellisenä päivänä ovat usein päättyneet pimeän aikaan.

Tämähän on aika semmoista yrittäjän arkea, jossa ei niitä tunteja lasketa…. :)

Turun kauppatorille... kulttuurirakennus?

Turunsanomien verkko uutinen 10.10.2015

http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/820985/Taiteilija+Andersson+toisi+kauppatorille+kulttuuria

Kannattaa tosin käydä etsimässä käsiinsä Turun sanomat kyseiseltä lauantailta. Lehtiartikkeli on kattavampi kuin verkkouutinen.

Ikävä kyllä herra Andersson saa minun mielestäni tunkea ajatuksensa pääosin sinne roskikseen. Ajatuksena tällä herralla on, että kauppatorille rakennettaisiin kulttuurirakennus ja torikauppiaat pois. Kyllä, kyllä on hyviä esimerkkejä maailmalta siitä, että kulttuurikeskus torille ja torikaupankäynti sivukujille. Kyllä, kyllä se on onnistunut malli, mutta ei Suomessa eikä Turussa.

Ajatuksena on ihan hyvä, että kävelykadulla olisi torikauppiaden paikka sekä jokirannassa. Toteutuminen on ihan mahdoton. Ensinnäkin logistiikka on aika karmea. Aamulla siinä klo 6-9.00 kävelykatu täynnä torikauppiaiden autoja sekä sitten 15-17.00 toisen kerran sama touhu. Kävelykatu on tällä hetkellä toimimaton tälle eli penkit, istutukset yms pitäisi poistaa. Kiveyskin on suunniteltu jalankululle ei jokapäiväiselle autoliikenteelle. Koko kävelykatu pitäisi siis pistää remonttiin ja tämä ei tule onnistumaan.

Jokiranta taas toimii hyvin rakenteellisesti. Aamulla toriautot eivät ruuhkauttaisi kovin pahasti kävelykatua mutta iltapäivällä tilanne on toki eri. Katurakenne on suunniteltu selkeästi rankempaan liikenteeseen ja istutukset, penkit yms ei luo samaa ongelmaa kuin kävelykadulla. Asiakkaat vaan taitavat pyöriä keskustassa kevään, kesän ja syksyn, sillä jokiranta on kauttakulkureitti niille, joita toriostokset kiinnostaisivat. Toinen asia on se, että kaupankäyntialue venyisi pitkäksi ilman keskittymää ja harva kävelisi päästä päähän.

Turunsanoman lehtiversiossa oleva taiteilijan kuvakin on niin päin persettä kuin vain voi olla. Ne muutamat autot jotka kuvassa ovat kulkevat nykyistä kulkusuuntaa vastaan. Eli eipä taiteilija taida edes tuntea ympäristöä. Missä muuten ovat bussipysäkit? Onko turussa lopetettu bussiliikenne tai siirretty pois keskustasta? Näin ilmeisesti herra Andersson haluaisi.

Tämä herra Andersson voi tunkea suunnitelmansa sinne minne ei aurinko paista. Meillä on hyvä kirjasto Turussa. Pääkirjasto ja sen ympäristön kehitys kulttuurille olisi minun mielestäni se oikea tapa. Jokirantaan pientä performanssitaidetta kesän ajaksi ihan kaupungin toimesta ja maksamana, samoin kävelykadulle. Tämä toisi syyn tulla keskustaan hengailemaan. Toriparkki myönteinen olen. jos suunnitelma toteutetaan siten, että torikauppiaita ja heidän toiveitaan kuunneltaisiin. Ei pelkästään Forumia, Hansaa, Wikkeä yms. isoja vaikuttajia. Näille isoille on mielestäni suuri etu, että torikauppiailla, keskustan ravintoloilla, pikkuliikkeillä menisi hyvin, sillä nämä tuovat keskustaan väkeä. Ei kulttuurikeskus tuo yksin keskustaan väkeä. Terve ja hyvin toimiva tori on mielestäni oma kulttuurinähtävyytensä. Tori kaupankäynnin ohella voi olla hyvää ja viihdyttävää kulttuuritoimintaa. Katusoittajat ja erilaiset katuesitykset sopivat torille hienosti. Ehdottomasti myös taide ja taidenäyttelyt ovat loistava lisä terveessä ja hyvinvoivassa tori-ilmapiirissä. Tori on koko Turun omaisuutta ja hyvin toimiva tori on ylpeyden aihe.

En muuten edes tiedä missä tilanteessa koko toriparkki nykyään on. Siitä on väännetty ikuisuus. Oma kokemus ja oma myyntityö kauppatorilla on luonut näkemyksen minulle mitä Kauppatorille on nyt tehtävä.

Toriparkki pitäisi rakentaa siten, että parkkihallista ei rakenneta suoraa yhteyttä kauppakeskuksiin vaan “pakotetaan” ihmiset maanpinnalta kävelemään siten, että näkevät myös kauppatorin. Kauppatori tulisi kattaa reunoilta siten, että katoksen alla on valaistus pimeään aikaan, mutta valoisalla auringonvalo tulee esteettä torille. Jopa olen ajatellut, että tori voisi olla kaksi kerroksinen niin, että siellä olisi pikkuputiikkeja ihan kiinteästi eikä vain pelkästään normaalin torikaupan tavoin päivän ajan. Tätä ajatusta on vaikea kuvailla tekstillä. Osaisimpa piirtää ajatukseni paperille.

Nykyään kauppatori on PERKELEEN KAMALASSA KUNNOSSA!!! Rumat rakennukset reunoilla (osa jopa suojeltu, joka on jokin aivopieru), kiveys on kuin perunapelto ja valtavat roskikset sijaitsevat kahvilan lähellä. Oikein lämpimänä päivänä voi kahvileipää syödessä maistaa mätänevän banaanin. Lisäksi keskellä toria on ruma tolppahässäkkä ja pöydän jalat uppoavat kesäkuumalla kiviä sitovaan pikeen. Vain muutamalla kauppiaalla menee hyvin, muilla aivan suolesta koko myynti. Suoraan sanoen häpeän kauppatoria. Se on Suomen surkeimmassa kunnossa oleva tori!!!

Jotain tarttis tehä tänään!!!!

Ei miettiä miten lähdetään miettimään niin kuin turkulainen päätöksenteko yleensä on!!!

Joten päättäjät. Tekoja SAAAAAATANA!!!!!!!!!!!

Flunssan kiusa romukauppiaalle :(

Yksityisyrittäjälle perus flunssa on riesa, joka voi vaikeuttaa elämää uskomattoman paljon. Saikkua ei oikein voi ottaa, kun totuus vain on se, että hommat on hoidettava vaikka ei yhtään tee mieli lähteä kotoa.

Tänään eli perjantaina 9.10 (laitan tämän päiväyksen ihan sen takia koska saattaa olla, että julkaisen blogin tuonnempana ja silloin tarina ei koske kuluvaa päivää) aamu oli hyvin ankea. Iski pikku flunssa ja ilmeisesti tähän flunssaan liittyy huonosti nukuttu yö eli tuli heräiltyä vähän väliä. Puolenpäivän paikkeille oli katselmus sovittuna tavara erästä ja kävinkin katsastamassa sen. Erä vain oli hiukan heikko kaupallisessa mielessä. Rehellisesti sanottuna olisi pitänyt jättää tarjous “50€ tuohon käteen niin vien nämä pois”. En sitten ollut niin ‘hereillä’, että olisin sanonut ettei kiinnosta. Flunssa pistää aivot käymään hitaalla ja eipä tuo huonosti nukuttu yökään auta asiaa. Ei kannata lähteä hakemaan erää, joka on myyntiarvoltaan 250-300€ reaalimaailmassa. Kuljetuskustannukseksi on arvioitava 50€, sillä polttoaine yms. ei ole ilmaista. Varastokustannukseksi on asetettava toinen 50€. Sohvasta ja sängystä on oletuslaskelmaan asetettava 100€ ‘topinoja-riski’ eli kaatopaikkamaksu, joka lankeaa liian helposti sohvien ja sänkyjen kohdalla. Tuohon sataan euroon siis sisältyyy se, ettei ne tuo omaansa takaisin, kuljetus Topinojalle ja kaatopaikkamaksu, joka on 10€/esine. Romukauppiaan riskianalyysi on aika kylmä. Tähän kohtaan flunssa vain esti sen asiallisen ja kohteliaan kieltäytymisen. Flunssa on hankala asia, koska silloin ajatus ei vain juokse niin kuin kuuluu.

Huomenna eli lauantaina taas olisi se viikon tärkein työpäivä. Teen yleensä keskiviikkona ja lauantaina suurimman osan töistä. Tilanteesta riippuu onko pakkauksia, kuljetuksia, hinnoitteluja, korjauksia, rakentamisia, kuittien järjestämistä, kuvaamista, netti-ilmoitusten tekoa jne. Teen pääosin näitä töitä keskiviikkoisin ja lauantaisin. Huomiseksi on vain luvattu viileää ilmaa ja kaikki listalla olevat työt ovat ulkotöitä. Tämä onkin dilemma. Flunssa ja ulkohommat eivät ole viisas temppu, mutta jollei käsillä olevia töitä tee nyt, on ensi kuussa sitten köyhä olo. Työt on tehtävä tietyn aikataulun puitteissa, jotta sitten työpalkka kotiutuu kaupan muodossa myöhemmin. Nyt siis saan palkan siitä työstä mitä olen tehnyt kesän aikana, viime talvena tai jopa viime syksynä. Jos siis haluaa viettää leppoisampaa joulua, on tehtävä töitä flunssaisena ulkona. Yrittäjän ongelma, jota ei ehkä perus palkansaaja tule ajatelleeksi.

Kuluva viikko on muutenkin ollut hiukan kiireisempi, sillä selviä viitteitä on, että “pesänrakennuskuukausi” on alkanut. Suomeksi tarkoittaa sitä, että puhelin soi ja viestejä tulee ihan kivasti. Tätä kestää kuukauden ja sitten hiljenee. Joululahjoja ei minulta osteta vaikka monet esineet mitä minulta voi ostaa sopisivat lahjana annettavaksi. Olisihan sitä kiva saada oma osansa joululahjabisneksestä, mutta käytetty esine ei kuulu lahjaostoksiin.

Jaa niin, tuli tuossa alkuviikosta haettua erä huonekaluja ja täytyy sanoa, että oli hyvin erilainen kokemus. Ensimmäisessä kontaktissa eli viestissä oli kuvat (selkeät, joka on harvinaista), mitat (tieto on kiva, mutta kokeneelle ei niin tarpeellinen heti alkuun) ja sijainti. Kaikki tiedot ja enemmänkin siihen mitä tarvitsen suunnitellakseni aikatuluani. Emäntä tuli mukaan, kun käytiin katsastamassa tavarat ja sopimassa kaikki käytännön järjestelyt. Perus tervehtimisien jälkeen esitin tärkeimmän kysymyksen eli aikataulun. Yllätys ei ollut iso, kun aikaa oli vain pari päivää. Aika semmoinen perus juttu tuo muutaman päivän aikataulu  ja siksi se kuuluu jopa tärkeämpänä tietona ottaa selville, kuin mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Aikataulua ei voi, muuttaa tavaran määrää ja hintaa voi. Loppu onkin sitten normaalia kaupan ehtojen kyselyä ja sopimista mitä tehdään ja miten.

Tietenkin kävin päärakennuksen yläpohjan/vintin läpi, sillä purujen seasta on usein löytynyt arvokkaimmat aarteet. Tällä kertaa oli vain 70/80-luvun sanomalehtiä, joille ei ole kysyntää. Inhottavia paikkoja nuo vintit. Selkä vääränä pölyssä ja pimeässä saa etsiä, mutta se kannattaa usein, sillä siellä ne aarteet ovat. Myöskin klapipinot kannattaa vilkaista, sillä sieltä niitä aarteita on tarpeeksi usein löytynyt. Olkkari on yllättäen useimmiten minulle niitä vähemmän kiinnostavia nurkkia taloudessa. Kokemus on opettanut mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja jopa niin, että ‘nokalla’ eli hajuaistilla saattaa ne parhaat aarteet löytyä. Miksi käyttää vain näköaistia kun ihmisellä on useita hyviä aisteja joita käyttää.

Eli hyvä lukija, jos jossain kohtaa tarjoat esineitä minulle, varaudu kysymyksiin jotka saattavat tuntua epäoleellisilta. Ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä minulle, sillä tavaroiden lisäksi minun on mietittävä logistiikka, aikataulu, pakkaus, kaatopaikalle menevien määrä, hävikki, varastointi, myyntikustannukset, jotka vaihtelevat esineryhmittäin, myyntihinta-tavoite, myynnin epäonnistuminen eli riskianalyysi jne. ja nämä kaikki mietin silloin kun jätän tarjouksen. Myyjälle tärkeitä tietoja ovat aikataulu, hinta ja mitä kauppaan kuuluu eli paljon pienempi osuus kuin ostajalla, joka yrittää myydä voitolla eteenpäin. Tarjoushetkellä siis voin olla pitkäänkin hiljaa ja vain laskea mielessäni kokonaiskuvaa sekä kaupan ehtoja, jotta voin turvallisesti nukkua yöni.